Minulla on ollut suuri kunnia edustaa SOSTEa EuroHealthNetin johtokunnan varapuheenjohtajana jo useamman vuoden. Tässä merkittävässä tehtävässä olen saanut olla mukana kaventamassa eriarvoisuutta ja terveyseroja toteuttamalla Euroopan valtioissa toimia, jotka koskevat terveyden sosiaalisia tekijöitä.
EuroHealthNet on EU:ssa vaikuttava ja merkittävä toimija, joka on myös meille kaikille sosiaali- ja terveysjärjestöille tärkeä tiedonlähde. Yhdessä voimme rakentaa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää Eurooppaa.
Kannustan teitä jokaista käymään EuroHealthNetin kotisivuilla tutustumassa tähän hienoon verkostoon. Olen koonnut alle poimintoja EuroHealthNetin sivuilta, jotta voit helposti tutustua verkoston toimintaan.
Yhteistyöverkosto terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
EuroHealthNet on voittoa tavoittelematon verkosto järjestöjen, laitosten ja viranomaisten välillä. Verkosto kokoaa yhteen toimijoita, jotka työskentelevät kansanterveyden, sairauksien ehkäisyn, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä eriarvoisuuden vähentämisen parissa.
EuroHealthNet kokoaa yhteen kumppaneita EU:ssa kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Tämä kumppanuusmalli vahvistaa terveyden edistämisen ja tautien ehkäisyn vaikuttamistyötä EU:ssa. Se myös kannustaa toimintaan kaikilla hallinnon tasoilla.
EuroHealthNetin visiona on saavuttaa yhteiskunta, jossa kaikkien kansalaisten perusoikeus korkeimpaan saavutettavissa olevaan terveydentilaan toteutuu rodusta, uskonnosta, sukupuolesta tai taloudellisesta tai sosiaalisesta tilasta riippumatta.
EuroHealthNetin työ pohjautuu tutkimustietoon ja laajaan näyttöön siitä, että terveyserot vaikuttavat kaikkiin ihmisiin ja että tasa-arvoisemmat yhteiskunnat pärjäävät muita paremmin. EuroHealtNetin työtä ohjaa myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaiset integroidut poliittiset tavoitteet, joita pidetään parhaana tapana parantaa terveyttä, hyvinvointia ja tasa-arvoa. Tämän lisäksi EuroHealthNet painottaa myös sitä, että kansanterveydellä on keskeinen rooli ilmastokriisin hillitsemisessä.
EuroHealthNetin jäsenet ovat kansanterveysorganisaatioita, laitoksia ja viranomaisia, jotka muodostavat EuroHealthNetin yleisneuvoston. Heidän edustajansa valitsevat EuroHealthNetin johtokunnan, joka johtaa organisaatiota.
EuroHealthNetillä on myös tärkeä rooli kumppanien välisessä tiedonvaihdossa maavaihtovierailujen, valmiuksien kehittämistoimien ja työryhmien kautta. Tämä työ auttaa luomaan valmiuksia, lisää osaamista ja kumppanit voivat hyödyntää parasta, mitä Euroopalla on tarjottavanaan kansanterveyden ja terveyden edistämisen saralla.
EuroHealthNet työskentelee kohti:
- terveysjärjestelmiä ja yhteiskuntia, joissa terveyskäsitys nähdään laajasti ja jossa terveyden edistäminen ja tasapuolisuus sekä hyvinvointitalous korostuvat.
- poliittista tahtotilaa, jossa tunnustetaan elämäntapoihin liittyvät terveyden riskitekijät, jotka kytkeytyvät vahvasti olosuhteisiin. Elinympäristöt, joissa ihmiset elävät, oppivat, työskentelevät, leikkivät ja ikääntyvät ovat terveyden sosiaalisia tekijöitä.
- yhteisöjä, jotka resursoivat tehokkaasti terveyden edistämiseen ja investoivat sekä sen alku- että loppuvaiheen lähestymistapoihin puuttuakseen terveyden sosiaalisiin tekijöihin. Tavoitteena vähentää eriarvoisuutta ja edistää kestävää kehitystä.
EuroHealthNet toiminta tapahtuu kolmella osa-alueella, jotka kattavat poliittisen päätöksenteon, käytännön toiminnan ja tieteellisen tutkimuksen.
EuroHealthNetin toimisto sijaitsee lähellä Brysselin Eurooppa-korttelia. EuroHealthNetin toimisto seuraa, vaikuttaa, analysoi ja tulkitsee EU:n politiikkaa ja toimia, jotka liittyvät terveyseroihin ja terveyteen vaikuttaviin tekijöihin. Verkostojäsenten asiantuntemus ja kokemus vahvistuvat ja niitä jaetaan. Toimiston työllä vaikutetaan muutokseen Euroopassa kansallisella ja alueellisella tasolla.
- Lue lisää: Tutustu EuroHealthNetin verkkosivuihin. Ylävalikosta kielen voi valita yli 25 vaihtoehdosta. Huomioi, että tekstit on käännetty koneellisesti.
- Lue lisää SOSTEblogista: Terveisiä EU:sta – Tunnetko SOSTEn vaikuttamiskanavat EU-asioissa?
Pia Sundell
Barnavårdsföreningen i Finland toiminnanjohtaja
EuroHealthNet varapuheenjohtaja