Skip to content

Levitetään vastuullista välittämistä – ei virusta

27.3.2020 15.00

Kansalaisyhteiskunta
Hyvinvoivat ihmisetKoronavirusKoronavirus ja järjestöjen tarjoama tuki ja apuOnneksi on jokuJärjestöilleKansalaisyhteiskunta

”Kuulin Siskojen ja Simojen käynnistämästä kauppa-avusta ja soitin heille ja sain heti apua. Vapaaehtoiset ovat tuoneet kaiken, mitä olen pyytänyt ja ihan oikeat tuotteet”.
Tauno 86, Kerava

Siskot ja Simot joutui monien muiden järjestöjen tavoin pysäyttävään tilanteeseen pari kolme viikkoa sitten. Perustoimintaamme eli kohtaamisia ikäihmisten kanssa ei voitu koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi jatkaa, ja kevätkauden Välittämisen keikat sekä Kokeva-projektin naapurikerhot Keravalla oli peruutettava.

Miten toimii ketterä järjestö tässä tilanteessa? Tekee pikaisen arvion muuttuneesta toimintaympäristöstä ja kohderyhmään kuuluvien ihmisten tarpeista ja ryhtyy töihin! Facebook-ryhmissä ilmeni auttamishalua, mutta niissä avuntarvitsijat ja auttajat eivät kohdanneet. Ymmärsimme myös, ettei yli 70-vuotiaille voi vain sanoa: pysykää kotona! Kotona selviytymiseen tarvitaan muiden apua ja tukea.

Pari päivää valmiustilan julkistamisen jälkeen tehotiimimme oli luonut toimintamallin vapaaehtoiselle kauppa-avulle ja valmistellut vapaaehtoisille ohjeen, jossa otetaan huomioon luotettava ja turvallinen kauppa- ja apteekkiavun toteutus avuntarvitsijoiden ja vapaaehtoisten näkökulmasta.

Lentävä lähtö

Kauppa-apu on tarkoitettu ennen kaikkea ikääntyneille ja muille sairauden takia riskiryhmiin kuuluville. Palvelu on saanut lentävän ja hallitun liikkeellelähdön. Liikkeelle lähdettiin Keski-Uudeltamaalta, ja nyt palvelua tarjotaan jo kahdeksassa Uudenmaan kunnassa.

Osa vapaaehtoisista käy kauppakeikalla töiden jälkeen, joillekin kauppareissut antavat vaihtelua etätyöpäivän taukoihin. Vapaaehtoiset ovat kokeneet auttamisen palkitsevana ja mielekkäänä.

”On ilo ja kunnia auttaa. Aloin miettimään, mitä tapahtuu sitten kun korona on selätetty. Jos jotain saa toivoa, niin toivon, että otamme palasen tätä yhteisöllisyyden kiireetöntä energiaa mukaamme arkeen. Tukipilarit. Ilman niitä olemme eksyksissä”.
Kauppa-apua toimittanut vapaaehtoinen Mari 42

Autetaan naapuria ja muita avuntarpeessa olevia – levitetään vastuullista välittämistä koronan sijaan – jatkossakin.

Lue myös Siskot ja Simot välittää vapaaehtoista kauppa-apua Uudellamaalla.

 

 

Eero Väisänen
toiminnanjohtaja
Siskot ja Simot ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hyvinvoivat ihmiset -blogi

Kaikki blogin artikkelit
Blogi
erityisasiantuntija

22.6.2022 08:00

SuomiAreena: Erilainen Mingle 12.7. nostaa esiin ihmisten kokemuksia köyhyydestä

Toimeentulo Heinäkuun puolessavälissä Pori täyttyy jälleen yhteiskunnallisesta keskustelusta SuomiAreenalla. Kevään ja kesän aikana turvallisuuskeskustelu on ollut vilkasta. Yhteiskunnan eheys on sisäisen turvallisuuden tae, ja siksi on tärkeä nostaa esiin myös ne äänet, jotka eivät yhteiskunnassa kuulu. Millaista on olla köyhä 2020-luvun Suomessa? Jo kuudennen kerran järjestettävä Erilainen Mingle tuo yhteen joukon erilaisia ihmisiä heidän omien kokemustensa […]

Blogi

7.6.2022 16:00

Kriisitilanteissa järjestöjen rooli haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamisessa on merkittävä

Sote-järjestöt Elämme maailmantilanteessa, jossa varautuminen, kokonaisturvallisuus ja henkinen kriisinkestävyys ovat sanoja, jotka toistuvat päättäjien puheissa. Järjestöjen erityisosaamiselle on viranomaisten työn rinnalla tarvetta, kun varaudumme onnettomuuksiin ja kriiseihin. Verkostojen ja kumppanuuksien rakentaminen sekä ylläpitäminen ovat avainasemassa kriiseihin varautuessa. Mitä paremmin eri tahot tuntevat toisensa, sitä paremmassa valmiudessa olemme. Ihmiset voivat olla haavoittuvassa asemassa monesta eri syystä Haavoittuvassa […]

Blogi
erityisasiantuntija

28.4.2022 12:00

Palkkatuen uudistus huolestuttaa – kerro meille näkemyksesi!

Hyvinvointi ja terveys Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on valmistellut lakiesityksen, jolla muutetaan palkkatukijärjestelmää. Palkkatuen kokonaisuudistus on tarpeellinen: byrokratian yksinkertaistamista, järjestelmän ennakoitavuutta ja maksatusprosessin nopeuttamista on kaivattu. Hyvistä tavoitteista huolimatta lakiluonnoksen kokonaisvaikutus järjestöjen ja heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien kannalta näyttää huonolta. Muutokset järjestöjen 100 % tukeen eivät ole hyväksyttäviä Uudistuksella tullaan leikkaamaan järjestöjen mahdollisuuksia työllistää 100 % palkkatuella. Leikkaus koskisi […]