Hannu-Pekka Ikäheimo on ohjelmajohtaja Sitran Demokratiainnovaatiot-ohjelmassa ja yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän kehittää kansalaisosallistumisen uusia toimintatapoja vahvistamaan päätöksenteon legitimiteettiä, yhteiskunnallista luottamusta ja demokratian toimivuutta.
Tämä kirjoitus on osa moniäänistä artikkelisarjaa teemalla Kansalaisyhteiskunta ja demokratia, joka käsittelee yleistä eurooppalaista ja myös Suomessa tapahtuvaa demokratian heikentämistä. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta SOSTEn kantaa.
Luottamus on perinteisesti ollut Suomen supervoima. Se on ilmentynyt ainakin kolmella tavalla: korkeana luottamuksena virallisiin instituutioihin, yhteisiin pelisääntöihin ja kanssaihmisiin. Yhdessä nämä muodostavat sosiaalisen pääoman.
Sosiaalinen pääoma on välttämätön edellytys modernin talouden ja demokratian toiminnalle. Taloudellinen vauraus perustuu uskoon, että julkinen valta suojelee omistusoikeuksia ja ratkaisee liiketoimintaa koskevat kiistat oikeudenmukaisesti. Sosiaalinen pääoma toimii ihmisten välisenä voiteluaineena ja auttaa virallisia instituutioita ja liiketoimia sujumaan kitkattomasti.
Yhteiskunnallisessa elämässä sosiaalinen pääoma mahdollistaa kansalaisten yhteistyön ryhmissä ja yhdistyksissä. Korkean luottamuksen ja sosiaalisen pääoman vallitessa ihmiset haluavat tehdä asioita yhdessä toistensa kanssa ja muodostaa yhteenliittymiä yhteisten päämäärien edistämiseksi. Näin muodostuva viriili kansalaisyhteiskunta on terveen demokratian perusominaisuus, kuten totesi jo Alexis de Tocqueville 1800-luvulla julkaistussa kirjassaan Demokratia Amerikassa.
Luottamus voidaan menettää nopeasti
Luottamukselle on tyypillistä, että se rakentuu hitaasti toistuvien vuorovaikutusten ja hyvien kokemuksien kautta. Siksi toimivan demokratian siirtäminen maasta toiseen harvoin onnistuu.
Luottamukselle on myös tyypillistä, että se voidaan menettää nopeasti. Ajassa, jota elämme, on liikkeellä paljon luottamusta rapauttavia voimia. Yksi keskeisimmistä on nopeasti ja hallitsemattomasti, vain parissa vuosikymmenessä, muuttunut mediaympäristö. Euroopan komission tutkimuskeskuksen tuoreen Fractured reality -raportin mukaan nykyinen algoritmivetoinen digitaalinen mediaympäristö ei ainoastaan levitä väärää tietoa, vaan se murentaa itse yhteistä todellisuuskäsitystä, jolle demokratia ja vapaa kansalaistoiminta rakentuvat.
Korjausehdotukset mediaympäristön murroksen kaltaisiin systeemisiin ongelmiin ovat harvoin ihmisen kokoisia, varsinkin kun muutos tulee ulkoapäin saneltuna. Komission raportissakin korostetaan muun muassa datavetoisten liiketoimintamallien sääntelyn vahvistamista ja kannusteiden luomista eettisimmin perustein toimiville eurooppalaisille teknologioille.
Paljon hyvää ja tärkeää voidaan kuitenkin aikaansaada myös ruohonjuuritasolla. Itse ajattelen, että sosiaalisen median ruokkiman poliittisen polarisaation ja blokkiutumisen ajassa kolme järjestöjen perustehtävää korostuu ylitse muiden: niiden rooli vallan vastavoimana, “todellisuusankkureina” sekä sosiaalisen pääoman vahvistajina.
Kansalaisjärjestöt tuovat ihmisiä yhteen tiedolla ja yhteisellä tekemisellä
Näistä rooleista ensiksi mainittua korosti kansainvälinen demokratiatukiorganisaatio IDEA vuoden 2024 demokratiaraportissaan. Raportin mukaan perinteiset vallan kolmijaon mukaiset instituutiot (vastapainomekanismit) eivät yksin riitä suojaamaan demokratiaa, jos hallitukset pyrkivät keskittämään valtaa itselleen. Siksi muun muassa kansalaisjärjestöjen ja kansanliikkeiden rooli valtion rakenteiden ulkopuolelta tulevan kansalaismielipiteen kanavoijana korostuu. Suomeen sovellettuna tämä kuitenkin edellyttää, että kansalaisjärjestöillä on riittävästi sekä poliittista että taloudellista itsenäisyyttä, jotta ne aidosti mielletään vallitsevien valtablokkien vastavoimina, ei niiden osaksi.
Toiseksi kansalaisjärjestöt voivat toimia vastavoimana pirstaloituvalle digitaaliselle julkisuudelle tuomalla ihmisiä yhteen tavoilla, joissa kohtaaminen perustuu yhteiseen tekemiseen ja asiantuntijatietoon, ei algoritmien ohjaamaan raivoon. Kun algoritmit tarjoavat fiktioita, järjestöt tarjoavat faktapohjaista asiantuntijuutta. Tämä nousee suoraan ruohonjuuritasolta, esimerkiksi potilasjärjestöjen kokemustietona tai luontojärjestöjen havaintoina.
Kolmanneksi kansalaisjärjestöillä on iso rooli yhteistyöhalukkuuden ja -kyvyn vahvistajina. Nykyinen mediaympäristö kärjistää keskustelukulttuuria ja heikentää siten luottamusta yhteistoimintaan. Parhaimmillaan järjestöt voivat toimia “demokratian kouluina”, joissa opitaan toimimaan yhdessä, tekemään kompromisseja ja sietämään eri mieltä olevia. Tocquevillen sanoin: “Mitä enemmän pieniä yhteishankkeita on, sitä enemmän ihmisten kyky toteuttaa suuria yhteishankkeita kehittyy”.
Kansalaisjärjestöjen pitäisi pystyä aktivoimaan nekin, jotka eivät vielä osallistu
Jotta kansalaisjärjestöt voivat lunastaa tärkeän roolinsa sosiaalisen pääoman vahvistajana, niiden on pystyttävä tarjoamaan ihmisille tunne, että heillä on toimijuutta. Se edellyttää uusien osallistavien menetelmien käyttöönottoa myös järjestödemokratiassa.
Järjestöt ovat tässä paljon vartijoina. Suomessa kansalaisten luottamus omiin vaikutusmahdollisuuksiin on erittäin alhainen ja osallistuminen kasautuu voimakkaasti tietyille jo valmiiksi aktiivisille väestöryhmille. Kansalaisjärjestöjen pitäisi omalla toiminnallaan pystyä rikkomaan tätä trendiä, ei vahvistaa sitä. Tässä mielessä niiden rooli ei ole vain täydentävä, vaan ratkaiseva.
Kirjoitus on osa moniäänistä artikkelisarjaa teemalla Kansalaisyhteiskunta ja demokratia, joka käsittelee yleistä eurooppalaista ja myös Suomessa tapahtuvaa demokratian heikentämistä. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta SOSTEn kantaa.
