SOSTE tukee kansliapäälliköiden asetusesitystä – tilanne kuitenkin hämmentävä


Etusivu / Uutiset / SOSTE tukee kansliapäälliköiden asetusesitystä – tilanne kuitenkin hämmentävä

Kansliapäälliköiden työryhmä on saanut valmiiksi esityksensä muutoksista STEA-avustuksia koskevaan valtioneuvoston asetukseen. Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan asetusluonnos on parhaillaan poliittisessa harkinnassa ennen virallista lausuntokierrosta.

SOSTEn mukaan asiaan liittyvän uutisoinnin perusteella kansliapäälliköiden esitys avustusasetukseksi vaikuttaa hyvältä. Se asettaa selkeitä painopisteitä, mutta jättää tilaa harkinnalle. Yhtäkään järjestöryhmää ei kategorisesti suljeta avustamisen ulkopuolelle. ”Erityistä kiitosta annamme kohtaavan työn painotuksen lisäksi eriarvoisuuden vähentämisen tavoitteelle. Se on mahdollista vain yhteiskunnan rakenteita muuttamalla ja ongelmien juurisyihin puuttumalla”, sanoo SOSTEn hallituksen puheenjohtaja Hanna Markkula-Kivisilta.

Julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan luonnoksessa pykälän nykyiset, yleisluontoiset edellytykset pysyvät ennallaan. Sen lisäksi avustuksen myöntämistä puoltavana tekijänä tulisi lisäksi huomioida kuusi uutta kriteeriä.

”On tärkeää, että entistäkin suurempi painoarvo annetaan sille, että järjestöt seuraavat aikaansa ja samalla kentällä toimivia muita järjestöjä. Yhtä lailla keskeistä on se, että järjestöt seuraavat saamaansa palautetta ja mukauttavat toimintaansa sen mukaan. Nämä painopisteet kannustavat järjestökenttää uudistumaan ja pysymään ajassa kiinni, ja tässä järjestöt ovat jo nyt olleet hyviä”, Markkula-Kivisilta toteaa.

Epäselvyys avustamisen kriteereistä jatkuu  

Hämmennystä ja epäselvyyttä aiheuttaa kuitenkin se, että ministeri Rydman on antanut ymmärtää hänen esittelemiensä kriteereiden kuitenkin pysyvän voimassa uudesta asetuksesta huolimatta.

”Herää kysymys, mikä on tulevan uuden asetuksen ja järjestöille jo kerrottujen ongelmallisten avustuskriteereiden suhde? Pysyvätkö nämä kriteerit voimassa, vaikka avustusasetusta muutetaan? Tilanne on hämmentävä ja tähän pitäisi pikaisesti saada selvyys”, korostaa Markkula-Kivisilta.

SOSTE korostaa, että avustusasetuksessa olisi lisäksi syytä säätää varsinaisen avustusesityksen käsittelemisestä valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa.

Lisätietoja: SOSTEn hallituksen puheenjohtaja Hanna Markkula-Kivisilta, p. 050 462 1148