Kansanterveyden edistämisen nykytila ja kehittämiskohteet


Etusivu / Artikkelit / Kansanterveyden edistämisen nykytila ja kehittämiskohteet

Sosiaali- ja terveyspolitiikan painopisteen tulee olla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä terveyserojen kaventamisessa. Raskaiden ja kalliiden korjaavien toimenpiteiden vähentäminen on myös taloudellisesti kannattavaa.

Oikeilla veroratkaisuilla voidaan edistää kansanterveyttä, kaventaa terveyseroja sekä tasapainottaa valtiontaloutta. Suomessa verotuksen pitkä linja on ollut vähittäinen siirtymä työn verotuksesta välilliseen verotukseen eli haitta- ja kulutusverotukseen. Tämä on perusteltu suunta. Siirtymät tulee toteuttaa hallitusti ja muutosten kokonaisvaikutukset huomioiden.

Päihteiden ja epäterveellisen ruokavalion vaikutukset terveyteen ovat haitallisia. Lisäämällä väestön sairastavuutta, ne aiheuttavat kustannuksia sekä yksilöille itselleen, että yhteiskunnalle erityisesti julkisen terveydenhuollon menojen kasvuna. Verotuksen avulla voidaan edistää nykyistä terveellisempää ruokaympäristöä.