Senioreiden tukena korona- ja digiajassa – myös etänä


Etusivu / Blogi / Senioreiden tukena korona- ja digiajassa – myös etänä

Seniorit, digitaidot, uuden oppiminen, korona-aika – kuulostaako mahdottomalta yhtälöltä? No ei oikeastaan. Toiset osaavat paljonkin ja innostuvat, kun saavat opetella uutta. Toiset taas eivät ole niin innoissaan. Apu voi kuitenkin löytyä Enterin etäopastuksista.

Mikä Enter ry?

ENTER ry on Uudellamaalla toimiva ikäihmisten tietotekniikkayhdistys. Tavoitteena on lisätä senioreiden tietoteknisiä taitoja sekä digiosallisuutta. Toimivaksi tavaksi on huomattu henkilökohtainen digiopastus, jota viime vuonna annettiin yhteensä noin 8400 kertaa. Enterissä ideana on vertaisopastus, eli sekä opastaja että opastettava ovat senioreita. Vapaaehtoisia digiopastajia on yhdistyksessä jo lähes 200.

Toiselle seniorille kehtaa paremmin myöntää osaamattomuutensa ja häneltä saa rauhallista opastusta omaan tahtiin.

Vapaaehtoisemme ovat opastaneet kirjastoissa ja palvelukeskuksissa jo reilut 20 vuotta, mutta korona toi meillekin uudet tuulet mukanaan. Kun vierekkäin ei voida istua, tehdään sama etänä.

Etäopastusta kokemuksen syvällä rintaäänellä

Vanhempi herra istuu pallotuolista kuulokkeet korvilla ja selaa sormella tablettitietokonetta.Olimme jo talvella onneksi testanneet jäsenistömme opastamista etänä, joten meillä oli jo jonkin verran kokemusta etäopastamisen tarpeista. Saimmekin käynnistettyä nopealla aikataululla kaikille Uudenmaan senioreille suunnatun etäopastuksen, kun koronaepidemia alkoi.

Opastuksia tehtiin ensimmäisen kahden kuukauden aikana noin 90. Ihan hyvä määrä, vaikka resursseja olisi ollut tehdä niitä enemmänkin. Uskon, että tarvettakin olisi ollut, mutta haasteeksi muodostuu senioreiden kyky löytää tai pyytää apua etänä.

Pelkästään puhelimitse opastaminen kaatuu helposti siihen, että opastajalla ja opastettavalle ei ole yhteisiä termejä. Silloin aika menee arvailuun, mitä digilaitteiden käyttöön liittyvät termit tarkoittavat.

Videopuhelut auttavat opastamisessa jossain määrin, mutta niiden käyttö vaatiikin jo osaamista myös opastettavalta. Etähallintaohjelmien ja ruudunjaon käyttäminen taas saattaa arveluttaa jo lähtökohtaisesti, mieleen tulee helposti koneen hallinnan kaappaavat haittaohjelmat.

Mummoja ja pappoja laitteidensa kanssa

Kaikista näistä haasteista huolimatta olemme saaneet todella hyvää palautetta etäopastuksista. Kiitos tästä kuuluu luoville vapaaehtoisillemme, jotka kärsivällisesti ja kokeillen aina vaan keksivät uusia keinoja auttaakseen mummoja ja pappoja laitteidensa kanssa. Jokainen palautetta antanut opastettava on valmis suosittelemaan etäopastusta muillekin. Suurin osa oli saanut avun pulmaansa ja he kokivat opastukset luotettaviksi ja hyviksi. “Sain vastauksia myös asioihin, joita en ollut etukäteen yksilöinyt. Kokemuksen syvällä rintaäänellä annettu opastus. Ehdottomasti suosittelen”, kertoo eräs palautteenantaja saamastaan etäopastuksesta.

Etätietoiskut mustana hevosena

Tyypillisesti pidämme tietoiskuja kirjastoissa ja palvelukeskuksissa, tänä keväänä emme ole voineet pitää näitäkään. Päätimme siirtyä etätietoiskuihin ja olimme huolissamme, että mitenköhän löydämme niihin osallistujia.

Tietoiskut ovat olleet menestys. Aiheiksi on otettu ajankohtaisia asioita, kuten MobilePay, yhteydenpito-ohjelmat sekä digijäämistö.

Tilaisuudet ovat olleet paikoin jopa täyteen varattuja, keskimäärin näissä on ollut paikalla noin 60 henkilöä. Yhdistys on saanut näiden kautta myös uusia jäseniä ja etätietoiskuja tullaan jatkamaan myöhemminkin.

Oletukset romukoppaan

Lopuksi on pakko kertoa omat ennakkoasenteet ja vajavaisuudet. Naiivi oletus oli, että etäopastukset vetävät paremmin kuin etätietoiskut. Toisin kävi. Vaikka hyvin pitäisi tietää, ettei uutta kannata koskaan rakentaa suoraan vanhan päälle vaan kokeilla rohkeasti uutta, meinasi tämä unohtua.

Ja jos joku ajattelee, ettei (eläköitynyt) insinööri, matemaatikko tai it-alan ammattilainen voi opastaa selkeästi, rauhallisesti ja ymmärrettävästi myös digiummikkoja, voin kertoa että hän on väärässä. Enterin vapaaehtoiset digiopastajat <3.

Tietoa Enterin etäopastuksista

Digiopastusta senioreille etänä. Etäopastusta voi pyytää tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen käyttöön.
Enterin tapahtumakalenterista löydät nyt useita etänä pidettäviä tietoiskuja ja tilaisuuksia.

 

Kuvassa Tiina Etelämäki.

 

Tiina Etelämäki
toiminnanjohtaja
tiina.etelamaki(at)entersenior.fi
ENTER ry