Skip to content

Järjestöt palvelujen kehittäjinä

Kansalaisyhteiskunta
Järjestöjen palvelutuotantoKansalaisyhteiskunta

Riitta Särkelä, YTT, pääsihteeri, Ensi- ja turvakotien liitto ry


 

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat olennainen osa suomalaisen hyvinvoinnin rakennetta. Niillä on ollut mittava merkitys sosiaalipalvelujen kehittäjänä ja koko palvelujärjestelmän uudistajana. Järjestöjen asema on nyt muutoksessa, kun sote-palveluista on tullut kauppatavaraa ja hinnasta määräävä tekijä.

Järjestöt kehittyivät palvelujen tuottajina ja ammatillistuivat erityisesti 1980-luvulla (Rönnberg 1999; Särkelä ym. 2005). Järjestö-käsite tarkoittaa tässä artikkelissa sosiaali- ja terveysjärjestöjä.

Sosiaalipalveluja on kehitetty ja tuotettu tiiviissä kumppanuussuhteessa kuntien kanssa (Särkelä 2018). Palveluja kehitettiin alueille, joissa muita toimijoita ei ollut. Palvelutoiminta on ollut kiinteä osa järjestöjen sääntöjen mukaista tarkoitusta ja perustehtävää. (THL 2005; Murto 2003.) Erityisesti monimutkaisissa ongelmissa palveluilla on lisäarvoa. Niissä saadaan yhteys myös muiden palvelujen ulkopuolelle jääviin. Toiminnasta syntyvä ylijäämä käytetään kehittämiseen. Järjestöt pitävät yllä myös palveluja, joiden kysyntä on vähäistä. (Möttönen 2002.)

Monet palvelut ovat syntyneet järjestöissä. Neuvolat ja Kelan äitiyspakkaukset ovat MLL:n kehittämiä, jotta lapsikuolleisuutta voitaisiin vähentää. Perheväkivallassa auttamiseksi Ensi- ja turvakotien liitto käynnisti kriisiavuksi 1979 turvakotitoiminnan. Aistivammajärjestöt, esimerkiksi Näkövammaisten liitto, on kehittänyt näkövammaisten kuntoutuspalvelut. Vammaisillä ei olisi erityistarpeisiin vastaavia palveluja ilman vammaisjärjestöjen kehittämistyötä.

Sosiaalipalveluja on kehitetty kehittämishankkeissa RAY:n ja nykyisin Veikkauksen tuotoilla. Kun palvelu saatiin kehitettyä, se siirtyi 1990-luvun puoleen väliin asti kuntien omaksi tai ostopalveluiksi. Sittemmin järjestöjen kehittämät palvelut eivät ole enää siirtyneet kuntien tai julkisen puolen vastuulle harvoja yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. (Särkelä ym. 2005; Särkelä 2016.)

Ero julkiseen ja yrityksiin

Järjestöt ovat kehittäneet uusia palveluja melko itsenäisesti (Romppainen 2007). Oleellista on aatteellisuus. Tarkoituksena ei ole voiton tai välittömän edun hankkiminen osallistuville. Aatteellisuuden rinnalla on käytetty yleishyödyllisyyden käsitettä. Tunnuspiirteitä ovat toiminnan yhteisvastuullisuus, aatteellisuus ja järjestöjen sääntöjen määrittämä tarkoitus. Päämääränä on ihmisten hyvinvointi. (Narikka 2008.) Julkishallinnon tehtävät perustuvat yleisiksi koettuihin tarpeisiin, pohjautuvat usein lainsäädäntöön ja rahoitetaan verovaroin. Järjestöjen palvelut voivat koskea hyvinkin pieniä väestöryhmiä. Yritysten tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. (Romppainen 2007; Rönnberg 1999; Särkelä 2016.)

Järjestöjen ja yritysten osuuksissa sosiaalipalvelujen tuottajana tapahtui 1990 jälkeen suuri muutos. Järjestöjen osuus on pienentynyt ja yritysten osuus merkittävästi kasvanut.  Vuosi 2014 oli taitekohta järjestöjen sosiaalipalvelujen tuottamisessa. Yritysten palveluyksiköiden määrä kasvoi ohi järjestöjen. Palveluissa on nähtävissä selkeää keskittymistä ja suuret toimijat valtaavat kenttää. (ks. myös TEM 2012.) Vuonna 2016 sosiaalipalveluja tuottavia järjestöjä oli 822 ja järjestöomisteisia sosiaalipalveluja tuottavia yrityksiä 49. (Lindholm 2016).

Mikä muutti järjestöjen aseman?

Väitöskirjani (Särkelä 2016) mukaan järjestöjen aseman muutoksessa ydinprosessi on ollut sote-palvelujen markkinaistaminen. Kehitys käynnistyi kansallisin päätöksin, kun Ahon hallituksen poliittiset tavoitteet ajoittuivat yhteen 1990-luvun laman kanssa. Muutoksen ajureita ovat olleet hankintalainsäädäntö ja palvelujen kilpailuttaminen (hankintalait 1992, 2007, 2010, 2017). Sotepalveluista on tullut kauppatavaraa ja hinnasta määräävä tekijä. Kehitys on ollut vuosien hiipivä muutos, joka syntyi muilla kuin järjestöihin liittyvillä päätöksillä. Vaikutukset järjestöihin tunnistettiin vasta 2000-luvulla. (Yliaska 2014; Särkelä 2016.)

Järjestöt – kunta -kumppanuus ja yhteinen tavoite palveluja tarvitsevien oikeuksista huolehtimisesta haihtuivat. Valtionosuusuudistukset ja markkinamekanismin korostuminen merkitsivät julkisten palvelujen erityisaseman murtumista. (ks. myös Ohtonen 1999.) Vuoden 2010 lopussa järjestöt olivat jo palveluntuottajina markkinoiden puristuksissa ja kehitys on edelleen jatkunut (Särkelä 2016).

Matalan kynnyksen palvelujen kehittäminen

Järjestöt ovat kehittäneet mittavasti matalan kynnyksen palveluita RAY:n tuella. Ne kohdentuvat arkipäivässä suoriutumiseen ja elämänhallintaan. Kyse on sosiaalisesta kuntoutuksesta. Palvelujen piirissä on monenlaista tukea tarvitsevia ihmisiä, joille on kasautunut sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Esimerkkejä palveluista ovat mielenterveyskuntoutujien klubitalot, lapsiperheiden perhekeskukset, kansalaistalot ja muut kohtaamispaikat, vauvaperheiden päiväryhmätoiminta, työtoiminta ja perhe- ja lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneiden avopalvelut. (ks. Brax 2018.)

Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys (STM 2018) arvioi, että sosiaalihuoltolaista ei yksiselitteisesti ilmene, mitä sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa. Raja julkisena palveluna tuotettavan sosiaalisen kuntoutuksen ja järjestölähtöisen auttamisen välillä on siksi epäselvä. Selvityshenkilö Tuija Brax kuvasi ongelmaa väliraportissaan järjestöjen asemasta sote-uudistuksessa (Brax 2018).

Järjestöjen matalan kynnyksen apua rahoitetaan Veikkauksen tuotoilla sekä niiden ja kuntien avustusten yhdistelmillä. Sipilän hallituksen valinnanvapauslakiesitys sisälsi vakavan uhkan, että sosiaalinen kuntoutus olisi siirtynyt palvelusetelin kautta markkinoille. Se olisi merkinnyt matalan kynnyksen palvelujen avustuskelpoisuuden päättymistä. Vastaavia riskejä pitää jatkossakin välttää soten valmistelussa.

Järjestöillä on ollut tärkeä rooli myös vaativien sosiaalipalvelujen kehittämisessä. Ne ovat palveluja, joissa tarvitaan monialaista, vankkaa osaamista. Palvelua tarvitsevien määrä on pieni. Osaaminen on yksittäisillä järjestöillä, eikä niissä ole markkinoita.  Vaativia sosiaalipalveluja on kehitetty RAY:n tuella palvelujen aukkokohtiin. RAY joutui pääosin luopumaan niiden rahoittamisesta rajanvetona kuntien tehtävään. (Särkelä 2016.)

Esimerkkejä näistä ovat vakavasti päihdeongelmaisten odottavien ja vauvaperheiden ympärivuorokautinen kuntoutus, kidutettujen kuntoutus, vaikeavammaisten viittomakielisten palvelut, vakavat perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilanteet ja vaino, vaikeasti oireilevien päihdeperheiden ja lasten kuntoutus, vakavat huolto- ja tapaamisriidat, lapsikaappaukset ja muutamia muita. (Särkelä 2020.)

Vaativien sosiaalipalvelujen rahoitus on ollut hyvin epävarmaa. Vastaavaa osaamista ei ole rakentunut kuntiin vaan se on keskittynyt järjestöihin. Sitä on viisasta hyödyntää jatkossakin. Sosiaalihuollossa tarvitaan keskittämisasetus terveydenhuollon tapaan vaativien sosiaalipalvelujen turvaamiseksi.

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman, LAPE:n aikana on alettu valmistella sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisten osaamiskeskusten, OT-keskusten, perustamista viidelle suuralueelle. Järjestöjen linkittymistä OT-keskuksiin pilotoidaan Ensi- ja turvakotien liiton vaativiin erotilanteisiin liittyvässä Turvassa-hankkeessa osana Etelä-Suomen OT-keskus kehittämistä. (Särkelä 2020.)

Palveluketjut, osallisuus, vertaistuki ja etäauttaminen

Järjestöissä palvelut muodostavat asiakkaalle palvelukokonaisuuden. Toimintakyvyn ja voimavarojen lisääntyessä siirtymä palvelusta toiseen on joustava. Vauvaperhe voi tulla vakavassa riskitilanteessa ympärivuorokautiseen kuntoutukseen ensikotiin, jatkaa päiväryhmässä ja saada sen jälkeen tukea kotiin tukihenkilöltä. Prosessi voi rakentua myös toisin – turvakodin kriisiavun jälkeen työskentely jatkuu yhdistyksen avopalveluissa. Vastaavia esimerkkejä on lukuisia.

Palvelujen kehittämisessä saman elämäntilanteen kokeneilla, vertaisilla, on suuri merkitys esim. vainoa koskevissa palveluissa. Vertaistuki on keskeistä järjestöjen palveluissa ammatillisen osaamisen rinnalla ja vertaistuen käsitekin syntyi järjestöissä (ks.Rönnberg 1999). Apua saaneiden osallisuus palvelujen kehittämisessä on erittäin tyypillistä esim. Pesäpuun sijaishuollossa kasvaneet nuoret.

Kasvokkain annattavien palvelujen rinnalle on aktiivisesti kehitetty etäauttamista. Näin on syntynyt erilaisia auttavia puhelimia kuten MLL:n lasten ja nuorten auttava puhelin, erilaiset chatit esim. Mieli ry:n Sekaisin-chat ja ETKL:n apuaeroon-chat, nettiturvakoti, videovälitteinen yksilötyö ja virtuaalisesti kohtaavat ryhmät. Järjestöt ovat olleet aktiivisia myös erilaisten alustojen kehittämisessä, jotta järjestöjen apu löydettäisiin helposti, esim. Väestöliiton Hyvä kysymys -alusta.

Tätä kirjoitettaessa eletään korona-viruksen keskellä lähikontakteja karttaen. Järjestöt ovat vastanneet kriisissä ihmisten hätään uudenlaisin etäpalveluin julkisia palveluja ripeämmin. Järjestöillä on hyvä yhteys ihmisten tarpeisiin ja kyky uudistua vastaamaan niihin.

Korona-epidemia voi kaikessa kamaluudessaan tarkoittaa jopa sitä, että sosiaalipalvelujen tärkeä arvo terveyspalvelujen rinnalla monitarpeisten ihmisten auttamisessa ymmärretään paremmin. Korona ei ole vain terveydellinen ja taloudellinen, vaan mitä suurimmassa määrin sosiaalinen kriisi. Järjestöjen tärkeän merkityksen esiin nousemiselle joustavana ja nopeasti reagoivana auttajana kriisi avaa uuden mahdollisuuden. Ihmisten pärjäämisen tukeminen on pohjimmiltaan järjestöjen tehtävä.

Riitta Särkelä

Riitta Särkelä on työskennellyt sosiaali- ja terveysjärjestöissä toiminnanjohtajana vuodesta 2001 lähtien, josta pisimmän aikaa Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton toiminnanjohtajana, sitten johtajana SOSTEssa ja nyt pääsihteerinä Ensi- ja turvakotien liitossa. Hän on toiminut Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston hallituksessa ja varapuheenjohtajana 1994-2000 ja lukuisissa luottamustehtävissä Suomessa. Hän on väitellyt sosiaali- ja terveysjärjestöjen aseman muutoksesta palvelujen tuottajana.

Lähteet

  • Brax, Tuija (2018) Järjestöjen rooli maakunta- ja sote-uudistuksessa, Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 26/2018
  • Lindholm, Lari (2016) Selvitys järjestöjen tuottamista sosiaali- ja terveyspalveluista. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys. Helsinki.
  • Murto, Lasse 2003: Sosiaali- ja terveysjärjestöt hyvinvointipalvelujen tuottajina. Teoksessa Niemelä, Jorma & Dufva, Virpi (toim.): Hyvinvoinnin arjen asiantuntijat: sosiaali- ja terveysjärjestöt uudella vuosituhannella. PS-kustannus. Jyväskylä, 64–83.
  • Möttönen, Sakari 2002: Kunnat, järjestöt ja paikalliset verkostot. Teoksessa Ruuskanen, Petri (toim.): Sosiaalinen pääoma ja hyvinvointi. Näkökulmia sosiaali- ja terveysaloille. PS-kustannus. Jyväskylä, 112–135.
  • Narikka, Jouko (toim.) 2006: Sosiaali- ja terveyspalvelujen lainsäädäntö käytännössä. Tietosanoma Oy. Helsinki
  • Ohtonen, Jukka 1999: Pelimarkat ja yhteinen hyvä. Raha-automaattiyhdistyksen rahoituspolitiikan arviointi. Raha-automaattiyhdistyksen julkaisuja 2/1999. Helsinki.
  • Romppainen, Esko 2007: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen oikeudellinen asema hyvinvointipalvelujen järjestämisessä. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja nro 281. Vammala.
  • Rönnberg, Leif 1999: Eriytynyt ja moniulotteinen kolmas sektori. Teoksessa Hokkanen, Liisa & Kinnunen, Petri & Siisiäinen, Martti (toim.): Haastava kolmas sektori. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry. Helsinki, 78–100.
  • Särkelä, Riitta & Vuorinen, Marja & Peltosalmi, Juha 2005: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen mahdollisuudet palveluiden ja tuen tuottamisessa. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry. Helsinki.
  • Särkelä, Riitta (2013). Järjestöjen ja kuntien yhteistyö eri näkökulmista. Teoksessa Häkkilä, Katja &Tourula, Marjo (toim.) Järjestöt ja kunnat hyvinvointia edistämässä. Näkökulmia järjestö-kuntayhteistyöhön. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. Helsinki 2013. ss. 3-7.
  • Särkelä, Riitta (2016) Kuntien kumppanista markkinoiden puristuksiin. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen aseman muutos sosiaalipalvelujen tuottajana 1990-2010. Ensi- ja turvakotien liitto ry. Helsinki 2016.
  • Särkelä, Riitta (2020) Järjestöt osana sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisiä osaamis- ja tukikeskuksia, OT-keskuksia. Julkaisematon aineiston STM:n työryhmän raporttiin.
  • Yliaska, Ville 2014: Tehokkuuden toiveuni. Uuden julkisjohtamisen historia Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle. Into-kustannus. Helsinki.

©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, kesäkuu 2020
Tämä artikkeli on osa SOSTEn artikkelisarjaa Järjestöjen palvelutuotanto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Muut teeman artikkelit

Uutinen

3.7.2020 07:58

Sosiaalibarometri 2020: Korona vahvisti kolmannen sektorin roolia viranomaistoiminnan kumppanina

Tuore Sosiaalibarometri 2020 osoittaa, että muun muassa seurakuntien, järjestöjen ja kansalaisten omalla aktiivisuudella oli tärkeä rooli kevään koronaponnisteluissa. Viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyö toimi Sosiaalibarometrin mukaan erinomaisesti. Vastauksissa korostettiin erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden nopeutta, ketteryyttä ja aitoa auttamisen halua. Kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista peräti 64 prosenttia kertoi, että korona-aikana käynnistettiin uusia toimintamuotoja kolmannen sektorin toimijoiden […]

Uutinen

3.7.2020 07:54

Socialbarometern 2020: Corona förstärkte den tredje sektorns roll som myndighetsverksamhetens partner

Den färska Socialbarometern 2020 visar att bland annat församlingarnas, organisationernas och medborgarnas egen verksamhet har haft en viktig roll i vårens coronakamp. Myndigheters och andra aktörers samarbete fungerade utmärkt enligt Socialbarometern. I svaren betonades särskilt den tredje sektorns aktörers snabbhet, smidighet och genuina vilja att hjälpa. Av kommunernas social- och hälsochefer uppgav upp till 64 […]

Artikkeli

Ilmastokriisi ei katoa: sosiaali- ja terveysalan rooli reilussa ja kestävässä jälleenrakennuksessa

Artikkelisarjasta Koronan jälkeen 26.6.2020 Ansku Holstila erityisasiantuntija, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry   Ilmastonmuutoksen uhka ei ole koronapandemian myötä kadonnut, ja ilmastokysymykset ovat pysyneet esillä niin korona-ajan yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin SOSTEn skenaariotyössäkin. Poikkeusolot ovat vähentäneet päästöjä väliaikaisesti, mutta olennaista ilmastokriisin torjumisessa on, miten jatketaan tästä eteenpäin. Haasteena on nopeiden ratkaisujen samanaikainen tarve sekä koronakriisin […]