SOSTEn koko henkilöstöä koskeneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen jälkeen tehtyjen päätösten mukaisesti SOSTE irtisanoo 13 työntekijää ja lomauttaa kaikki loput työntekijät eripituisiksi ajoiksi vuoden 2027 aikana. Henkilöstömäärä vähenee lisäksi eläköitymisten kautta. Kuten tiedämme, päätösten taustalla on hyvin todennäköinen STEA-avustusten leikkautuminen kokonaisuudessaan ensi vuodelle.
On selvää, että näin valtavilla resurssien leikkauksilla katoaa valtava määrä osaamista, eikä SOSTE pysty tekemään kuin pienen osan nykyisestä järjestöjen puolustamis- ja muusta vaikuttamistehtävästään. SOSTEn hallituksella on kuitenkin vahva tahto selvitä ensi vuoden yli, sillä sote-järjestöt tarvitsevat kattojärjestön, joka puolustaa järjestöjen toimintaedellytyksiä ja tekee vaikuttamistyötä järjestöjen toiminnan kannalta keskeisissä, muun muassa sosiaaliturvaan ja sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvissä kysymyksissä.
Nyt tehdyt päätökset ovat raskaita ennen kaikkea henkilöstön, mutta myös järjestön kannalta. Niiden avulla kuitenkin uskomme, että SOSTEn työn kaikkein tärkein ydin saadaan turvattua. On selvää, että jäsenten on otettava aiempaa suurempaa vastuuta itselle tärkeiden kysymysten esiin nostamisesta.
Elämme monessa mielessä poikkeuksellisen haastavia aikoja. Kun lamaantumisen sijaan sisuunnumme, voimme löytää uusia yhteistyökuvioita, uusia tapoja tehdä työtämme ja sitä kautta uusia mahdollisuuksia. Periksi ei nyt pidä antaa. Tuetaan toinen toistamme ja osoitetaan kansalaisyhteiskunnan todellinen voima.
