SOSTEn liittokokous: Perusturvaetuuksien indeksijäädytykset on lopetettava


Etusivu / Uutiset / SOSTEn liittokokous: Perusturvaetuuksien indeksijäädytykset on lopetettava

Helsingissä 14.2. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n liittokokoukseen kokoontuneet järjestöt vaativat perusturvaetuuksien indeksijäädytysten lopettamista.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat huolissaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntymisestä. Yksi keskeisistä eriarvoisuuteen liittyvistä kysymyksistä on riittävä toimeentulo. Järjestöille välittyneen kokemustiedon perusteella monien ihmisten ja perheiden toimeentulo on vaikeutunut viime vuosien aikana.

SOSTEn julkaiseman selvityksen mukaan viime vuosien perusturvaetuuksien leikkaukset ovat tärkeä syy tähän kehitykseen. Erityisesti vuoden 2016 jälkeen tulonjakopolitiikassa on tapahtunut käänne eriarvoisuutta lisäävään suuntaan. Perusturvan mureneminen on suuri yhteiskunnallinen ongelma.

-Yhteiskunnan onnistumisen mitta on se, kuinka heikompiosaisista huolehditaan. Haluamme säilyttää luottamuksen siihen, että Suomessa ei jätetä ketään heitteille, toteaa SOSTEn hallituksen puheenjohtaja Jukka Tahvanainen.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat, että perusturvan indeksijäädytykset lopetetaan ja että vuodelle 2018 jo tehty indeksijäädytys kompensoidaan. Tämä maksaisi arviolta 100 miljoonaa euroa, mikä on noin kolmannes vuodelle 2018 tehdyistä tuloverotuksen alennuksista.

– Perusturvan riittävästä tasosta huolehtiminen on mahdollisuuksia luova investointi. Perusturvaan panostaminen vähentää esimerkiksi toimeentulotukiriippuvuutta, mikä on tärkeää myös työvoiman tarjonnan lisäämisen näkökulmasta, muistuttaa Tahvanainen.

Lisätietoja:

Jukka Tahvanainen, puheenjohtaja, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, p. 040 900 4875,  jukka.tahvanainen(at)nkl.fi,

Vertti Kiukas, pääsihteeri, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, p. 040 592 4287, vertti.kiukas(at)soste.fi

SOSTEssa ylintä valtaa käyttää kolmen vuoden välein kokoontuva liittokokous. Kokous järjestettiin 14.2.2018 Valkeassa talossa Helsingissä. Liittokokous valitsee järjestölle valtuuston sekä päättämään toiminnan suuntaviivoista. Katso valtuuston puheenjohtajiston sekä valtuuston kokoonpano.