Skip to content

Nuori, huolehdithan seksuaaliterveydestäsi myös poikkeusoloissa

7.5.2020 13.00

Kansalaisyhteiskunta
Hyvinvoivat ihmisetKoronavirusKoronavirus ja järjestöjen tarjoama tuki ja apuOnneksi on jokuHyvinvointi ja terveysJärjestöilleKansalaisyhteiskunta

Väestöliiton Hyvä kysymys -verkkopalvelun seksuaalineuvontachatissa asiantuntijat vastaavat nuorten kysymyksiin myös nyt poikkeusaikana. Nuorten palvelujen asiantuntijoiden mukaan korona ei ole merkittävästi noussut esiin chat-keskusteluissa, vaan nuoria askarruttavista seksin, seksuaalisuuden ja parisuhteen teemoista jutellaan entiseen malliin.

Terveyspalvelut ovat nyt koronan aikaan poikkeustilassa ja henkilöstöä on voitu joutua siirtämään toisiin tehtäviin. Nuorten olisi kuitenkin hyvä tietää, että heillä on edelleen oikeus saada apua ehkäisyyn ja seksitauteihin sekä muihin seksuaaliterveyspulmiin liittyen. Kontakteja ja seksin harrastamista uusien kumppaneiden kanssa kehotetaan nyt välttämään, mutta yhdessä asuvat, terveet kumppanukset voivat harrastaa keskenään seksiä tavalliseen tapaan. Nuorten on siis tärkeää muistaa pitää huolta omasta seksuaaliterveydestään myös koronaviruksen aikaan.

Terveydenhuolto palvelee yhä

Ehkäisyneuvolat, koulun terveydenhoitajat, terveyskeskukset ja sukupuolitautien poliklinikat palvelevat yhä. Jos vain mahdollista, olisi hyvä ennakoida ja ottaa hyvissä ajoin yhteyttä terveydenhuollon ammattilaisiin, jos tarvitsee esimerkiksi ehkäisymenetelmän tai pohtii muita seksuaaliterveyteen liittyviä aiheita.

Ajanvaraustilanteessa tulisi kertoa, jos kyseessä on kiireellinen asia kuten raskaudenkeskeytys tai seksitautitestaus. Jos on vähäisiäkään flunssan oireita tai joku perheestä on sairaana, tulisi asiasta muistaa kertoa heti puhelimessa.

Seksuaalineuvontachat – apua ilmaiseksi ja nimettömästi

Hyvä kysymys -verkkopalvelun seksuaalineuvontachatista nuoret saavat apua ilmaiseksi ja nimettömästi seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyviin kysymyksiin. Chatissa pääsee keskustelemaan Väestöliiton Nuorten palvelujen asiantuntijoiden kanssa seksuaaliterveyteen, ehkäisyyn, turvalliseen seksiin tai seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Verkkopalvelusta löytyy myös alle 20-vuotiaille nuorille tarkoitettu kysymys-vastaus palsta, jonne voi jättää mieltä painavia kysymyksiä. Olisi tärkeää, ettei näiden asioiden kanssa jäätäisi yksin nyt poikkeusaikanakaan, vaan yhä useampi nuori löytäisi palvelumme äärelle.

Hyväkysymys.fi on kaikille avoin ja maksuton palvelu, josta saa hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin liittyvää tukea ja tietoa. Palvelun tuottaa Väestöliitto yhteistyössä 40 kumppanijärjestön kanssa.

Väestöliiton Hyvä kysymys -verkkopalvelusta tietoa ja tukea nuorille

  • Seksuaalineuvontachat on suunnattu alle 20-vuotiaille nuorille ja palvelee ma klo 14–16, ke klo 15–17, to klo 13–15 ja pe klo 12–14.

Artikkelit

Nea Piili punaista hirsiseinää vasten.

 

 

Nea Piili
Viestinnän ja markkinoinnin asiantuntija
Hyvä kysymys -verkkopalvelu
nea.piili(at)vaestoliitto.fi
Väestöliitto ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hyvinvoivat ihmiset -blogi

Kaikki blogin artikkelit
Blogi
yhteiskuntasuhdepäällikkö

24.9.2021 09:00

Marinin hallituksen arvosana laski hyvästä tyydyttävään

Kansalaisyhteiskunta Hallituksen jokasyksyinen budjettiriihi oli ja meni, mutta mitä jäi käteen? Arvioin hallituksen päätöksiä SOSTEn keskeisten vaikuttamiskärkien kautta: työllisyys ja toimeentulo terveyteen ja hyvinvointiin investointi ilmastotoimet Edellisessä hallituksen puoliväliriihen arvioinnissa yleisarvosana oli vielä hyvä 8,0. Nyt yleisarvosanaksi tuli 7,3 – siis tyydyttävä. Analyysien tueksi olen käyttänyt SOSTEn asiantuntija-arvioita siitä, mitä hyvää tai mitä huonoa ja epäselvää riihen […]

Blogi
erityisasiantuntija

30.8.2021 13:00

Toimeentulotukilakia uudistetaan – kerro meille näkemyksesi!

Sosiaaliturvauudistus Sosiaaliturvaa uudistetaan pitkäjänteisellä komiteatyöllä, mutta toimeentulotuen ilmiselviin epäkohtiin halutaan puuttua jo nopeammin. Sosiaali- ja terveysministeriön toimeentulotukityöryhmän mietintö julkaistiin 10.8.2021. Siinä ryhmä ehdottaa muutoksia lakiin, tekee ehdotuksia sen toimeenpanoon ja tuen hakemiseen liittyen sekä nostaa esiin jatkoselvittelyä vaativia kysymyksiä. Keskeisenä tavoitteena kerrotaan, että haavoittuvimmassa asemassa olevien asiakkaiden tuen tarpeisiin vastataan nykyistä paremmin. Lue lisää:  Työryhmä esittää […]

Blogi
johtaja, varapääsihteeri

27.8.2021 09:30

Työtaakka hyvinvointialueiden pystyttämisessä on valtava – nyt kysytään malttia ja kykyä tarjota järjestön osaamista oikeaan paikkaan

Sote-uudistus Hyvinvointialueiden rakentaminen on alkanut, ja elokuun loppuun mennessä kaikille alueille on saatu nimettyä väliaikaiset valmistelutoimielimet (Vate). Ne koostuvat alueen viranhaltijoista ja toimikausi kestää maaliskuulle 2022 asti, kunnes aluevaltuustojen nimeämät aluehallitukset aloittavat työnsä. Vaten työ on hallinnollista. Työsarkana on hoitaa lähinnä tulevien hyvinvointialueiden työnantajana ja palvelujen järjestäjänä toimimiseen tarvittavia valmistelutehtäviä. Hallinnollisen työn määrä hirvittää. Noin 173 […]