Kansalaisvaikuttamisen juhlaa liputetaan 1.10.


Etusivu / Uutiset / Kansalaisvaikuttamisen juhlaa liputetaan 1.10.

Kansalaisvaikuttamisen ja Miina Sillanpään liputuspäivää vietetään viidennen kerran 1.10. SOSTE haastaa kaikki jäsenensä ja yhteistyökumppaninsa mukaan juhlistamaan päivää! Miina Sillanpää näki yhdistystoiminnan, eri tahojen välisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön merkittävinä kanavina tärkeinä pitämiensä asioiden ajamiseen. Hän sopiikin erinomaisesti kansalaisvaikuttamisen keulakuvaksi.

SOSTE suosittelee, että kaikki yhdistykset, järjestöt ja organisaatiot sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla juhlistavat merkkipäivää.

Järjestäkää virtuaalinen avointen ovien päivä

Miina Sillanpään Seura on tehnyt aloitteen liputuspäivänä 1.10. järjestettävästä vuosittaisesta kaikkien järjestöjen ja yhdistysten ”Avointen ovien päivästä”. Päivä onkin mahtava tilaisuus kutsua esimerkiksi jäsenet, vapaaehtoiset, toiminnasta kiinnostuneet, yhteistyökumppanit, kuntalaiset ja kaupunkilaiset kylään. Samalla avautuu mahdollisuus tehdä järjestöjen ja yhdistysten hienoa työtä tunnetuksi!

Koska koronatilanne rajoittaa fyysisiä kontakteja voi virtuaalinen avointen ovien päivä olla monelle toimiva ratkaisu. Voitte esitellä järjestönne tai yhdistyksenne somen tai verkon välityksellä ja kertoa, mitä teette ja millaiset tyypit ovat toiminnassa mukana. Voitte myös hyvin hyödyntää jo mahdollisesti tekemäänne sisältöä Onneksi on joku -kampanjaan. Vinkkejä ja materiaalia some-sisältöihin löydät kampanja-aineistostamme ja Onneksi on joku -sivuilta.

Osallistu ja keskustele somessa

Tehdään järjestöjen ja yhdistysten työ näkyväksi somessa. Keskusteluun voivat osallistua kaikki järjestöjen työntekijät, vapaaehtoiset ja toiminnassa mukana olevat. Hyviä tarinan alkuja avautuu esimerkiksi näihin kysymyksiin vastaamalla:

Mitä hienoa ja tärkeää olette saaneet työllänne aikaan? Mistä olette ylpeitä? Mikä saa teidät jatkamaan juuri järjestötyössä? Millainen historia yhdistyksellänne on? Miten vapaaehtoisesta tuli vapaaehtoinen? Miksi päädyin työntekijäksi juuri tiettyyn järjestöön?

Käytä somessa tunnisteita #järjestöjenpäivä, #miinasillanpää ja #onneksionjoku.

Lue lisää Järjestöjen avoimet ovet -päivästä Miina Sillanpään Seuran verkkopalvelusta.