Järjestöt ovat tärkeitä heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjiä


Etusivu / Artikkelit / Järjestöt ovat tärkeitä heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjiä
SOSTEn suositukset:

Vahvistetaan ja hyödynnetään järjestöjen mahdollisuuksia työllistää ihmisiä, etenkin heikossa työmarkkina-asemassa olevia

Nostetaan palkkatukimäärärahat riittävälle tasolle. Palkkatukea on syytä suunnata nykyistä enemmän osatyökykyisille ja heikossa työmarkkina-asemassa oleville työttömille. Järjestöjen työllistämiseen tarkoitetusta palkkatuesta poistetaan katto työllistettyjen määrälle. Seurataan palkkatukimäärärahojen kohdentumista ja vaikuttavuutta arviointien ja tutkimusten avulla.

Järjestöjen mahdollisuuksia tukea työllisyyttä parannetaan palkkatuen lisäksi myös muissa työllistämistoimissa, kuten työharjoittelussa ja -kokeilussa sekä oppisopimuskoulutuksessa.

Yritysten ja yhteisöjen yhteiskunnallista vastuuta lisätään huomioimalla osatyökykyisten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäminen nykyistä vahvemmin julkisissa hankinnoissa. Välityömarkkinatoimijoiden mahdollisuutta toimia työllistäjinä ja työllisyyspalveluiden tuottajina vahvistetaan.

Järjestöt, säätiöt ja työpajat ovat vuosien ajan kehittäneet toimintamalleja ja tukimuotoja, joiden avulla vaikeasti työllistyvien tilannetta on kohennettu. Koulutukseen ja työhön panostamalla vastataan suoraan työelämän vaatimuksiin, mikä parantaa pitkäjänteisesti työllisyyttä. Työttömille tarjottua tukea ja palvelua kehitetään niin, että ne huomioivat työttömien yksilölliset tarpeet ja yksilöllisen palvelupolun.


Päätulokset

Järjestöt ovat perinteisesti työllistäneet vaikeasti työllistyviä ja osatyökykyisiä ihmisiä. Ne tarjoavat mahdollisuuden ottaa ensimmäinen askel kohti työelämää. Lähes kaksi kolmesta valtakunnallisesta sosiaali- ja terveysjärjestöstä on tarjonnut työllistymismahdollisuuksia heikossa työmarkkina-asemassa oleville ihmisille kahden viime vuoden aikana. Työkokeilua on käyttänyt 40 prosenttia järjestöistä. Yli kolmasosa on työllistänyt palkkatuella ja joka kuudes tavallisiin työsuhteisiin. Kuntouttavaa työtoimintaa ja oppisopimuksia on tarjonnut lähes kymmenesosa järjestöistä.

Yli puolet henkilöstöä palkanneista paikallisyhdistyksistä on tarjonnut kahden viime vuoden aikana työllistymismahdollisuuksia heikossa työmarkkina-asemassa oleville. Yli kolmannes yhdistyksistä on työllistänyt palkkatuella, vajaa kolmannes työkokeiluihin ja joka neljäs kuntouttavaan työtoimintaan. Oppisopimuksia on tarjonnut runsas kymmenesosa ja tavallisia työsuhteita vajaa kymmenesosa kaikista henkilöstöä palkanneista yhdistyksistä.

Palkkatuella työllistäminen on vähentynyt: vuonna 2014 lähes joka toisella henkilöstöä palkanneella yhdistyksellä oli työllistämistuin työllistettyjä, nyt vain noin joka kolmannella.

Suurimmiksi työllistämisen esteiksi tunnistetaan palkkatuen ongelmat: tuen vähentyminen, viivästyminen ja sen saantia koskevien säädösten muutokset.

Vastaajien näkemysten perusteella sekä työllistymismahdollisuuksia hakevat ihmiset että järjestöt itse voisivat havaita paremmin, että järjestöissä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämiseksi.