Demokratiaan on aina liittynyt jännitteitä. Kun 2000-luvun alussa kovassa huudossa olivat suoran demokratian ja uuden osallisuuden muodot, osoitti Britannian Brexit-kansanäänestys vuonna 2016 jälleen parlamentaarisen päätöksenteon ja edustuksellisen järjestelmän voiman.
2020-luvulla populismi on tuonut mukanaan sen, että kaikki voidaan nähdä lopulta poliittisena. Näin kirjoittaa Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettinen viime vuonna julkaistussa teoksessaan Demokratian aika.
Meille sosiaali- ja terveysjärjestöille ajat ovat kovia. Kansalaisyhteiskunta ja järjestöt sen ytimessä ovat aina olleet osa demokratiaa. Jännitteet näkyvät ja kuuluvat. Sote-järjestöihin tehtävien 140 miljoonan euron leikkausten lisäksi ilma on aika ajoin sakeanaan erilaisia näkemyksiä järjestöjen toiminnasta, tuloksista, vaikuttavuudesta. Osa on epäilemättä täysin oikeutettuja, osa väärinymmärrykseen ja tietämättömyyteenkin perustuvia.
Kokonaisturvallisuuteen tarvitaan myös järjestöjä
Tässä jännitteisessä ilmapiirissä viranomaiset valmistelevat monia kansalaisyhteiskuntaa koskevia linjauksia ja dokumentteja. Yksi näistä on sisäisen turvallisuuden selonteko. Asia ulottuu kansalaisyhteiskunnan ytimiin. Esimerkiksi kansallinen Turvallisuuskomitea toteaa, että kokonaisturvallisuuden toimintamallissa yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistoiminnalla.
Meitä järjestöjä siis tarvitaan, myös kriisien ja turvallisuusuhkien aikoina. Viranomaistoiminnan ulkopuolella on paljon voimavaroja, joilla ihmisten turvallisuuden tunnetta ja turvallisuutta takaavaa toimintaa rakennetaan.
Luottamus näiden turvallisuustoimijoiden välillä rakentuu ajassa. Se ei synny silloin, kun kriisi on päällä. Kansalaisjärjestöt ansaitsevat paikkansa selonteossa ja siitä johtuvissa käytännön toimissa.
Millainen on Suomen kansalaisyhteiskuntavisio?
Oikeusministeriön johdolla valmistellaan myös kansalaisyhteiskuntavisiota. Valmistelussa keskustellaan kansalaisyhteiskunnan tilasta, toimintaedellytyksistä ja tulevaisuudesta. Erityisesti painopisteenä on järjestöjen rooli, asema ja merkitys yhteiskunnassa 2040-luvulle tultaessa.
Minkälainen lopulta on Suomen kansalaisyhteiskuntavisio? Onko ideana jakaa lisää vastuita vapaaehtoistoimijoille, mutta samalla niukentaa entisestään taloudellista tukea? Nähdäänkö elinvoimainen kansalaisyhteiskunta itseisarvona, merkityksellisenä sinänsä?
Iso-Britanniassa Big Society -ideologia epäonnistui. Sen ideana oli jakaa yhteisöllistä vastuuta valtiolta ja kunnilta erilaisille vapaaehtoistoimijoille ja sosiaalisille yrityksille. Samalla vapaaehtoisjärjestöjen avustuksia leikattiin. Lopulta ideologian isä pääministeri David Cameron joutui tunnustamaan epäonnistuneensa. Rattaat eivät yskimättä pyörineet ilman riittäviä taloudellisia voimavaroja.
Timo Miettinen päättää kirjansa lainaukseen Friedrich Schillerin runosta: ”Sitä, mikä hylätään hetkessä, ei mikään ikuisuus anna takaisin”. Tulevaisuuden kansalaisyhteiskuntaa visioidessa tämä ajatus kannattaa pitää mielessä.