Toisin kuin viime vuosien talouskeskustelusta voisi päätellä, julkisen velan määrä – tai edes sen kasvuvauhti – eivät ole Suomen julkisen talouden suurimmat ongelmat. Viheliäisin ongelma on itse asiassa julkisen velan kasvuvauhti suhteessa talouskasvun vauhtiin.
Ongelmallinen kierre syntyy, kun julkista taloutta yritetään tasapainottaa matalasuhdanteessa leikkauksilla, jotka taittavat kasvuvauhtia enemmän kuin velkaantumisen vauhtia. Silloin talouspolitiikka alkaa muistuttaa koiraa, joka juoksee oman häntänsä perässä. Tahti hengästyttää, mutta paikallaan pysytään.
Hallituksen huhtikuisessa kehysriihessä tehtiin useampia päätöksiä, jotka todennäköisesti heikentävät Suomen julkista taloutta niiden kokonaiskysyntää tyrehdyttävien vaikutusten kautta.
Asiakasmaksujen korotukset ja sote-järjestöleikkaukset ovat negatiivisia kasvutoimia
Hallitus esitteli kehysriihen toimia jaotellen ne sopeutustoimiin ja kasvutoimiin. Tässä suhdannetilanteessa olisi tavallaan johdonmukaisempaa puhua myös sopeutustoimista negatiivisina kasvutoimina. Kun hallitus rahoittaa kasvutoimet budjettikehyksen sisältä, se rahoittaa ne toimilla, jotka heikentävät kysyntää, työllisyyttä ja ostovoimaa toisaalla – siis negatiivisilla kasvutoimilla.
Negatiivisiin kasvutoimiin kuuluvat hyvinvointialueiden asiakasmaksujen korotukset, joita hallitus kaavailee 88 miljoonalla eurolla vuonna 2027 ja 106 miljoonalla eurolla vuodesta 2028 alkaen. Asiakasmaksut ovat taloudelliselta luonteeltaan regressiivisiä veroja: ne vievät pienituloiselta suhteellisesti suuremman osuuden tuloista kuin suurituloiselta. Koska pienituloiset käyttävät suurituloisia suuremman osan tuloistaan kulutukseen, maksujen korottaminen heikentää kotimaista kysyntää verrattuna vaihtoehtoon, jossa hyvinvointialueita rahoitettaisiin toisenlaisilla veroilla.
Myös valtionhallinnon, kuntien, perusväylänpidon ja sote-järjestöjen leikkaukset ovat matalasuhdanteessa negatiivisia kasvutoimia. Ne vähentävät rekrytointeja, lykkäävät investointeja ja voivat lisätä työttömyyttä aikana, jona korvaavia työpaikkoja yksityiselle sektorille syntyy nihkeästi.
Sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset ovat lisäksi erityisen ongelmallisia, koska järjestöt tuottavat varhaisen tuen palveluja ja toimivat välityömarkkinoilla, joiden heikentäminen voi vahvistaa suhdannetyöttömyyden muuntumista rakenteelliseksi työttömyydeksi, joka tapaa pysyä sitkeästi koholla myös noususuhdanteessa. Sote-järjestöillä on myös ainutlaatuinen kyky mobilisoida satoja tuhansia suomalaisia vapaaehtoistoimintaan. Kun järjestötoiminta supistuu, menetetään tätä vapaaehtoispanosta, jota joudutaan lopulta korvaamaan palkatulla työvoimalla julkisella sektorilla.
Työllisyystoimet jäivät vaatimattomiksi
Kehysriihessä päätettiin myös hyvistä toimista, kuten 110 miljoonan euron tuesta taloyhtiöiden energiaremontteihin ja ASP-lainaehtojen keventämisestä. Työllisyystoimet tunnistavat nuorten ja pitkäaikaistyöttömien ongelmia, mutta niiden mittakaava jää hyvin pieneksi suhteessa työttömyyden ja etenkin nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kokoluokkaan.
Tarjolla olisi ollut todennäköisesti vaikuttavampia toimia. Työttömyysturvan suojaosan palauttaminen olisi voinut tukea osa-aikaisen työn vastaanottamista ja ylläpitää työmarkkinakytkentää työttömyyden pitkittyessä. Samoin eräät työllisyysalueiden myötäsyklisen rahoitusmallin korjaustoimet olisivat voineet tehostaa työllisyyspalveluiden kohdentumista eniten niitä tarvitseville työnhakijoille.
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nostetaan 1 600 eurosta 2 100 euroon ja vähennysprosenttia korotetaan 35 prosentista 40 prosenttiin. Myös tähän olisi löytynyt todennäköisesti tehokkaammin kokonaiskysyntää ja palvelualan työllisyyttä stimuloiva keino. Arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nosto parantaisi suoraan yksinyrittäjien kassavirtaa ja ennen kaikkea madaltaisi työn ostamisen hintaa kaikille asiakkaille, eikä vain niille, joilla on riittävästi verotettavaa tuloa vähennyksen hyödyntämiseen.
Vaihtoehtoisena talouslinjana kysynnän vahvistaminen
Kehysriihen merkittävin päätös saattoi olla kuitenkin tekemättä jätetty päätös. Hallitus ei perääntynyt yhteisöveron alentamisesta 20 prosentista 18 prosenttiin, vaikka laaja tutkimusnäyttö viittaa sen tehottomuuteen kasvutoimena.
Kokonaisuutena nykyhallituksen viimeinen kehysriihi näyttääkin jatkavan linjaa, jossa velkaantumisen kasvuvauhtia yritetään taittaa sopeutustoimilla, joiden negatiiviset vaikutukset kokonaiskysyntään aliarvioidaan järjestelmällisesti.
Riskinä on, että seurauksena on hitaampi kasvu, korkeampi työttömyys ja entistä vaikeammin hallittava julkisen velan BKT-suhde. Vaihtoehtona olisi ollut pyrkiä taittamaan velkasuhdetta toisella tavalla – kysyntää vahvistamalla.