Miksi tapahtuma järjestetään laivalla?
Laiva on kustannustehokas paikka järjestää suuri tapahtuma. Kokonaiskustannus on osallistujalle edullinen, sillä hinta sisältää koulutuksen lisäksi majoituksen ja ateriat. Rajattuna paikkana laiva edistää osaltaan ihmisten verkostoitumista ja tutustumista. Majoittuminen on kätevää ja vaivatonta, ja majoitus- ja ruokailutilaa riittää hyvin kaikille.
Miksi tapahtuma järjestetään juuri huhtikuussa?
Siirsimme Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät syksylle, joten ajankohta vapautui suurtapahtumalle. Ajankohta on hyväksi todettu: silloin ei ole muita suuria, samaa kohderyhmää koskevia tapahtumia. Ajankohdassa on pyritty huomioimaan muut tiedossamme olevat, saman kohderyhmän isot tapahtumat.
Miksi laiva menee ulkomaille/Tallinnaan?
Laiva kulkee normaalia reittiään eikä sitä voi muuttaa. Laivasta ei ole maihinnousua Tallinnassa, joten tilaisuus on luonteeltaan kotimaan matka. Ulkomaan matkamääräystä ei siis tarvita.
Pitääkö laivalle ottaa mukaan passi?
Matkustajalla on oltava mukanaan passi tai poliisin myöntämä sirullinen henkilökortti. Ajokortti ei riitä. Koska alus liikkuu Schengen-alueella, tulee kaikilla matkustajilla olla mukana matkustusasiakirja, vaikka laivasta ei ole maihinnousua.
Toistuuko tapahtuma joka vuosi?
Ei, tämä tapahtuma toistuu kahden vuoden välein. Vuorovuosin risteilyn kanssa järjestämme maissa SOSTEtalk! -tapahtuman.
Kustannukset
Mitä osallistuminen maksaa?
Osallistumismaksu vaihtelee 160 – 495 €/hlö välillä riippuen hyttiluokasta ja hyttiin majoittuvien määrästä. Perushinta on jäsenhinta, jota sovelletaan kaikkiin osallistujiin. Osallistumismaksu on henkilökohtainen (ei hyttikohtainen).
Mitä osallistumismaksu sisältää?
Yhdelle henkilölle majoituksen valitussa hyttiluokassa, avajaisseminaarin maissa, koulutusohjelman ja seminaarit risteilyllä, buffetillallisen 21.4. sekä runsaan brunssin 22.4. aamupäivän aikana osallistujan itse valitsemana ajankohtana.
Miksi hinta ei voinut olla edullisempi?
Hinta on edullinen suhteessa siihen, mitä sillä saa. Osallistumismaksu sisältää laadukkaan koulutusohjelman, monipuolisia luentoja ja työpajoja sekä majoituksen ja runsaat ateriat. Hintaluokkia on erilaisia ja niistä löytyy myös erittäin edullisia paketteja. Lisäksi tarjoamme edullisia ja käteviä bussikuljetuksia eri puolilta Suomea, jolloin matkakustannukset pysyvät pieninä.
Milloin osallistumismaksu maksetaan ja miten?
Matkan hinta erääntyy maksettavaksi kokonaisuudessa 10.1.2020.
Mikäli matka varataan 10.1.2020 jälkeen, tulee maksu suorittaa 14 vrk varauksen tekemisestä, mutta kuitenkin viimeistään 7.4.2020.
Mikäli varaus tehdään 8.4.2020 tai sen jälkeen, koko matkan hinta erääntyy varauksen teon yhteydessä.
Mikäli matkaa ei ole maksettu viimeistään eräpäivänä, matkanjärjestäjällä on oikeus peruuttaa matka ilman eri ilmoitusta. Laskun maksamatta jättäminen ei tarkoita peruuttamista, vaan peruutus on tehtävä erikseen Matkapojat Oy:lle.
Laskutuksen hoitaa kumppanimme Matkapojat Oy.
Haluan varata neljä paikkaa mutta en voi vahvistaa vielä nimiä. Miten toimin?
Voit varata haluamasi määrän paikkoja ja ilmoittaa nimet Matkapojat Oy:lle myöhemmin. Varaus on sitova.
Millaiset peruutus- ja muutosehdot ovat?
Kun peruutus tehdään viimeistään 20.12.2019, peruutuskuluina peritään 25% matkan hinnasta.
Kun peruutus tehdään aikavälillä 21.12.2019-10.1.2020, peruutuskuluina peritään 50 % matkan hinnasta.
Kun peruutus tehdään 10.1.2020 tai sen jälkeen, peruutuskuluina peritään 100% matkan hinnasta.
M/S SOSTE -risteilybussien osalta bussiin nousupaikkaa, risteilyn osalta hyttiluokkaa, illalliskattausta sekä matkustajan nimeä voi muuttaa kuluitta 14.4.2020 asti varaustilanteen sen salliessa. Tämän jälkeen perimme edellä mainituista muutoksista 12 € / muutos.
Majoitus
Millaisia hytit ovat?
Hyttiluokat ovat B, A ja Lux. Sekä B että A -hyteissä voi majoittua 1-4 henkilöä. Lux-hytissä voi majoittua 1-2 henkilöä. Hytit B ja A ovat muuten samanlaiset, mutta A-hytissä on ikkuna merelle. Lux hytti on muuten sama kuin A, mutta siinä on vain kaksi sänkyä ja hieman enemmän tilaa.
Matkustan yksin, mutta haluan jakaa kustannukset jonkun kanssa. Mitä teen?
Voit ilmoittautua nais- tai miespaikalle kahden hengen A- tai B-hyttiin.
Osallistuminen
Milloin ilmoittautuminen alkaa?
Ilmoittautuminen on käynnissä. Ennakkoilmoittautuminen kestää 10.1.2020 saakka, jonka aikana saat 15% alennuksen koko varauksen loppusummasta. Laiva on niin suuri, että sinne mahtuu runsaasti osallistujia, mutta tietyt hyttiluokat saattavat täyttyä nopeastikin. Kannattaa siis varata haluamansa hytti ajoissa! Näin saat myös alennukset ja edut käyttöösi ja pääset osallistumaan myös erilaisiin arvontoihin.
Miten ilmoittautuminen tapahtuu?
Yhteistyökumppanimme Matkapojat Oy huolehtii ilmoittautumisliikenteestä. Ilmoittautuminen tapahtuu varaamalla hyttipaikka tai -paikat verkkosivuilla, sähköpostitse, puhelimitse tai Matkapoikien palvelupisteissä.
Kuinka monta henkilöä yhdestä järjestöstä voi osallistua?
Osallistujamäärää ei ole rajattu järjestökohtaisesti. Mitä enemmän teiltä tulee osallistujia, sitä suuremmat alennukset saatte! Tapahtumasta hyötyy eniten, kun osallistujat jakaantuvat eri sessioihin ja jakavat havaintojaan toistensa kanssa.
Ohjelma ja sisällöt
Mitä kaikkea laivalla tapahtuu?
Tarjolla on laadukasta ja monipuolista koulutusta, erilaisia puhujia, puheenvuoroja, työpajoja ja keskusteluja. Aiheet liittyvät järjestöihin ja koskevat ihmisten hyvinvointia. Laivalla on myös kohtaamisia ja suunniteltua verkostoitumista. Mukana on myös ripaus viihdettä ja virkistäytymistä esimerkiksi esiintyjien ja vapaan illanvieton merkeissä.
Kenelle tapahtuma on suunnattu?
M/S SOSTE on koulutus- ja verkostoitumisristeily, joka on suunnattu sosiaali- ja terveysjärjestöille sekä yhteistyökumppaneille: niin järjestöille, julkiselle sektorille, seurakunnille kuin yksityisille toimijoille. Ohjelmasisältö on suunniteltu johtajille, työntekijöille, luottamushenkilöille sekä muille toimijoille, jotka tekevät järjestöjen kanssa yhteistyötä tai ovat muuten kiinnostuneita toiminnasta. Laivalla on mahdollisuus nähdä järjestömaailma monesta eri kulmasta ja tutustua erilaisten organisaatioiden toimintaan kouluttautumisen ja verkostoitumisen ohella.
Mikä on sessio?
Sessio on yksittäinen luento, seminaari, työpaja tai vastaava, jonka kesto on keskimäärin tunti. Risteilyllä on useita kymmeniä sessioita, joista voi valita itselleen mieleisimmät ja hyödyllisimmät.
Miten sessioon ilmoittaudutaan?
Sessioihin ei ilmoittauduta. Laivalla on käytössä useita erikokoisia seminaari- ja koulutustiloja, joiden istumapaikat täytetään saapumisjärjestyksessä.
Haluan osallistua juuri tiettyyn sessioon! Miten voin varmistaa paikkani?
Jos haluat juuri tiettyyn sessioon, sinun tulee olla ajoissa paikalla varaamassa paikkasi. Tiloihin ei paloturvallisuusmääräysten vuoksi voida ottaa enempää osallistujia kuin tilakartta sallii.
Kulkuyhteydet
Mistä liityntäkuljetuksia on saatavilla?
Busseja lähtee useilta eri paikkakunnilta ympäri Suomen ja ne kulkevat eri reittejä pitkin. Bussikuljetuksista vastaa Ikaalisten matkatoimisto, josta myös varataan bussimatkat. Pohjoisin lähtöpaikka on Oulu. Bussit kulkevat suoraan tapahtumapaikalle – ensin avajaisseminaariin ja sitten satamaan sekä suoraan sieltä pois. Matkatavarat voi jättää avajaisten ajaksi bussiin. Bussireitit ja niiden hinnat voi katsoa täältä.
Yhteyshenkilöt
Keneltä ja mistä saan lisätietoja tapahtumasta?
Löydät verkkosivuiltamme yhteyshenkilöidemme nimet, puhelinnumerot ja sähköpostit. Tapahtumaan ja ohjelmaan liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä SOSTEen risteilysähköpostitse mssoste@soste.fi.
Ilmoittautumisia ja laskutusta koskevissa kysymyksissä auttaa kumppanimme Matkapojat Oy myyntipalvelu@matkapojat.fi.
Jäikö jokin kysymys askarruttamaan mieltäsi? Ota yhteyttä mssoste@soste.fi