Skip to content

Vahva ja vapaa kansalaisyhteiskunta on demokratian edellytys

Kansalaisyhteiskunta
DemokratiaJärjestöjen autonomiaJärjestötAvustusjärjestelmäKansalaisyhteiskuntaSote-järjestöt

Vahva ja vapaa kansalaisyhteiskunta on demokratian, sosiaalisen pääoman luomisen ja yhteiskuntarauhan edellytys. Järjestöissä on kuitenkin herännyt huoli, onko julkisen vallan suhtautuminen kansalaisyhteiskuntaan muuttumassa: usein järjestöt kokevat joutuvansa sopeutumaan yritys- tai julkisen sektorin pelisääntöihin, vaikka kolmas sektori on oma autonominen osansa yhteiskuntaa. Tämä näkyy uutta avustusjärjestelmää rakennettaessa. Siihen pitää saada sellaisia pelisääntöjä, jotka turvaavat kansalaisyhteiskunnan autonomiaa suhteessa julkiseen valtaan ja poliittiseen päätöksentekoon.

Vahva kansalaisyhteiskunta on olennainen osa vahvaa osallistuvaa demokratiaa. Usein ajatellaan, että kansanvalta toteutuu ennen kaikkea äänestämällä vaaleissa. Osallistuvassa demokratiassa kansalaisuus ja kansanvalta ovat kuitenkin myös aktiivista osallistumista ja vaikuttamista arjessa.

Samaan aikaan kun äänestysaktiivisuus on yleisesti laskenut, on vaalien välissä tapahtuvan osallistumisen merkitys pikemminkin lisääntynyt kuin vähentynyt. Tietoyhteiskuntakehitys ja väestön koulutustason nousu ovat vahvistaneet kansalaisten tiedonsaantimahdollisuuksia ja osallistumisen edellytyksiä. Sen myötä ovat lisääntyneet myös vaatimukset suorista osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista edustuksellisen demokratian mekanismien rinnalla.

Kansalaisyhteiskunta on historian saatossa nähty ja määritelty monin tavoin. Nykyisin käsitteellä viitataan yhteiskunnan osaan, joka ei ole osa julkista valtaa eikä yksityistä yrityssektoria. Kansalaisyhteiskunta eroaa luonteeltaan ja toimintalogiikaltaan yksityisestä ja julkisesta sektorista. Sen ominaispiirteitä ovat kansalaisista lähtevät aktiivisuus, vapaaehtoisuus, yleishyödyllisyys, autonomisuus ja yhteisöllisyys. Vahva kansalaisyhteiskunta on tärkeä sekä yhteiskunnan vakauden että hyvinvoinnin ja sosiaalisen pääoman näkökulmasta.

Kansalaisyhteiskunnan ominaispiirteitä ovat kansalaisista lähtevät aktiivisuus, vapaaehtoisuus, yleishyödyllisyys, autonomisuus ja yhteisöllisyys.

Yhdistykset kansalaisyhteiskunnan ytimessä

Kansalaisyhteiskunnan keskeisen rakenteen muodostavat perinteisesti erilaiset yhdistykset. Suomessa yhdistystoiminnalla on ollut erityisen suuri merkitys yhteiskunnan kehittämisessä ja yhteisen hyvinvoinnin rakentamisessa. Kuten esimerkiksi professori Martti Siisiäinen on todennut, yhdistystoiminnalla on Suomessa ollut mahdollisesti suurempi merkitys kuin missään muualla. Tämä siksi, että Suomessa kansalaisten sosiaalista pääomaa ja luottamusta tuottavat sidokset ovat rakentuneet erityisen leimallisesti juuri yhdistystoiminnan kautta.

Suomessa yhdistystoiminnalla on ollut erityisen suuri merkitys yhteiskunnan kehittämisessä ja yhteisen hyvinvoinnin rakentamisessa.

Osallistuminen on kuitenkin sekä Suomessa että kansainvälisesti muutoksessa. Tietoyhteiskuntakehityksen myötä myös Suomessa on syntynyt yhä enemmän verkostoituvaa, epämuodollista kansalaistoimintaa. Tämä ei tarkoita, että järjestöt olisivat menettäneet erityisen roolinsa yhteiskunnassa.

Epämuodollisen kansalaistoiminnan haasteena ovat usein toiminnan pitkäjänteisyyden turvaaminen ja vastuukysymykset. Sosiaalisessa mediassa kukoistava yhteiskunnallinen osallistuminen jää helposti näennäiseksi ja toisinaan pikemminkin ruokkii yhteiskunnallista vastakkainasettelua kuin rakentaa yhteistä ymmärrystä ja luottamusta. Perinteiset kansalaisjärjestöt ovatkin pyrkineet uudistumaan ja kehittämään toimintaansa sellaiseksi, että uudentyyppinen projektimainen kansalaistoiminta on mahdollista niiden suojissa ja vastuurakenteissa.

Vahvistamalla kansalaisten osallisuutta ja keskinäistä luottamusta, ja kanavoimalla kansalaisyhteiskunnan kuohuja, järjestöt ovat rakentaneet suomalaista yhteiskuntarauhaa ja vakautta. Järjestöjen kautta kansalaisten tarpeet ovat välittyneet hallinnon valmisteluun ja poliittiseen päätöksentekoon. Tämä on osaltaan turvannut sen, että tehdyt päätökset ovat olleet oikeita ja kansalaisten näkökulmasta hyväksyttäviä.

Yhteiskunnan kehittäminen on ollut ja on edelleen kansalaisjärjestöjen tärkeä tehtävä. Monet nykyisistä julkisen sektorin palveluista ovat alun perin lähteneet liikkeelle järjestöjen ideana ja kokeiluna. Järjestöt ovat pystyneet uudistamaan ja sopeuttamaan toimintaansa vastaamaan ihmisten ja koko yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Kansalaisyhteiskunnan toiminnassa ammattilaisuus ja vapaaehtoisuus toteutuvat rinnakkain, toisiaan täydentäen.

Julkisen ja yksityisen sektorin puserruksessa

Suomessa, kuten muuallakin läntisessä maailmassa, on tällä vuosituhannella herätty kantamaan huolta demokratian tulevaisuudesta ja kansalaisyhteiskunnan elinvoimaisuudesta. Esimerkiksi äänestysaktiivisuuden lasku on ollut yleislänsimainen trendi. Yhteisöllisyyden ja sosiaalisen pääoman rapautumisella on nähty olevan merkittäviä yhteiskunnallisia ja yksilötason vaikutuksia.

Suomessa toteutettiin kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma vuosina 2004–2007. Sen yhtenä johtopäätöksenä päätettiin perustaa oikeusministeriön suojiin pysyvät rakenteet edistämään kansalaisten osallisuutta ja kansalaisyhteiskunnan elinvoimaisuutta. Vuonna 2010 valtioneuvoston periaatepäätöksessä demokratian edistämisestä Suomessa ja vuonna 2014 eduskunnalle annetussa demokratiapoliittisessa selonteossa nostetaan esille kansalaisyhteiskunnan merkitys ja keinoja kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten vahvistamiseen.

Samaan aikaan järjestöt ovat kuitenkin kantaneet huolta siitä, onko julkisen vallan suhtautuminen kansalaisyhteiskuntaan muuttumassa. Varsin usein kansalaisjärjestöt kokevat joutuvansa sopeutumaan yrityssektorin tai julkisen sektorin pelisääntöihin, vaikka kolmas sektori määritelmällisesti on oma autonominen osansa yhteiskuntaa.

Usein järjestöt nähdään ennen kaikkea palveluiden tuottajan roolissa kilpailemassa markkinoista yksityisten yritysten kanssa. Toisaalta järjestöt saatetaan nähdä jonkinlaisina julkisen hallinnon satelliitteina tai alihankkijoina. Kolmantena roolina nähdään mahdollisesti ruohonjuuritason vapaaehtoistyö ja kansalaisaktiivisuus. Nämä roolit sivuuttavat kuitenkin aivan olennaisen osan kansalaisyhteiskunnan olemusta – järjestölähtöisen auttamistyön ja toiminnan, jossa vapaaehtoisten osallisuus ja palkattujen ammattilaisten työpanos täydentävät toisiaan. Toiminnan tehokkuutta ja tuloksellisuutta ei mitata taloudellisella tuloksella vaan toiminnan yhteiskunnallisilla ja yksilötason vaikutuksilla.

Olennainen osa kansalaisyhteiskuntaa on järjestölähtöinen auttamistyö, jossa vapaaehtoisten osallisuus ja palkattujen ammattilaisten työpanos täydentävät toisiaan.

Monesta muusta maasta poiketen kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksille on Suomessa luotu vahvat tukirakenteet. Rahapelituotoilla on perinteisesti ollut suuri merkitys järjestöjen toiminnan mahdollistajana ja myös kunnat ovat nähneet tärkeäksi avustaa järjestöjen toimintaa.

Julkinen rahoitus on ollut elinvoimaiselle kansalaisyhteiskunnalle tärkeä asia, mutta rahoituksella on myös kääntöpuolensa: julkinen rahoitus ja siihen väistämättä kuuluva byrokratia myös väistämättä suuntaa ja ohjaa järjestöjen toimintaa tavalla, joka rikkoo järjestöjen autonomista oikeutta ja velvollisuutta määritellä itse toimintansa tarve ja toteutus. Tämä ristiriita on tärkeää tunnistaa ja huolehtia, että avustusprosesseissa on mukana riittävästi sellaisia pelisääntöjä ja mekanismeja, jotka turvaavat kansalaisyhteiskunnan autonomiaa suhteessa julkiseen valtaan ja poliittiseen päätöksentekoon.

Avustamiseen tarvitaan pelisääntöjä, jotka turvaavat kansalaisyhteiskunnan autonomiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Muut teeman artikkelit

Uutinen

3.7.2020 07:58

Sosiaalibarometri 2020: Korona vahvisti kolmannen sektorin roolia viranomaistoiminnan kumppanina

Tuore Sosiaalibarometri 2020 osoittaa, että muun muassa seurakuntien, järjestöjen ja kansalaisten omalla aktiivisuudella oli tärkeä rooli kevään koronaponnisteluissa. Viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyö toimi Sosiaalibarometrin mukaan erinomaisesti. Vastauksissa korostettiin erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden nopeutta, ketteryyttä ja aitoa auttamisen halua. Kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista peräti 64 prosenttia kertoi, että korona-aikana käynnistettiin uusia toimintamuotoja kolmannen sektorin toimijoiden […]

Uutinen

3.7.2020 07:54

Socialbarometern 2020: Corona förstärkte den tredje sektorns roll som myndighetsverksamhetens partner

Den färska Socialbarometern 2020 visar att bland annat församlingarnas, organisationernas och medborgarnas egen verksamhet har haft en viktig roll i vårens coronakamp. Myndigheters och andra aktörers samarbete fungerade utmärkt enligt Socialbarometern. I svaren betonades särskilt den tredje sektorns aktörers snabbhet, smidighet och genuina vilja att hjälpa. Av kommunernas social- och hälsochefer uppgav upp till 64 […]

Artikkeli

Ilmastokriisi ei katoa: sosiaali- ja terveysalan rooli reilussa ja kestävässä jälleenrakennuksessa

Artikkelisarjasta Koronan jälkeen 26.6.2020 Ansku Holstila erityisasiantuntija, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry   Ilmastonmuutoksen uhka ei ole koronapandemian myötä kadonnut, ja ilmastokysymykset ovat pysyneet esillä niin korona-ajan yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin SOSTEn skenaariotyössäkin. Poikkeusolot ovat vähentäneet päästöjä väliaikaisesti, mutta olennaista ilmastokriisin torjumisessa on, miten jatketaan tästä eteenpäin. Haasteena on nopeiden ratkaisujen samanaikainen tarve sekä koronakriisin […]