Hyvinvointialueet ovat pian saamassa jaettavakseen yhteensä 25 miljoonaa euroa valtion rahaa alueensa sote-järjestökentälle. SOSTE on toivonut, että sosiaali- ja terveysministeriön jakama raha voidaan käyttää hyvinvointialueiden ja järjestöjen tunnistamien tarpeiden mukaan ilman raskasta hallinnollista työtä. Rahoitushaku aukeaa pian ja sen ehtoja odotetaan erityisesti STEA-avustusleikkausten kohteeksi joutuneissa järjestöissä kiinnostuneina.
Mistä on kyse?
Kevään kehysriihessään hallitus päätti 50 miljoonan euron lisäleikkauksesta STEA-avustuksiin, mikä nostaa ensi vuodelle kohdistuvan leikkauksen 84 miljoonaan euroon. Leikkaus on valtava. Sen loiventamiseksi neuvotteluissa päätettiin määräaikaisesta 25 miljoonan euron vuosittaisesta ”kompensaatiorahoituksesta” hyvinvointialueiden kautta jaettaviin järjestöavustuksiin.
Uutta rahoitusta ei kuitenkaan voi kutsua puhtaasti kompensaatioksi ja korvaajaksi nykyiselle STEA-rahoitukselle. Se nimittäin todennäköisesti kohdentuu eri perustein, eri järjestöille ja erilaiseen toimintaan kuin mihin STEA-avustukset kohdentuvat. Toiseksi hyvinvointialueille jaettava rahoitus on määräaikainen eikä pysyvä, jollaisina STEA-määrärahaa on valtion budjetissa käsitelty.
Katseet ovat kohdistuneet viime kuukausina siihen, miten uusi rahoitusmalli toteutetaan käytännössä.
25 miljoonan euron rahoitushaku käynnistymässä elokuussa
Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti kesäkuussa hyvinvointialueille ennakkotietoa rahoitushaun aikataulusta ja toteutustavasta.
Rahoituksen tarkoituksena on ohjata rahoitusta erityisesti järjestöjen kohtaavaan työhön ja vahvistaa alueellista yhteistyötä hyvinvointialueiden ja järjestöjen välillä sekä tukea terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä alueellisista tarpeista käsin.
Avustushaku avautuu elokuussa 2026 ja rahoituspäätökset on tarkoitus tehdä tammikuussa. Uuden rahoituksen käyttöönotto tapahtuu siis nopeasti ja hyvinvointialueilla ja järjestöissä suunnitellaan jo aktiivisesti hankkeita ja rahoituskohteita.
Uusi raha ei saa korvata vanhaa
SOSTEn keskeisin huoli liittyy siihen, että hyvinvointialueet voisivat käyttää uutta valtionrahoitusta korvaamaan nykyisiä järjestöavustuksia, joita ne ovat vapaaehtoisesti maksaneet alueensa järjestöille. SOSTEn tietojen mukaan hyvinvointialueet tukevat alueillaan toimivia sosiaali- ja terveysjärjestöjä yhteensä noin 15,1 miljoonalla eurolla vuonna 2026, minkä lisäksi Helsingin kaupunki myöntää järjestöille noin 7,3 miljoonaa euroa.
Hallituksen päättäessä 25 miljoonan euron uudesta rahoituksesta tarkoituksena on ollut, että se paikkaisi valtion järjestöavustuksiin tehtävää leikkausta. Jos alueet vähentäisivät omia avustuksiaan samassa suhteessa kuin saavat uutta valtionrahoitusta, järjestöjen kokonaisrahoitus ei käytännössä vahvistuisi paljoakaan.
Näin ollen olisi tärkeää, että hyvinvointialueet eivät vähentäisi omaa rahoitustaan sote-järjestöille, vaikka ne saavat uutta rahoitusta jaettavaksi valtiolta. SOSTE on toivonut myös ministeriön rahoitushakuun tällaista tai vastaavaa ehtoa.
Alueiden tarpeiden tulisi ohjata rahoituksen käyttöä
SOSTE näkee myönteisenä sen, että hyvinvointialueilla on ministeriön antaman ennakkotiedon perusteella mahdollisuus määritellä omat painopisteensä rahoituksen käytölle yhteistyössä järjestökentän kanssa. Järjestöjen osaaminen tuottaa suurimman hyödyn silloin, kun se on hyödynnettävissä alueiden tunnistamiin tarpeisiin ja tavoitteisiin vastaamiseen.
Rahoituksen kohteet voisivat oikein ja yhteistyössä valittuina tukea esimerkiksi hyvinvointialuestrategioiden tavoitteita, hyvinvointialueneuvotteluissa sovittuja painopisteitä sekä alueiden ja järjestöjen yhdessä tunnistamia kehittämiskohteita. Näin rahoituksesta muodostuu väline, jolla voidaan vahvistaa sekä järjestöjen vaikuttavuutta että hyvinvointialueiden strategisia tavoitteita.
Kevyttä hallintoa, enemmän vaikuttavaa toimintaa
SOSTE toivoo myös, että uudesta rahoitusmallista ei rakenneta tarpeettoman raskasta hallinnollista järjestelmää. Hyvinvointialueet ovat jo luoneet omia avustus- ja seurantakäytäntöjään, joiden hyödyntäminen myös uuden valtion rahoittaman avustuksen jakamisessa vähentäisi sekä viranomaisten että järjestöjen hallinnollista taakkaa.
Tavoitteena tulisi olla malli, jossa mahdollisimman suuri osa resursseista kohdistuu ihmisten kohtaamiseen, vertaistukeen, ennaltaehkäisevään työhön ja hyvinvoinnin edistämiseen sen sijaan, että aikaa kuluu päällekkäiseen raportointiin ja hallintoon.