En taida olla ainoa, joka on synkin mielin katsonut kehitystä sekä kotimaassa että maailmalla. Uutisten ja ajankohtaiskeskustelujen seuraaminen ei kohenna mielialaa. Tällaisessa tilanteessa tekee mieli sulkea silmänsä ja käpertyä omaan kuplaansa. Toisaalta kokee suuttumusta, koska vuosikymmenten aikana rakennettua turvaverkkoa ollaan romuttamassa leikkaamalla sosiaaliturvasta sekä heikentämällä järjestöjen toimintaedellytyksiä. Maailmalla vallitsee vahvemman osapuolen mielivalta, ja sääntöpohjainen kansainvälinen yhteistyö on syrjäytetty.
Tällaisina aikoina ihmiset tulevat varovaisiksi ja keskittyvät lähipiiriinsä. Olen kysellyt läheisiltäni ja tapaamiltani ihmisiltä, mitä hyvää viime aikoina on tapahtunut. Useat ovat kertoneet iloisista perhetapahtumista tai henkilökohtaisesta onnistumisesta. Valitettavan moni vastaa, ettei oikein keksi mitään positiivista. Kukaan ei ole kertonut yhteiskunnallista onnistumisista saati hyvistä uutisista maailmalta.
Vastauksissa minua vaivaa kaksi asiaa. Ensinnäkin se tunne, ettemme itse osaa aina arvostaa sujuvaa arkeamme ja sitä, että pelkästään jo mahdollisuus keskusteluun lähimmäisten kanssa on voimaannuttavaa. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole. Toiseksi minusta tuntuu, että annamme liian helpolla voimattomuuden vallata mielemme. Passivoituminen ei kuitenkaan muuta yleistä kehitystä. Päinvastoin, vaikeneminen antaa tilaa ääriliikkeille ja populisteille.
Muutos alkaa välittämisestä
Nykyisen kaltaisen huolestuttavan kehityksen voi katkaista vain todellinen välittäminen toisista ihmistä ilman rajoja. Inhimillisyyttä ei tule rajoittaa vain lähipiiriimme. Eli käytännössä kaikkien ihmisten ja erityisesti päättäjien tulisi toimia samojen periaatteiden mukaisesti kuin sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat aina toimineet. Kaikkia kansalaisia on kannustettava aktiivisuuteen eikä jäämään hiljaiseen enemmistöön. Päättäjien tulisi toimia ja puhua kansalaisyhteiskunnan puolesta sekä osoittaa inhimillisyyttä eikä laskea jokaista asiaa euroissa.
Isot muutokset voivat alkaa pienestä. Mitä, jos me kaikki keskittyisimme tänä jouluna omien ennakkoluulojemme kriittiseen tarkasteluun? Mitä, jos sekä päättäjät että me antaisimme yhden aineellisen tai aineettoman lahjan kohteille, joita emme ole aikaisemmin tulleet ajatelleeksi? Aineeton lahja voi olla esimerkiksi julkinen kannanotto tai käynti yksinäisen vanhuksen luona. Haastakaamme päättäjät ja itsemme. Muutos lähtee välittämisestä.