Kimmo Elo on tutkimusjohtaja Itä-Suomen yliopiston yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Hän toimii myös osahankkeen vastuullisena johtajana demokratian resilienssiä tutkivassa RESLIDE-konsortiossa, jota strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa.
Tämä kirjoitus on osa moniäänistä artikkelisarjaa teemalla Kansalaisyhteiskunta ja demokratia, joka käsittelee yleistä eurooppalaista ja myös Suomessa tapahtuvaa demokratian heikentämistä. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta SOSTEn kantaa.
Liberaalin demokratian teorioissa kansalaisyhteiskunta määritellään kansalaisten ja päätöksentekojärjestelmän välissä olevaksi organisoituneeksi kerrokseksi, joka operoi kaksisuuntaisesti.
Yhtäältä kansalaisyhteiskunta kokoaa kansalaisten näkemyksiä, välittäen niitä edelleen poliittisessa päätöksenteossa huomioitavaksi. Toisaalta kansalaisyhteiskunnan toimijat myös sivistävät ja valistavat kansalaisia ja tarjoavat mahdollisuuden osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.
Aktiivinen kansalaisyhteiskunta on liberaalin demokratian kulmakivi
Pluralistisissa, komplekseissa yhteiskunnissa, joissa päätöksentekijöiden ei voida lähtökohtaisesta olettaa omatoimisesti tietävän tai tunnistavan eri yhteiskunnallisten ryhmien preferenssien kirjoa, aktiivisen kansalaisyhteiskunnan merkitys korostuu. Tämä siksi, että kansalaisyhteiskunnan tasolla ihmisten elämän koko kirjo saa kansalaisjärjestöjen kautta järjestäytyneitä muotoja, jotka nivovat yksilön paikalliseen, paikallisen alueelliseen ja – useimmiten – alueellisen myös valtakunnalliseen.
Kansalaisjärjestöt ovat tärkeä yhteiskunnallisen keskustelun foorumi, joiden puitteissa opitaan vaikuttamaan asioihin, argumentoimaan puolesta ja vastaan sekä toimimaan demokratian pelisääntöjen mukaisesti. Perustuslailliset valtaoikeudet, puoluejärjestelmä ja kansalaisyhteiskunta muodostavatkin vakaan demokratian kolmion, jonka varaan poliittinen yhteisö ja demokraattinen poliittinen kulttuuri voivat rakentua. Aktiivinen kansalaisyhteiskunta onkin yksi liberaalin demokratian kulmakivistä, jota ilman kansalaiset jäisivät näkemystensä kanssa useammin yksin.
Vakaa ja toimiva kansalaisyhteiskunta vahvistaa kriisinkestävyyttä
Kansalaisjärjestökentän laajentuminen sekä meillä että muualla heijastelee yhteiskuntien lisääntyvää intressipluralismia, mutta myös uusien yhteiskunnallisten kysymysten politisoitumista. Samalla kyse on myös kamppailusta niukkenevista resursseista.
Liberaalin demokratian näkökulmasta kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen on perinteisesti nähty tärkeänä, koska vakaan ja toimivan kansalaisyhteiskunnan on katsottu vahvistavan demokratian sitkeyttä ja kriisinkestävyyttä. Tilanteessa, jossa yhä useampi eurooppalainen demokratia kamppailee julkisen talouden ongelmien kanssa, kansalaisjärjestöjen asema on tukaloitumassa. Tämä myös siksi, että kansalaisjärjestöille julkisen tuen leikkausten kompensointi muista tulolähteistä on erittäin haasteellista. Tuet kun muodostavat merkittävän osan niiden tuloista.
Oikeiston vahvistuminen näkyy kansalaisjärjestöjen tukipolitiikassa Euroopassa
Poliittisten päätöksentekijöiden näkökulmasta kansalaisjärjestökentän laajentuminen näyttäytyy kuitenkin toisenlaisessa valossa. Niukkenevat julkisen talouden resurssit yhdistettynä kasvavaan järjestökenttään ovat yhtälö, joka voidaan ratkaista pääsääntöisesti kahdella tavalla. Jos järjestökenttää halutaan tukea kokonaisvaltaisesti, yksittäisille toimijoille riittää aiempaa vähemmän euroja.
Toinen vaihtoehto on jakaa rahaa valikoidummin, mikä samalla tarkoittaa vahvempia arvovalintoja. Oikeistopuolueiden vahvistunut asema näkyykin Euroopassa jo nyt kansalaisjärjestöjen muuttuneena tukipolitiikkana. Suomessa, mutta myös esimerkiksi Saksassa leikkauksia on kohdistettu voimakkaammin vasemmistolaisiksi miellettyihin kansalaisjärjestöihin, mutta myös esimerkiksi maahanmuuttajien kotoutumista, kansainvälisyyttä tai yleissivistystä edistäviin järjestöihin.
Julkinen panostus kansalaisyhteiskuntaan voidaan nähdä sitoutumisena liberaaliin demokratiaan
On selvää, että julkisista varoista on mahdollista tukea vain osaa kansalaisjärjestökentän toimijoista. Tärkeätä olisi kuitenkin huolehtia siitä, että kansalaisjärjestökentän kautta kuultaisiin olennaisimpien yhteiskunnan kerrosten ja sektorien ääni.
Kansalaisjärjestöt voisivat omalta osaltaan edistää tätä tavoitetta vähentämällä fragmentaatiota, siis tiivistämällä rakenteita ja yhteistyötä. Keskustelun kansalaisjärjestökentän tulevaisuudesta ei kuitenkaan tulisi keskittyä euroihin, vaan kysymykseen siitä, mikä on kansalaisjärjestöjen rooli ja vastuu osana toimivaa ja sitkeää liberaalidemokratiaa.
Maailmalta löytyy huolestuttavia esimerkkejä, miten näivettyvä, demokraattinen kansalaisyhteiskunta ei kykene toimimaan vastavoimana poliittisen kentän antidemokraattisten laitojen vahvistumiselle. Julkisen vallan riittävää panostusta kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiin voidaan tästä näkökulmasta pitää myös osoituksena poliittisen eliitin sitoutumisesta liberaaliin demokratiaan.
Kansalaisyhteiskunta luo vakautta, jota pidetään kilpailuvalttina yrityksille
Julkisella keskustelulla aktiivisen kansalaisyhteiskunnan merkityksestä toivoisi kuitenkin olevan myös laajempi, poliittista kulttuuriamme muokkaava vaikutus. Myös Suomessa kansalaisjärjestökentän rahoittaminen nähdään pää-, jopa valtaosin, valtion tehtävänä.
Demokratiaa sitkeyttävän kansalaisyhteiskunnan positiivinen vaikutus heijastuu kuitenkin laajasti koko yhteiskuntaamme. Siksi olisi hyvä pohtia, missä määrin kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten turvaaminen olisi myös yhteiskuntavastuutaan julistavien yritysten vastuulle kuuluva asia. Jos asiaa ajatellaan vakaan demokratian peruskolmion kautta, kansalaisyhteiskunta on osaltaan luomassa sitä vakautta, jota yritykset eri barometreissa nostavat esille yhteiskuntamme kilpailuvalttina.
Kansalaisyhteiskunta rakentaa yhteisöä, jossa voimme olla erilaisia ilman pelkoa
Kansalaisyhteiskuntaan kohdistettu arvostus ja arvostelu heijastelee osaltaan myös kulloistakin ymmärrystä siitä, millaista poliittista yhteisöä haluamme rakentaa.
Kansalaisjärjestöt avaavat ja laajentavat osallistumisen kirjoa, mikä monikulttuurisessa ja pluralistisessa yhteiskunnassa tarkoittaa myös niin kutsutun kantaväestön ulkopuolisten ryhmien mahdollisuutta saada äänensä tasavertaisesti kuuluviin.
On mielestäni parempi tilanne, jos erilaiset yhteiskunnalliset näkemykset kamppailevat samassa jaetussa tilassa sen sijaan, että osa näistä päästetään rehottamaan varjoisissa marginaaleissa. Liberaalissa demokratiassa kansalaisyhteiskunnan tärkein tehtävä on, filosofi Theodor W. Adornon ajatusta lainatakseni, rakentaa yhteisöä, jossa voimme pelkoa tuntematta olla erilaisia.
Kirjoitus on osa moniäänistä artikkelisarjaa teemalla Kansalaisyhteiskunta ja demokratia, joka käsittelee yleistä eurooppalaista ja myös Suomessa tapahtuvaa demokratian heikentämistä. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta SOSTEn kantaa.
