Skip to content

talous ja budjetti

Uusimmat kirjoitukset

Blogi
pääekonomisti

10.1.2019 15:03

Pääekonomistin vuosikatsaus – Suomen talous ja hyvinvointitalous vuonna 2019

Tällä hetkellä moni asia maailmassa näyttää epävarmalta, mutta varmaa on kuitenkin se, että SOSTEn pääekonomistin vuosikatsaus julkaistaan tänäkin vuonna. Kuten aiempien vuosien katsauksissa, luon seuraavassa silmäyksen Suomen talouden lähitulevaisuuden näkymiin sekä hahmottelen hyvinvointitalouden suuntaviivoja ja lyhyen aikavälin tavoitteita vuodelle 2019. Tällä kertaa voin ylpeänä katsauksen alussa todeta, että vuosi sitten tekemäni ennustus Suomen talouden kehityksestä […]

Uutinen

8.11.2018 10:17

Valtion budjetti: köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen tulee nostaa vahvemmin poliittiselle agendalle

Sipilän hallituksen ensi vuodelle esittämä valtion talousarvio on kokonaisuudessaan oikein mitoitettu. Neutraali tai hieman elvyttävä budjetti sopii hyvin kuluvan vuoden lopulla heikentyneisiin suhdanteisiin. Perusturva, eriarvoisuus ja köyhyys vaatii erityishuomiota Sote-järjestöt muistuttavat, että köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien ihmisten määrä on pysytellyt noin 900 000:ssä koko viime vuosikymmenen ajan. Suhteellista köyhyyttä syvempää köyhyyttä kuvaavan minimibudjettirajan perusteella kahdeksan […]

Uutinen

29.8.2018 09:55

Budjettiriihi: työllisyyteen oikeat lääkkeet, eriarvoisuuden torjunta jää puolitiehen

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on julkistanut budjettiriihineuvotteluiden lopputuloksen. Riihen tulos sisältää runsaasti hyviä päätöksiä, jotka tukevat työllisyyttä ja ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys muistuttaa kuitenkin budjettiesityksen taustalla olevasta vakavasta valuviasta. Aiemmin päätetyt perusturvan indeksijäädytykset leikkaavat edelleen vähimmäisturvaa noin 200 miljoonalla eurolla vuodessa. ”Hallitus ansaitsee kiitoksen jo kehysriihessä päätetyistä pienimpien päivärahojen, vanhempainrahan ja […]

Uutinen

11.4.2018 23:19

SOSTE kehysriihestä: Oikeat toimet eivät auta ilman riittävää rahoitusta

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on julkaissut tänään kehysriihineuvotteluiden lopputuloksen. Kohenevan taloustilanteen myötä budjettikehys sisältää lukuisia positiivisia päätöksiä. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys muistuttaa, että perusturvan indeksijäädytys ja aiemmat leikkaukset vesittävät kuitenkin suotuisaa kehitystä. Kehysriihen tulos ei vahvista riittävästi perusturvaa ja terveyden tasa-arvoa. Eriarvoisuuden torjumisen osalta vähimmäispäivärahan kuukausitasoon esitetään 80,50 euron korotusta ja takuueläkkeen nostamiseen esitetään […]

Uutinen

5.4.2018 10:00

Nyt on aika panostaa perusturvaan ja terveyden tasa-arvoon

Vuoden 2018 kehysriihi valmistellaan korkeasuhdanteessa. Talouskasvun hedelmät eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry peräänkuuluttaa talousarviossa tekoja perusturvan ja terveyden tasa-arvon puolesta. Nyt on aika korjata indeksijäädytysten aiheuttamat ongelmat ja puuttua korkeisiin sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuihin. ”Perusturvaa on heikennetty viime vuosina erityisesti indeksileikkausilla ja -jäädytyksillä. Leikkaukset ovat heikentäneet etenkin työttömien, lapsiperheiden ja […]

Blogi
pääekonomisti

2.1.2018 14:58

Vuosi 2018 ekonomistin silmin: luvassa paljon hyvää, mutta eriarvoisuus huolettaa

Vuosi on vaihtunut ja on jo perinteeksi muodostuneen pääekonomistin vuosikatsauksen aika. Seuraavassa tarkastelen Suomen talouden kehitystä menneenä vuonna sekä alkaneen vuoden talousnäkymiä. Lisäksi arvioin hyvinvoinnin ja hyvinvoinnin edellytysten rakentumista suomalaisessa yhteiskunnassa lähitulevaisuudessa ja käyn läpi sitä, miten SOSTE aikoo vaikuttaa tähän alkaneen vuoden aikana. Kaikille lienee jo selvää, että vuonna 2017 Suomen talouden kehitys yllätti […]