Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisen suuntaviivat, valmistelee lainsäädännön ja ohjaa uudistusten toteuttamista. Palvelujen järjestämisvastuu on tällä hetkellä kunnilla. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa järjestämisvastuu ollaan siirtämässä uusille, itsehallinnollisille hyvinvointialueille.
Julkisen vallan velvoite edistää kansalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta juontaa perustuslaista. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, jos hän ei itse kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Sosiaali- ja terveyspalveluista säädetään eri laeilla. Esimerkiksi sosiaalihuoltolaissa säädetään, miten ja mitä sosiaalipalveluja kunnan on tuotettava. Terveydenhuollon palveluista säädetään terveydenhuoltolaissa.
Suomalaisten hyvinvoinnin ja terveyden tila
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan suomalaisten yleinen hyvinvoinnin ja terveyden taso on jatkuvasti kohentunut, mutta hyvinvoinnin ja terveyden jakautuminen väestössä on yhä eriarvoisempaa. Eriarvoisuus ilmenee sosioekonomisten ryhmien välillä lähes kaikilla hyvinvoinnin ja terveyden ulottuvuuksilla.
Palvelujen saatavuudessa, saavutettavuudessa ja niiden saamisessa on ongelmia ja kehittämistarpeita. SOSTE on omassa vaikuttamistoiminnassaan tuonut esille, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustamat ihmisryhmät ovat usein erityisessä syrjäytymisriskissä, eikä heidän asemaansa ja erityiseen elämäntilanteeseensa ole kiinnitetty riittävästi huomiota päätöksenteossa.
SOSTE on lainsäädäntövaikuttamisessaan nostanut pitkäjänteisesti esiin sote-järjestöjen edustamien ihmisryhmien tilannetta ja heidän haasteitaan. Keskeisinä näkökulmina ovat olleet palveluiden saatavuus, saavutettavuus ja yhdenvertaisuus. Näitä tulokulmia on tuotu esille niin sote-uudistukseen liittyvässä lainsäädäntövalmistelussa kuin esimerkiksi toimeentuloon ja sairastamisen hintaan liittyvissä kysymyksissä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä
Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän perusta on tällä hetkellä valtion tuella toteutettu kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuolto. Julkisen vallan rooli korostuu ennen kaikkea palvelujen yhdenvertaisuuden varmistajana. Asiakasohjaus, neuvonta ja valvonta ovat kiinteä osa palvelujen järjestämistä.
Julkisen sektorin ohella palveluja tuottavat yksityiset yritykset ja järjestöt. Suomessa toimii laaja sosiaali- ja terveysjärjestöjen kenttä, joka tuottaa sekä maksullisia että maksuttomia palveluja. SOSTE pitää tärkeänä, että järjestöjen rooli ja erityisosaaminen palvelujärjestelmässä tunnistetaan. Palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa on kuultava palveluiden käyttäjiä. Palvelujen tulee rakentua ihmisten elämäntilanteiden ja tarpeiden ympärille, eikä organisaatiolähtöisesti.