Mediassa on ollut paljon uutisia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkaamisesta käynnissä olevalla hallituskaudella. Sote-järjestöjen monimuotoinen toiminta ei välttämättä ole kaikille tuttua, ja moni on myös saattanut osallistua jonkin järjestön toimintaan ehkä jopa tietämättä sen olevan järjestövetoista.
Mutta miksi minä, lääketieteen koulutusohjelman loppusuoralla oleva opiskelija, en tiennyt järjestökentän tarjoamista matalan kynnyksen palveluista lähes mitään, vaikka pian valmistun terveysalan ammattihenkilöksi?
Lääketieteen koulutusohjelmassa keskitytään syystäkin medisiinan eli lääkintätaidon perusteelliseen opettamiseen, minkä vuoksi jokainen valmistuva lääkäri osaa esimerkiksi verenpainetaudin hoitolinjat vaikka unissaan. Hyvinvointialueuudistuksen jälkeisen palvelujärjestelmän ymmärtäminen jää valmistuvalle lääkärille varsin hajanaiseksi, sillä opetusta aiheesta on muutamien opintopisteiden verran.
Opetussuunnitelmassa erityisesti sosiaalihuollon palveluiden rooli hyvinvointialueen toiminnoissa jää mitättömään osaan, mikä osaltaan heijastelee sote-integraation keskeneräisyyttä ja ammattiryhmien välistä kuilua. Kolmannen sektorin rooli järjestelmässä häviää opetuksen määrässä sosiaalihuollolle: järjestöt saavat korkeintaan maininnan.
Miksi palvelujärjestelmän ja kolmannen sektorin roolin ymmärtäminen on tärkeää?
Sote-järjestöillä on monenlaisia asiakas- ja potilaskunnalle tärkeitä palveluita, joista erityisesti vertaistuki ja ryhmätoiminta korostuvat sellaisina kokonaisuuksina, joita hyvinvointialueilla ei ole palvelutarjonnassa.
Esimerkiksi monet vastikään diagnoosin saaneet voivat hyötyä, jos hoitaja tai lääkäri, eli potilaan ensilinjassa tapaava henkilö, osaa ohjata hänet arjen jaksamista tukevien palveluiden piiriin. Sama periaate pätee myös sosiaalihuollon asiakkaisiin, jotka ovat sen hetkisen elämäntilanteensa vuoksi haavoittuvassa asemassa ja saattavat tarvita hyvinvointialueen tarjoamien palvelujen lisäksi neuvontaa ja tukea.
Tämän lisäksi ammattilaisten työnkuvat ovat murroksessa – terveysalan ammattilaisten vastuu myös sosiaalipuolen ymmärtämisestä on kasvanut esimerkiksi viime aikoina uutisoidun terveyssosiaalityöntekijöiden sairaalassa sijaitsevien virkojen lakkauttamisten vuoksi.
Lääkärillä tai hoitajalla ei monessa tapauksessa ole aikaa tai riittävää tietoa ja osaamista ohjata potilasta oikeiden sosiaalipalveluiden piiriin, jolloin kolmannen sektorin rooli korostuu: järjestöillä on korvaamatonta tietoa siitä, missä palvelujen aukot ja katkokset näkyvät ja miten oman toiminnan kohderyhmä voi välttää väliinputoamista palvelujärjestelmässä.
Turvalliset sote-palvelut ovat ihmisoikeus
SOSTElla työskennellessäni olen oppinut paljon sote-politiikasta, sosiaalihuollon asiakkaiden tarpeista sekä järjestökentän toiminnasta hyvinvointialueilla ja kunnissa. Työjaksollani ohjauduin työryhmään, jossa käsitellään asiakas- ja potilasturvallisuuden kehittämistä sote-järjestöjen näkökulmasta.
Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus on yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa laatimassa uutta asiakas- ja potilasturvallisuusstrategiaa vuosille 2027–2031. Uudessa strategiassa tulee huomioida haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien kohtaamien turvallisuusriskien lisäksi myös se, että sote-kentälle keltanokkina astuvat ammattilaiset sekä työtä pitempäänkin tehneet tiedostavat sote-järjestöjen merkityksen osana palvelujärjestelmää ja kansan resilienssiä.
Hyvinvointialueilla ei ole resursseja kaikkeen neuvontaan, ohjaukseen ja toimintaan, jotka edistävät asiakkaiden ja potilaiden turvallista asiointia sote-palveluissa. Näin ollen moniammatillisuus sekä yhteistyö hyvinvointialueiden ja sote-järjestöjen välillä on keskeinen osa kehittämistyötä tulevaisuudessa.
Sekä hyvinvointialueita että järjestökenttää varjostavat kuitenkin valtion rahoituksen leikkaukset, jolloin hyvinvointialueiden ensisijainen ratkaisu ei voi olla sote-järjestöihin tukeutuminen. Leikkauksien vuoksi osaavat ammattilaiset hyvinvointialueilla ohjeistavat asiakas- ja potilaskuntaansa yhä enemmän järjestöjen palvelujen piiriin, mutta yhtäaikaiset järjestöihin kohdistuvat leikkaustoimet johtavat siihen, ettei toimintaa ja palveluja voida ylläpitää.
Hyvinvointialueiden ja sote-järjestöjen rahoituksen turvaaminen on siis ensisijaisen tärkeää turvallisten ja saavutettavien palveluiden takaamiseksi, mutta ammattilaisten kouluttaminen sote-järjestöjen roolista on rahoituksen ohella tärkeä askel asiakas- ja potilasturvallisuuden pitkäjänteisessä kehitystyössä.
Sote-järjestöjen työ edistää niin arjessa pärjäämistä kuin asiakas- ja potilasturvallisuuttakin
Lopuksi takaisin alkuperäiseen kysymykseeni: miksi sote-järjestöjen roolin ymmärtäminen on minun kohdallani tärkeää? Nykyisessä palvelujärjestelmässä erityisen haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset joutuvat entistä enemmän väliinputoajiksi, ja heidän tavoittamisekseen järjestökentällä tehdään korvaamatonta työtä.
Tämä työ on arjessa pärjäämisen lisäksi myös asiakas- ja potilasturvallisuutta edistävää ja tuottaa ajan mittaan huomattavia säästöjä yhteiskunnalle, kun sote-palveluita tarvitsevat ihmiset löytävät niiden piiriin.
Jos osaan jatkossa neuvoa esimerkiksi harvinaisemman sairauden kanssa elävää potilasta oikeanlaisten arkea tukevien neuvonnan ja palveluiden piiriin, uskon tekeväni jotakin oikein sekä yksilön että yhteiskunnan puolesta.