Viime viikolla YK julkaisi jälleen vuotuisen onnellisuusraporttinsa. Suomalaisille siinä oli ilouutisia. YK:n käyttämien mittareiden, kuten elinajanodotteen, bruttokansantuotteen ja kansalaisvapauksien tulokulmista tarkastellen vaikuttaa nimittäin siltä, että me olemme maailman onnellisinta kansaa. Hyvin menee muillakin pohjoismailla – Suomen lisäksi kärkinelikosta löytyvät niin Norja, Tanska kuin Islantikin.
Yhtenä onnellisuutemme keskeisenä osatekijänä nousevat YK:n raportissa esiin vahvat sosiaaliset verkostomme. Vaikka sosiaalinen lienee adjektiivi, jolla harva suomalainen itseään ensitöikseen kuvaa, paljastaa lähempi tarkastelu toisen totuuden. Vuorovaikutus ja yhteistoiminta näyttävät olevan meillä verissä – vai miksi muutoin Suomea tituleerattaisiin myös yhdistysten luvatuksi maaksi?
Väkilukuun suhteutettuna Suomessa on todella paljon erilaisia ihmisten yhteenliittymiä – seuroja, järjestöjä, liittoja ja yhdistyksiä, joiden toimintaan miljoonat suomalaiset vuosittain osallistuvat antaen omaa osaamistaan ja aikaansa yhteiseen hyvään. Ja hyvä niin, sillä vapaaehtoistyön on osoitettu monin tavoin lisäävän sekä siihen osallistuvien onnellisuutta, että elämäntyytyväisyyttä.
Uskallankin väittää, että aktiivinen järjestötoiminta on yksi onnemme salaisuuksista – voimavara, joka tuottaa terveyttä ja hyvinvointia moneen suuntaan. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöt tarjoavat meille paitsi apua ja tukea, myös työllistymisen, osallistumisen ja vaikuttamisen polkuja. Huolehtimalla perusturvasta ja palveluista, ne ehkäisevät myös yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Siten tässä ajassa järjestötoiminnalle tarvetta ehkä enemmän kuin koskaan ennen.
Hyvinvointi on paljon muutakin kuin sairauksien puutetta ja väestömme onnellisuus myös kansanterveyskysymys. Onnea ei siten kannata kätkeä, kuten vanha sanonta kehottaa, vaan siitä kannattaa olla ylpeä ja sitä kannattaa vaalia. Vahvistamalla onnemme elementtejä, voimme pitää kärkisijastamme kiinni jatkossakin. Nämä ovat tilastoja, joita kannattaa johtaa!