Ilmastoystävällinen järjestötoiminta -osiosta löydät jäsennellysti tietoa sekä ohjeita ja vinkkejä järjestötoimintaan.
Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on lukuisia mahdollisuuksia ryhtyä ilmastotoimiin, riippumatta järjestön koosta ja toiminnan painopisteistä. Kaikki työ ilmaston puolesta on tärkeää, ja usein jo pienetkin teot näyttävät esimerkkiä ja kannustavat myös muita toimiin. Samalla juuri järjestöillä on mahdollisuus vaikuttaa paljonkin yhteiskunnan suuntaan ja aktivoida ihmisiä toimintaan.
Ilmastoimiin voi ryhtyä ainakin kolmella eri tavalla
- Vähentämällä oman toiminnan päästöjä ja kehittämällä toimintaa ilmastoystävällisemmäksi
- Vaikuttamalla siihen, että Suomessa tehdään kunnianhimoista ja oikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa sekä huolehditaan riittävästä varautumisesta ja sopeutumisesta
- Kannustamalla oman järjestön piirissä olevia tekoihin ja lisäämällä tietoa ilmastoasioista
Yhteyshenkilösi
SOSTEn tukipalveluita
Ajankohtaista järjestöistä
-
Järjestöbarometri 2026: Sote-järjestöt auttavat ihmisiä, joiden on vaikea käyttää digipalveluita – digipulmien ratkaisuiksi toivotaan selkokieltä ja lisää tukea
-
Järjestöbarometri 2026: Sote-järjestöjen mahdollisuudet työllistää heikossa työmarkkina-asemassa olevia ovat heikentyneet, vaikka tuen tarve kasvaa
-
Viikon puheenaihe
Vaikuttamista ei pidä hävetä. Järjestöjen vaikuttamistoiminta on herättänyt viimeisen reilun vuoden aikana paljon keskustelua. Harva järjestö varmaan tunnistaa itseään keskustelusta.
-
Toimeentulotuen muutosten vaikutukset ja köyhyyden vähentämisen keinot esillä eduskunnan köyhyyspäivässä
-
Sote-järjestöjen kohtaavan työn rinnalla tarvitaan myös vaikuttamista
-
Kuntoutusverkosto: Kuntoutus on investointi, joka vahvistaa toimintakykyä ja ehkäisee raskaampien palvelujen tarvetta
-
Hyvinvoinnin ja terveyden haasteet eivät ratkea vain kohtaamalla – tarvitaan myös vaikuttamista ja kehittämistä
-
Kunnat ovat edelleen tärkeä kumppani sote-järjestöille – epävarmuus heikentää yhteistyötä hyvinvointialueilla
Etsitkö jotain muuta?
Valitse aihetunniste alta, ja listaamme sisällöt joista olet kiinnostunut.
Asunnottomuus digitalisaatio Eduskunta EU Hyvinvointialue Järjestöbarometri järjestöristeily kehysriihi Kunta köyhyys leikkaukset mielenosoitus OnneksiOnJoku Sosiaalibarometri sosiaaliturva SOSTE Sote-uudistus Turvallisuus turvattomuus työkyvyttömyys
