”Yhteinen välittämisen kulttuuri auttaa meitä kaikkia” – SOSTEn uuden jäsenesittelysarjan aloittaa Hope ry


Etusivu / Blogi / ”Yhteinen välittämisen kulttuuri auttaa meitä kaikkia” – SOSTEn uuden jäsenesittelysarjan aloittaa Hope ry

Joulukuussa SOSTE esittelee jäsenjärjestöjensä toimintaa #mahdollisuuksia -tarinoiden kautta yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt tekevät Suomessa tärkeää ja usein korvaamatonta työtä. Niiden tarinat ovat kertomisen arvoisia. Haluatteko kertoa oman #mahdollisuuksia -tarinanne? Ota yhteyttä milla.halme@soste.fi

#Mahdollisuuksia: Hope ry ja toiminnanjohtaja Eveliina Hostila

Miksi Hope ry olemassa?

Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Teemme todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia ja toimimme jo 20 paikallistoimijan välityksellä eri puolilla Suomea. Vuonna 2017 avustimme 6568 perhettä ja 16 960 lasta – suurinta osaa heistä useamman kerran vuoden aikana, useamman toimintamuotomme kautta.

Mikä on tärkein tehtävänne tulevana vuonna 2019?

Vuonna 2019 jatkamme edelleen vähävaraisten perheiden konkreettista avustamista ja lisäksi haluamme nostaa perheiden arvokkaita ajatuksia & kokemuksia esille entistä pontevammin. Taloudellisesti tiukilla olevilla perheillä on sanottavaa, mutta se ääni jää monesti kuulumattomiin.

Tulevana vuonna Hope myös täyttää pyöreät 10 vuotta, mikä antaa aihetta kurkata tulevan lisäksi menneeseen ja nostaa esille yhteisen tekemisen huimia vaikutuksia vuosien varrelta.

Hope ry:n vapaaehtoinen lajittelee lahjoitettuja leipäpaketteja. Hope ry:n vapaaehtoinen lajittelee lahjoitettuja lasten vaatteita.

Kuvissa vapaaehtoisia Hope ry:n Lappeenrannan toimipisteellä.

Kenen puolesta tai kenen hyväksi toimitte?

Meillä toiminnan keskiössä on aina apuamme tarvitseva lapsi ja perhe. Mutta samalla uskomme, että yhteinen konkreettinen välittämisen kulttuuri auttaa meitä kaikkia kehittymään toiveikkaiksi, merkitystä omassa arjessaan kokeviksi ihmisiksi. Välittämisen kokemukset kannattelevat apua tarvitsevaa ja sitä tarjoavaa vastavuoroisesti. Voihan elämässä käydä hyvinkin niin, että nämä roolit kääntyvät päälaelleen.

Kenelle tarjoatte mahdollisuuksia – ja mihin?

Me tarjoamme vähävaraisille lapsille ja lapsiperheille mahdollisuuksia tasavertaisempaan arkeen, vapaaehtoisille ja apua tarvitseville mahdollisuuksia kokea positiivisia tunteita ja kenelle tahansa toiminta-arvomme ja -tapamme jakavalle mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan ja samalla  mahdollisuuksia kohdata erilaisia ihmisiä sekä oppia uutta: tekemisestä, itsestään ja toisista ihmisistä.

Mistä olette erityisen ylpeitä?

Olemme erityisen ylpeitä yhdessä tekemisen kulttuuristamme, joka on vuosien varrella, kasvavien asiakasmäärien keskellä kannatellut meitä. Noin 700 omaa vapaaehtoistamme ja lukuisat joukot yritysten vapaaehtoisporukoita auttavat jossain päin Suomea joka päivä kipeästi apuamme tarvitsevia perheitä. Mutta kaikkein ylpeimpiä olemme sillä hetkellä, kun näemme lapsen kasvoille syttyvän riemun. Silloin tiedämme liikauttaneemme hetkeksi koko maailmaa.

Mitä kaikkien olisi hyvä tietää Hope ry:stä?

Että meillä ei ole kynnystä auttamiseen eikä kynnystä pyytää apua.  Me autamme matalalla kynnyksellä ja otamme yhdistyksenä myös apua vastaan. Ehkä juuri sinä osaat jotain, mitä me emme?

Tutustu Hopen oimintaan

Hope Facebookissa