Velkajarruesitykseen piilotettu turvamarginaali­säännös lisäisi sopeutustarvetta keinotekoisesti

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on ehdottanut Suomelle niin kutsuttua velkajarrua. Esityksen mukaan Suomelle asetettaisiin kansallinen pitkän aikavälin velkasuhdetavoite, joka olisi 40 prosenttia suhteessa BKT:hen. Vuodesta 2031 lähtien velkasuhteen pitäisi laskea vähintään yhden prosenttiyksikön vuodessa, kunnes velkasuhdetavoite on saavutettu. 

• Lue lisää: SOSTE ei kannata kansallista velkajarrua 

Vaikka velkajarrusta on keskusteltu aktiivisesti viime aikoina, lakiesitykseen sisältyy eräs merkittävä säännös, joka on jäänyt huomiotta. Sitä ei esimerkiksi mainittu yhdessäkään velkajarrua koskevassa lausunnossa. 

Kyseessä on niin sanottu turvamarginaalisäännös. Sen seurauksena sosiaaliturvarahastojen yli-/alijäämää ei enää huomioitaisi osana sitä julkisyhteisöjen rahoitusasemaa, joka saa EU:n mukaan olla korkeintaan kolme prosenttia alijäämäinen suhteessa BKT:hen. 

Vaikka turvamarginaalisäännös saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä, se voisi lisätä tulevaa sopeutustarvetta rajusti – ja ennen kaikkea keinotekoisesti. 

Sosiaaliturvarahastot pitivät julkisen alijäämän alle kolmessa prosentissa vuosina 2010–2024 

Suomi on sitoutunut EU:n finanssipoliittisiin sääntöihin. Ne edellyttävät, että julkinen alijäämä saa olla korkeintaan kolme prosenttia suhteessa BKT:hen. 

Julkinen yli-/alijäämä koostuu valtionhallinnon, paikallishallinnon ja sosiaaliturvarahastojen rahoitusasemista. Käytännössä yhden sektorin ylijäämä tasapainottaa toisen sektorin alijäämää. 

Velkajarruun sisältyvä turvamarginaalisäännös kuitenkin muuttaisi julkisen yli-/alijäämän laskutapaa siten, että sosiaaliturvarahastosektorin rahoitusasema ei vaikuttaisi enää julkiseen yli-/alijäämään. 

Kuvio 1 esittää Suomen julkista alijäämää vuosina 2010–2024. Tummansininen palkki on koko julkisen sektorin alijäämä, ja vaaleansininen palkki on julkinen alijäämä ilman sosiaaliturvarahastoja. 

Vuosina 2010–2024 Suomen julkinen alijäämä ylitti kolmen prosentin rajan vain kahdesti: vuonna 2020 alijäämä oli 5,5 prosenttia ja viime vuonna 4,4 prosenttia BKT:stä. Kun julkisesta alijäämästä poistetaan – turvamarginaalisäännöksen mukaisesti – sosiaaliturvarahastot, alijäämä olisi ylittänyt kolmen prosentin rajan peräti kymmenenä vuonna. 

Taulukkoon 1 on kirjattu staattinen arvio siitä, kuinka paljon enemmän Suomen olisi pitänyt sopeuttaa julkista taloutta vuosina 2010–2024, mikäli turvamarginaalisäännös olisi ollut voimassa. Kumulatiivisesti lisäsopeutusta olisi tarvittu 10,5 prosenttia BKT:stä. Se olisi ollut nimellisesti 22,3 miljardia euroa ja reaalisesti 27,1 miljardia euroa (vuoden 2024 hinnoilla). Vertailukohtana voidaan mainita, että kaikkien hyvinvointialueiden rahoitus oli yhteensä 24,1 miljardia euroa vuonna 2024. 

On kuitenkin huomautettava, että taulukkoon 1 kirjatut staattiset luvut eivät tarjoa parasta kuvaa turvamarginaalisäännöksen vaikutuksista Suomen sopeutustarpeeseen. Esimerkiksi vuonna 2010 tehdyllä lisäsopeutuksella olisi ollut vaikutuksia BKT:hen ja julkiseen velkasuhteeseen samana vuonna ja myöhempinä vuosina. Todenmukaisempi arvio vaatisi dynaamista mallinnusta. 

Toisaalta sopeutuksen kielteiset vaikutukset kysyntään, kasvuun ja julkiseen velkasuhteeseen voivat olla niin merkittäviä, että sopeutus ei parannakaan julkisen talouden tilannetta sopeutusvuonna tai sitä seuraavina vuosina. Tämä havaittiin esimerkiksi minun, Lauri Holapan ja Patrizio Lainàn laatimassa selvityksessä, jossa Orpon hallituksen sopeutustoimien vaikutuksia mallinnettiin Euroopan komission velkakestävyysanalyysimallilla. Tässä mielessä taulukkoon 1 kirjatut staattiset luvut eivät välttämättä ole kovin kaukana dynaamisen mallinnuksen tuloksista. 

Finanssipoliittisten sääntöjen toimeenpanoon liittyy myös jonkin verran neuvotteluvaraa, minkä vuoksi päätetyt sopeutustoimet voivat olla pienempiä kuin laskennallinen sopeutustarve. Esimerkiksi EU:n finanssipoliittiset säännöt vaativat, että jäsenmaan on alennettava julkista alijäämäänsä vähintään 0,5 prosenttiyksiköllä vuodessa, kun alijäämä on yli kolme prosenttia BKT:stä. Lopullinen sopeutusmäärä riippuu muun muassa istuvan hallituksen omista intresseistä. 

On joka tapauksessa selvää, että turvamarginaalisäännös lisäisi Suomen sopeutustarvetta merkittävästi, koska sosiaaliturvarahastot ovat tyypillisesti ylijäämäisiä. Valtiovarainministeriön viimeisimmän ennusteen mukaan sosiaaliturvarahastojen ylijäämät ovat 1,1 miljardia euroa tänä vuonna, 2,7 miljardia euroa ensi vuonna ja 2,6 miljardia euroa vuonna 2027. Koska Suomen julkinen alijäämä on näinä vuosina yli 3 prosenttia, turvamarginaalisäännös lisäisi sopeutustarvetta välittömästi kyseisillä summilla. 

Jatkoa aiemmille sääntömuutoksille 

Suomen julkista alijäämää ja velkasuhdetta koskeviin finanssipoliittisiin sääntöihin on esitetty useita muutoksia viime vuosina. EU:n finanssipoliittiset säännöt hyllytettiin koronapandemian alkaessa, ja uudistetut säännöt astuivat voimaan viime vuoden huhtikuussa. 

Samalla selvisi, että valtiovarainministeriö ajoi EU:n sääntöihin muutoksen, jonka seurauksena työeläkelaitosten ylijäämiä ei enää huomioida Suomen velkakehityksessä. Valtiovarainministeriön vaatimus on johtanut siihen, että Euroopan komissio ennustaa Suomen velkasuhteen kasvavan aiempaa enemmän, minkä vuoksi komissio vaatii Suomelta suurempia sopeutustoimia. 

Muutosta perusteltiin sillä, että työeläkelaitosten ylijäämiä ”ei voida Suomen lainsäädännön puitteissa käyttää muuhun kuin työeläkelaitosten omiin tarpeisiin – ei esimerkiksi valtion tai kuntien velan lyhentämiseen”. Nykyisellä vaalikaudella on kuitenkin nähty, että tämä perustelu ei pidä täysin paikkaansa. Orpon hallitus on päättänyt lisätä Valtion eläkerahaston (VER) vuosittaista tuloutusta 166 miljoonalla eurolla, minkä lisäksi hallitus tulouttaa VERistä kertaluonteisesti miljardi euroa vuonna 2027. Näillä tuloilla hallitus hillitsee julkista velkaantumista. 

Toinen perustelu työeläkelaitosten ylijäämien poistamiselle Suomea koskevista velkaennusteista oli, että muutos lisää yhdenmukaisuutta Suomen ja muiden EU-maiden käytäntöjen välillä. Tämä perustelu on kuitenkin ristiriidassa Orpon hallituksen esittämän velkajarrun kanssa, sillä se poikkeaa merkittäviltä osin EU:n finanssipoliittisista säännöistä (ks. taulukko 2). 

Kohti hyvinvointitalouden ohjausmallia 

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on havainnut, että sopeutus on tehoton keino alentaa julkista velkasuhdetta, koska se heikentää talouskasvua ja syventää taantumia. Kielteisen kasvuvaikutuksen on havaittu olevan myös pitkäaikainen. 

Nämä havainnot ovat akuutteja erityisesti Suomen kohdalla, sillä julkinen velkasuhteemme on noussut 2000-luvulla pääosin heikon talouskasvun vuoksi. 

Tämä nähdään kuviosta 2. Harmaat alueet kuvaavat vuosia, joina BKT:n volyymi kasvoi alle 0,5 prosenttia. 93 prosenttia julkisen velkasuhteen noususta ajoittui joko heikon talouskasvun vuosille (70 % velkasuhteen noususta) tai heikkoa kasvua välittömästi seuranneille vuosille, jolloin työttömyysaste nousi vielä BKT:n kasvaessakin (23 % velkasuhteen noususta). 

Lisäksi sopeutus syventää tuloeroja. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tuoreet laskelmat osoittavat, että Orpon hallituksen vuosien 2024–2025 sosiaaliturvaleikkaukset ja ensi vuoden toimeentulotuen kokonaisuudistus lisäävät pienituloisten määrää noin 124 000 henkilöllä, joista alaikäisiä on 31 000. 

Jatkuvan ja myötäsyklisen sopeutuksen sijaan Suomi tarvitsee hyvinvointia ja talouskasvua edistäviä investointeja. 

Suomen sosiaali- ja terveysministeriö, THL sekä muut toimijat ovat kehitelleet Suomelle hyvinvointitalouden ohjausmallia. Ohjausmalli korostaa talous- ja hyvinvointipolitiikan toisiaan vahvistavaa luonnetta sekä pyrkii ennakoivasti ratkaisemaan ongelmia, jotka heikentävät ihmisten hyvinvoinnin ja ekologisen kestävyyden kehitystä. Esimerkiksi ennaltaehkäiseviin terveyspalveluihin kohdennetut hyvinvointi-investoinnit lisäävät ihmisten hyvinvointia, vähentävät erikoissairaanhoidon kustannuksia ja tukevat työn tuottavuutta ylläpitämällä työvoiman terveyttä. 

Velkajarrun sijaan olisi järkevämpää jatkaa hyvinvointitalouden ohjausmallin kehittämistä ja ottaa se käyttöön mahdollisimman pian. THL:n toukokuussa julkaisema väestön hyvinvoinnin seurantamittaristo tarjoaa tähän hyvät lähtökohdat.