Suomessa on joukko työttömiä, joiden työkyky ei riitä työllistymiseen, mutta he eivät kuitenkaan pääse muullekaan paremmin tilannettaan vastaavalle etuudelle. Sosiaaliturvakomitea kiinnitti työnsä alkuvaiheissa huomiota heidän asemaansa. Myös hallitusohjelmassa luvataan yleistuen mallin kehittämisen yhteydessä kiinnittää erityistä huomiota riittävän toimeentulon ja palveluiden turvaamiseen niille, jotka ovat tosiasiallisesti työkyvyttömiä esimerkiksi sairauksien vuoksi.
Seminaarissa keskustellaan siitä, keitä nämä tosiasiassa työkyvyttömät työttömät ovat ja miten heidän tilannettaan voidaan parantaa.
Yhteistyössä Jyväskylän yliopisto, Efecto2030-hanke ja SOSTE.
Seuraa tilaisuutta
Ohjelma
Kahvia tarjolla
Avaussanat
- Bella Forsgrén, kansanedustaja, eduskunnan köyhyysryhmän puheenjohtaja
Mitä työkyvyttömillä työnhakijoilla tarkoitetaan eri viranomaisten järjestelmissä?
Havaintoja Efecto2030-hankkeesta.
- Minna Kivipelto, työelämäprofessori, Jyväskylän yliopisto
Tosiasiassa työkyvyttömän väliinputoaminen ja sen vaikutukset elämänkaareen – oikeusturvan katveita ja sosiaalivakuutuksen kehitystarpeita
-
Mikko Remes, hallituksen jäsen, Suomen Reumaliitto ry
Työnhakuvelvoitteettomat ja alentuneen työkyvyn työnhakijat: työvoimahallinnon data
- Santtu Sundvall, yksikön päällikkö, KEHA-keskus
Työkyvyn ja työkyvyttömyyden tunnistaminen monialaisissa työllisyyspalveluissa
- Katja Rajaniemi, yksikön johtaja, Helsingin työllisyyspalvelut
Työttömyysturvan ”Ihmemaassa”: kun politiikka ja todellisuus eivät kohtaa
- Minna van Gerven, professori, Helsingin yliopisto
Paneelikeskustelu:
Miten tosiasiassa työkyvyttömien työttömien tilannetta pitäisi lähteä ratkomaan ja millaiseen tietoon perustuen?
- Tarja Filatov, varapuhemies, kansanedustaja (sd.)
- Bella Forsgrén, kansanedustaja (vihr.)
- Tuomas Kettunen, kansanedustaja (kesk.)
- Ville Väyrynen, kansanedustaja (kok.)
Keskustelun vetävät Anna Järvinen ja Päivi Kiiskinen SOSTEsta.
Yhteenveto ja keskustelu – kohti vaikuttavaa työkyvyttömien työnhakijoiden tukemista
- Minna Kivipelto, työelämäprofessori, Jyväskylän yliopisto
-
Mikko Remes, hallituksen jäsen, Suomen Reumaliitto ry
Tilaisuus päättyy
