Kotoutumista edistävistä palveluista leikkaaminen ei edistä maahanmuuttaneiden hyvää ja onnistunutta kotoutumista


Etusivu / Lausunnot / Kotoutumista edistävistä palveluista leikkaaminen ei edistä maahanmuuttaneiden hyvää ja onnistunutta kotoutumista

SOSTEn mielestä hallituksen esittämät muutokset kotoutumisen edistämistä koskevaan lakiin heikentävät kotoutumista edistävien palveluiden saatavuutta. Muutokset aiheuttavat leikkauksia todennäköisesti myös kotoutumisen alkuvaiheen palveluihin, jotka ovat tutkitusti kaikkein kriittisimpiä onnistuneen kotoutumisen kannalta. Esitetyt muutokset ovat myös ristiriidassa Petteri Orpon hallitusohjelman kanssa, jossa hallitus kertoo tavoittelevansa hyvää ja onnistunutta kotoutumista.

Esityksellä tavoitellaan säästöjä lyhentämällä kunnille ja hyvinvointialueille maksettavan laskennallisen korvauksen enimmäiskestoa ja alentamalla kotoutumislain mukaisen aikuistumisen tuen yläikärajaa. Lisäksi maahanmuuttaneelta voitaisiin tietyin ehdoin periä maksu käyttämättä jätetystä kotoutumista edistävästä palvelusta, mikäli siitä on aiheutunut tulkitsemiskustannuksia eikä henkilö ole perunut aikaa. Julkisten menojen säästöjen lisäksi muutoksilla tavoitellaan maahanmuuttaneiden vastuun lisäämistä omasta kotoutumisestaan.

Leikkaukset voivat johtaa syrjäytymisriskiin ja heikentää maahanmuuttajien työllistymistä

SOSTE korostaa lausunnossaan, että hyvin toimivilla kotoutumista edistävillä palveluilla voidaan parantaa maahanmuuttaneen hyvinvointia, osallisuutta yhteiskuntaan ja työllistymistä. Kotoutumisprosessi on yksilöllinen, ja esimerkiksi perhetilanteella ja terveydellisillä tekijöillä on usein vaikutusta kotoutumisen kestoon. Pidempi kotoutumisaika mahdollistaa yksilöllisten erityistarpeiden huomioimisen joustavammin ja tukee ihmisen juurtumista yhteiskuntaan. Leikkaukset kotoutumista edistäviin palveluihin voivat johtaa syrjäytymisriskin kasvuun ja entisestään heikentää maahanmuuttajien työllistymistä ja taloudellista tilannetta.

SOSTE ei kannata alaikäisenä ilman huoltajaa tulleiden lasten ja nuorten aikuistumisen tuen yläikärajan laskemista. Ilman huoltajaa maahan tulleet alaikäiset ovat erittäin haavoittuvassa asemassa, ja heiltä puuttuvat usein tärkeät turvaverkot ja aikuiskontaktit, jotka tukevat itsenäistymistä ja kotoutumista ja auttavat kiinnittymään yhteiskuntaan. Laskemalla tuen ylärajaa siirrytään ennaltaehkäisevistä palveluista kohti korjaavia palveluita, mikä ei ole järkevää sosiaalisesti eikä taloudellisesti. SOSTE korostaa, että lapsen edun mukaista on, että yhteiskunta takaa lapselle turvallisen ja tuetun näkymän alkuaikuisuuteen asti.

Omatoimisuutta edistää saavutettava ja selkeä ohjeistus ja neuvonta

Esityksessä korostetaan maahanmuuttajien oman vastuun lisäämistä kotoutumisprosessissa. SOSTE kannattaa omatoimisuuden edistämistä, mutta muistuttaa että sitä voidaan parhaiten edistää panostamalla saavutettavaan, selkeään ja ymmärrettävään ohjeistukseen ja neuvontaan.

SOSTE korostaa järjestöjen merkitystä kotoutumisen edistämisessä

Lopuksi SOSTE korostaa järjestöjen merkitystä kotoutumisen edistämisessä. Järjestöillä on asiantuntemusta, joka tulisi ottaa mukaan uudistusten suunnitteluun ja valmisteluun varhaisesta vaiheesta lähtien, ja järjestöjen toimintaedellytykset tulisi turvata, jotta niiden tarjoama tuki maahanmuuttajille säilyy jatkossakin.