Nuoret lomautetaan ensimmäisinä – huoli tulevasta näkyi nopeasti asumispalvelussa


Etusivu / Blogi / Nuoret lomautetaan ensimmäisinä – huoli tulevasta näkyi nopeasti asumispalvelussa

Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry:n tavoitteena on parantaa alle 30-vuotiaiden asuinoloja ja jakaa tietoa asumisesta. Toimintamme on asukkaiden kohtaamista arjessa ja verkossa.

Perustimme nopeasti keskustelukanavan Discordiin

Koronavirusepidemia ajoi järjestöt etätöihin ja muokkaamaan omaa toimintaansa muuttuvassa maailmassa. Järjestöjen ketteryys ja nopea muutoskyky on isossa asemassa tämän kriisin ja sen jälkiseurauksien hoidossa.

Meillä epidemian ja rajoitustoimenpiteiden vaikutukset näkyivät välittömästi nuorten yhteydenotoissa. Monet nuoret tekevät keikkatyötä tai osa-aikaista työtä, ja nämä työntekijät ovat yleensä ensimmäisiä yrityksissä, jotka saavat lomautuksen tai tiedon lähteä. Nuorten yhteydenotoissa alkoi nopeasti näkymään huoli toimeentulosta ja töiden riittävyydestä. Tähän tarpeeseen perustimme Rahaklubi-kanavan Discordiin, ja toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Discord on nuorten tavoittamisen ja nuorisotyön uusin ja kuumin työväline. Sovellus mahdollistaa keskustelun puhumalla ja kirjoittamalla.

Rahaklubissa keskustellaan yleisesti taloudesta, säästämisestä, toimeentulosta ja sijoittamisesta. Jokaisella on myös mahdollisuus saada henkilökohtaista apua ja tukea omaan tilanteeseen. Rahaklubissa on keskusteltu, mitä kannattaisi alkaa opiskelemaan poikkeustilanteessa tai mitä tukia on oikeutettu hakemaan.

Tarkoitus myös vähentää yksinäisyyttä ja osattomuutta

Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot perusti poikkeustilan alkaessa asukkailleen Discordiin myös oman serverin ja tarkoituksena on kehittää toimintaa jatkuvasti asukkaiden toiveiden mukaan. Asukkaiden avoimessa olohuoneessa voi keskustella asumisneuvojien ja muiden asukkaiden kanssa. Kanavalla on tiedotusta asumiseen liittyen ja vinkkejä, miten viettää vapaa-aikaa. Tarkoituksena on tuottaa mielekästä tekemistä sekä vähentää yksinäisyyttä ja osattomuutta vaikeassa tilanteessa. Discord työvälineenä on otettu hyvin vastaan, ja se tulee jäämään myös pysyväksi osaksi verkkopalveluitamme.

Siirsimme palvelut nopeasti verkkoon, yhteys asukkaisiin säilyi

Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry on Nuorisoasuntoliiton pääkaupunkiseudun paikallisyhdistys. Yhdistyksemme toimintamuotoja ovat asumisneuvonta, asumisohjaus, talousohjaus, asukas- ja ryhmätoiminta, koulutustoiminta sekä tiedotus- ja edunvalvontatyö.

Kun koronaepidemia alkoi, meillä kontaktien välttäminen tarkoitti, että esimerkiksi asumisneuvojien kohdepäivystykset, asukastoiminta ja asukkaiden ryhmätoiminta piti kevään osalta perua. Myös kaikki asumisen infotilaisuudet, -luennot ja päivystykset eri palveluiden piirissä peruttiin. Olemme kuitenkin onnellisessa asemassa, että meillä oli jo käytössä useita somekanavia ja verkkoalustoja, ja pystyimme nopealla aikataululla siirtämään toiminnan verkkoon melkein kokonaisuudessaan.

Etätyöskentely on jo pitkään ollut osa jokaisen työntekijämme työviikkoa. Siksi pystyimme nopeasti siirtämään suuren osan palveluista verkkoon ja yhteys asukkaisiin säilyi. Asumisneuvontaa on toteutettu jo aiemmin mahdollisimman monikanavaisesti ja matalalla kynnyksellä puhelimella, sähköpostilla ja muun muassa Whatsapilla ja Facebookissa.

Nuorten kohtaamista uusilla toimintamalleilla

Poikkeustilan alkaessa aloitimme heti kehitystyön, miten voimme siirtää myös ryhmätoimintaa ja muuta kasvokkain tapahtuvaa toimintaa verkkoon. Esimerkiksi asumisneuvojien talokohtaiset kohdepäivystykset siirrettiin etäyhteydelle Facebook-chattiin ja Discord otettiin käyttöön. Kehitystyötä tulee kuitenkin jatkaa ja pohtia, miten voimme tavoittaa yhä isomman joukon asukkaita poikkeustilanteessa.

Tarjoamme asukkaille poikkeusolojenkin aikana asumisneuvontaa ja apua haastavaan tilanteeseen

 

 

 

Milja Inkeroinen
Suunnittelija
milja.inkeroinen(at)pksnuorisoasunnot.fi
Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry