Strategiassa tunnustetaan järjestöjen merkitys
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan perustuva valtioneuvoston periaatepäätös kansalaisjärjestöstrategiasta hyväksyttiin 6.6.2024. Strategiassa linjattiin muun muassa järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa koskevan ylimääräisen sääntelyn keventämisestä. On erittäin arvokasta, että järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan merkitys on tunnustettu valtioneuvoston strategiassa, ja että sääntelyn kehittämiseen panostetaan hallitusohjelman mukaisesti.
Tähän liittyen selvityshenkilö Juha Viertola selvitti oikeusministeriön toimeksiannosta järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa koskevaa yleistä sääntelyä ja sen vaikutuksia järjestöihin, pääasiallisesti rekisteröityihin yhdistyksiin. Raportti julkaistiin 19.6.2025.
Sääntelyä on paljon – mutta ei suoranaisia esteitä
Järjestöjen toiminnassa mahdollisesti huomioitavaa lainsäädäntöä on paljon, mutta se ei yleensä ole erityisesti järjestöspesifiä. Noin 80 säädöstä vaikuttaa järjestöihin, useimmat näistä ovat niin sanottuja yleislakeja
Viertolan raportin mukaan nykyinen lainsäädäntö ei laajasti tarkasteltuna muodosta järjestötoiminnalle suoranaisia esteitä. Sen sijaan haasteita syntyy viranomaisten tulkintakäytännöistä ja hallinnollisista menettelyistä, jotka eivät aina tunnista kansalaisyhteiskunnan erityispiirteitä.
Viertola esittää raportissaan kaikkiaan 11 suositusta ja 8 ehdotusta tilanteen parantamiseksi. Niihin voit tutustua tarkemmin osoitteessa julkaisut.valtioneuvosto.fi.
SOSTEn tavoitteet saavat Viertolan raportissa tukea
Raportissa esitetyt kehitysehdotukset tukevat monin osin SOSTEn pitkään ajamia tavoitteita. Niitä ovat muun muassa:
- viranomaisten tulkintojen yhdenmukaisuus
- pienten, niin sanottujen mikroyhdistysten hallinnoinnin helpottaminen
- vapaaehtoistoiminnan esteiden purkaminen
- kaikkien järjestöryhmien tasavertainen kohtelu
Hallinnollista taakkaa vai demokratiaa?
Hallinnollisen taakan käsite ei luonnollisestikaan ole yhteneväinen kaikille. Viranomaiset lähestyvät käsitettä toimintaa ohjaavien säädösten ja virkavastuun näkökulmasta. Saman säädösaineiston pohjalta voidaan valitettavasti päätyä hyvin erilaisiin käytännön tulkintoihin. Toivoisin, että säädöksiä toimeenpantaessa viranomaisilla olisi useammin ”kansalaisyhteiskuntalasit” silmillään – ymmärrys siitä, miten monimuotoista ja merkityksellistä työtä järjestöissä tehdään ja halu tulkita säädöksiä tästä näkökulmasta.
Meillä järjestötoimijoilla on puolestaan mietittävää ihmisten uudenlaisia tarpeita ja toimintatapoja tunnistavan järjestötoiminnan kehittämisessä. Yhdistyslaki, hallinnollisine koukeroineen, on aikoinaan rakennettu turvaamaan demokraattista päätöksentekoa järjestöissä. Se on tuonut selkänojaa ja turvaa siihen, ettei vain vahvimman ääni kuulu vaan että kaikilla on lain suoma mahdollisuus osallistua päätöksentekoon – esimerkiksi siihen, mitä tehdään ja mihin resursseja käytetään.
Yhdistystä kevyemmillä toimintaryhmillä ei tällaista lakiin perustuvaa turvaa ole. Käytäntö on toki osoittanut SOSTEn jäsenjärjestöissäkin, että myös alueelliset ja paikalliset toimintaryhmät ovat toimiva tapa organisoida järjestön toimintaa. Pienemmissä yhteisöissä on erityisen tärkeää, että niukat resurssit voidaan ohjata ydintoimintaan – ei hallintokuormaan.