SOSTE tekee yhteistyötä yritysten ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa, jotka haluavat auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme, joka on hyvän elämän kaikille.
Sosiaali- ja terveysala on tulevina vuosina suurten muutoksien edessä, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät hyvinvointialueille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät kuuluvat tulevaisuudessa sekä kunnille että hyvinvointialueille. Muutoksella on suuret vaikutukset myös järjestöjen rooliin. Järjestöille tärkeitä arvoja ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, perusoikeuksien toteutuminen, sosiaalisen eriarvoisuuden vähentäminen sekä terveyserojen vähentäminen.
Järjestökentällä on aina ollut ja tulee olemaan tärkeä rooli yhteiskunnassamme. Pelkästään Suomen yli 11 000 sosiaali- ja terveysalan järjestössä toimii noin 1,3 miljoonaa jäsentä, puoli miljoonaa vapaaehtoista ja 260 000 vertaistukijaa. Yhdessä järjestöjen kanssa yritykset voivat olla rakentamassa vahvempaa kansalaisyhteiskuntaa, demokratiaa ja Suomea. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa yritykset voivat vahvistaa muun muassa välittämisen kulttuuria, yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja tasa-arvoa sekä kestävää kehitystä.
Yhteistyökumppanuuksissa yritysten ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa SOSTE noudattaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Tutustu SOSTEn yritysyhteistyön eettisiin periaatteisiin.
On monta eri tapaa tehdä yhteistyötä SOSTEn kanssa:
Näkyminen SOSTEn tapahtumissa
Tarjoamme yhteistyökumppaneille näkymisen paikkoja tapahtumissamme. Järjestämme vuosittain esimerkiksi Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät ja Järjestöjohdon foorumin ja joka toinen vuosi suurtapahtuman ja Talous- ja hallintopäivät. Näillä tapahtumissa tavoitetaan yhteensä noin 1000 osallistujaa, jotka koostuvat päättäjistä sekä SOSTEn jäsenjärjestöjen, muiden järjestöjen, yhteisöjen, yritysten ja oppilaitosten edustajista.
Tapahtumissamme yhteistyökumppani voi jakaa tietoa, taitoja ja osaamista esimerkiksi näyttelypisteissä, kuva- tai videonäkyvyytenä, somessa tai tuotteina tapahtumakassissa. Pop up -tilassa voi järjestää toimintaa, tekemistä, mentorointia tai valmennusta. Lisäksi yhteistyökumppani saa näkyvyyttä ennen tapahtumaa ja tapahtuman jälkeen.

Kiinnostaako kumppanuus SOSTEn seuraavassa suurtapahtumassa?
Pääyhteistyökumppanuus tapahtumissa
SOSTEn tapahtumien pääyhteystyökumppani saa tapahtumissa laajan ja monipuolisen näkyvyyden. Tarkemmat yhteistyömuodot sovitaan aina yhdessä pääyhteistyökumppanin kanssa.
Kehittämis-, vaikuttamis- tai oppilaitoskumppanuus
Sisällöllinen kehittämis-, vaikuttamis- tai oppilaitoskumppanuus SOSTEn kanssa voi tarkoittaa yhteistyötä esimerkiksi tapahtumassa, hankkeessa, vaikuttamiskampanjassa tai muussa viestinnällisen vaikuttamisessa.
Tällä hetkellä SOSTE tekee oppilaitosyhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun (Helsinki) ja Diakonia-ammattikorkeakoulun (Helsinki) kanssa. Keväällä 2022 SOSTE toteutti vastavalituille aluevaltuutetuille SOSTE Akatemia -koulutussarjan yhteistyössä Gesund Partnersin kanssa.
Jäsenetukumppanuus
SOSTEn jäsenetukumppani voi tarjota etuja ja palveluja yli 240 sosiaali- ja terveysalan järjestölle, niiden paikallisyhdistyksille, henkilöstölle, henkilöjäsenille ja vapaaehtoisille. Tällä hetkellä jäsenetuinamme on esimerkiksi majoitus-, matka- ja kokouspalveluita, joita jäsenyhteisöjemme toiminnassa käytetään vuosittain paljon.
Jäsenetukumppaneitamme ovat tällä hetkellä
- Eckerö Line
- GreenStar Hotel
- Helsinki Congress Paasitorni
- Ikaalinen Spa & Resort
- Peurunka
- Scandic-Hilton
- Sokos Hotels
- TallinkSilja