Veera Florica Rajala toimii Kynnys ry:n toiminnanjohtajana. Florica Rajala on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Hän edistää työssään vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä tekee yhteiskunnallista vaikuttamistyötä vammaisten oikeuksien puolustamiseksi.
Tämä kirjoitus on osa moniäänistä artikkelisarjaa teemalla Kansalaisyhteiskunta ja demokratia, joka käsittelee yleistä eurooppalaista ja myös Suomessa tapahtuvaa demokratian heikentämistä. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta SOSTEn kantaa.
Monesti mietin, ymmärrämmekö me, kuinka hauras demokratia on – ja mistä se oikeasti muodostuu.
Monet meistä käyttävät valtavan osan elämästään yhteiskunnan toimintojen pyörittämiseen: sen eteen, että muilla olisi hyvä olla, että lapsilla olisi hyvä kasvaa tulevaisuuteen. Samalla pidämme huolta vanhuksista ja varmistamme, että haastavissa elämäntilanteissa elävät saavat tukea. Tämä kaikki ei tapahdu itsestään. Se tapahtuu rakenteiden varassa.
Hyvinvointivaltio ja järjestöt turvaavat myös perheen ulkopuolella
Meillä Pohjois-Euroopassa yhteiskunnallinen turva rakentuu kahdelle pilarille: hyvinvointivaltiolle ja järjestöille. Meillä ei ole sukua eikä heimoa vakuutuksena ja tukiverkkona. Elinkeinoelämämme ja arkemme eivät ole kiinnittyneet suvun varaan – ne ovat kiinnittyneet yhteiskunnalliseen luottamukseen.
Meillä on voimia, jotka korostavat perheen merkitystä. Ja todella, perhe on monelle se paikka, jonka turvaan voi laskeutua. Mutta ei kaikille. On perheitä, jotka eivät tarjoa turvaa missään mielessä.
Juuri siksi tarvitsemme ulkopuolisia rakenteita, jotka kantavat silloin, kun oma lähipiiri ei kannata. Paraskaan lähipiirin tuki ei kuitenkaan kaikissa olosuhteissa korvaa järjestöjen tarjoamaa tietoa, osaamista ja tukea. Se ei myöskään korvaa järjestöjen tekemää työtä, jos yhteiskunnan rakenteisiin tarvitaan muutosta.
Ilmastonmuutosta käsitellään usein sanoin, ettemme halua palata taaksepäin, mutta toisaalla hyväksymme, että järjestöjen toimintaedellytyksiä kavennetaan. Tämä vie meitä askeleita taaksepäin: kohti yhteiskuntaa, jossa ihminen on jälleen täysin riippuvainen omasta perheestään ja suvustaan.
Järjestöt rakentavat luottamusta yli yhteiskunnallisten rajojen
Suomessa luotamme siihen, että sopimuksista pidetään kiinni. Luotamme siihen, että omaisuus on suojattu. Luotamme viranomaisiin, tuomioistuimiin, postiin, kauppaan ja yhteiskunnalliseen turvallisuuteen. Tämä on äärimmäisen harvinaista maailmassa – ja juuri siksi äärimmäisen haurasta.
Juuri tämän luottamuksen ansiosta olemme voineet siirtää perheen ja suvun aiemmin kantaman vastuun laajemmalle yhteisölle. Mutta hyvinvointivaltio ei rakentanut itseään. Sen rinnalla on aina toiminut toinen kerros: järjestöt.
Järjestöt ovat vuosikymmenten ajan kutoneet verkostoja yhteiskuntaluokkien yli ja luoneet siteitä tuntemattomien ihmisten välille. Ne ovat opettaneet meitä luottamaan ihmisiin, jotka eivät kuulu samaan viiteryhmään itsemme kanssa. Tämä on ollut äärimmäisen tärkeää Suomen rakentamisen eri vaiheissa – ja se on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää.
Kun järjestötoiminta hiipuu, hiipuu myös jotain muuta: kyky kohentaa omaa elämäänsä, kyky vaikuttaa, kyky luottaa toisiin ihmisiin. Ihmisen liikkuma- ja puhetila kaventuu.
Historia näyttää, minne tie johtaa, jos tämä liima joko kielletään tai halvaannutetaan. Tässä skenaariossa vain valtiolle sopivat järjestöt saavat toimia, ja niidenkin toimintaa kontrolloidaan ankarasti. Yhteiskunta jakautuu niihin, jotka ovat sisällä – ja niihin, jotka ovat ulkona. Pelkään, että tulevaisuus tuo juuri tätä historiaa takaisin.
Järjestöjen toimintatilan kaventaminen murentaa luottamusta ja demokratiaa
Maailma muuttuu yhä nopeammin, ja tekoälyn kehitys kiihdyttää sitä entisestään. Murrosten kiihtyvä tahti kuormittaa yhteiskuntaa siellä, missä sen saumat ovat ohuimpia. Juuri nyt järjestöjen rooli ei ole pienenemässä, vaan se on kasvamassa.
Venyvänä ja kantavana kudoksena järjestöt voivat auttaa yhteiskuntaa pitämään yhtä murrosaikoina: kokoamaan yksilön ja yhteiskunnan äänet yhteen, löytämään ratkaisuja kriiseihin ja kantamaan sitä taakkaa, joka minkään yksittäisen tahon olkapäällä olisi liian raskas.
Kriiseissä ja nopeissa muutoksissa järjestöt ovat usein ainoa paikka, jossa ihminen ei jää yksin. Kun viranomaiskoneisto on hidas ja palvelujen saamisessa kestää, järjestöjen verkostot ovat ne, jotka kantavat silloin, kun mikään muu ei kannattele.
Vammaton ja hyvinvoiva ihminen ei aina huomaa, millaisia riskejä murros kantaa mukanaan. Ne eivät näy lähiympäristössä eivätkä otsikoissa, mutta ne vaikuttavat suoraan heidän ympärillään elävien – usein hiljaisten ja piilossa pysyvien – ihmisten elämään.
Vaikuttaminen etenee yhdessä silloin, kun myös vahvimmat meistä nostavat nämä riskit näkyviin ja tuovat ne osaksi yhteiskunnallista päätöksentekoa.
Joustava, innovatiivinen ja turvallinen yhteiskunta ei synny byrokratiasta. Se syntyy ihmisten välisestä luottamuksesta. Ja sitä luottamusta rakentavat ennen kaikkea vapaat järjestöt.
Siksi meidän on uskallettava sanoa ääneen: järjestöjen vapaus ja demokratia eivät ole humpuukia eivätkä ylellisyyttä. Tässä yhteiskuntapoliittisessa tilanteessa ne ovat ihmisten turvallisuutta koskevia ydinkysymyksiä.
Kirjoitus on osa moniäänistä artikkelisarjaa teemalla Kansalaisyhteiskunta ja demokratia, joka käsittelee yleistä eurooppalaista ja myös Suomessa tapahtuvaa demokratian heikentämistä. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta SOSTEn kantaa.
