SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on selvittänyt parhaita käytäntöjä ja vaadittavia muutoksia hyvinvointitalouden ohjausmallin rakentamiselle Suomessa. Hyvinvointitalouden ohjausmalli on toimenpidekokonaisuus, jonka keskiössä on ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin vahvistaminen. Se perustuu osallisuuteen, tietoon, mittareihin ja hyvinvointi-investointeihin. Seminaarissa esitellään SOSTEn ehdottamat konkreettiset toimet hyvinvointitalouden ohjausmallin saavuttamiseksi.
Vaalien lähestyessä keskustelu ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden tasapainosta kiihtyy. Hyvinvoinnin tulee kuitenkin olla taloudellisen päätöksenteon keskiössä ja hyvinvointitalouden ohjausmallin avulla hyvinvointi tuodaan yhteiskunnan rakentamisen ytimeen. Talouden kustannuskeskeisestä arvioinnista pyritään eroon, kohti tavoitteellista hyvinvoinnin tuloksellisuuden arviointia. Hyvinvointitalouden mittarit tuovat taloudellisen suunnittelun keskiöön inhimillisten, sosiaalisten ja ekologisten voimavarojen vahvistamisen, jotka edistävät myös taloudellista kestävyyttä sekä Suomen kilpailukykyä.
Miten hyvinvointi saadaan päätöksenteon ja sen arvioinnin keskiöön? Mitä hyvinvointi-investoinnit käytännössä tarkoittavat? Miksi ajattelun muuttaminen kohti hyvinvointia talouden toiminnan päämääränä on niin haastavaa? Miltä tulevat eduskuntavaalit ja hallituskausi näyttävät hyvinvointitalouden näkökulmasta? Näihin kysymyksiin tilaisuudessa pureutuvat SOSTEn edustajat sekä vierailevat asiantuntijat.
Ilmoittautuneille lähetään tapahtuman osallistumistiedot sähköpostiin 2.3. aamupäivään mennessä. Ilmoittautumisen päätyttyä tapahtuman live-streamia voi seurata tällä sivulla tapahtuman aikana. Tilaisuudesta ei jää tekstitettyä tallennetta.
Yhteistyössä Demos Helsinki.
Tilaisuuden juontaa SOSTEn hyvinvointitalousharjoittelija Heli Turtinen.
Tilaisuuden avaus
Hyvinvointitalouden ohjausmallin esittely
Anni Marttinen, pääekonomisti, SOSTE
Margreet Frieling, Knowledge co-Lead (tietojohtaja), Wellbeing Economy Alliance
Puheenvuoro pidetään englanniksi. Presentation is in english.
Paneelikeskustelu
Panelistit:
Minja Koskela, valtuutettu, Helsingin kaupunki
Ozan Yanar, taloustieteen tutkija, Helsingin kaupunginvaltuutettu
Olli Kärkkäinen, johtava erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö
Yleisökysymyksiä
Tilaisuus päättyy