SOSTE vaatii hallitusta kiirehtimään sosiaaliturvaetuuksien indeksitarkistusta


Etusivu / Uutiset / SOSTE vaatii hallitusta kiirehtimään sosiaaliturvaetuuksien indeksitarkistusta

Suomen hallitus valmisteli tulevien vuosien taloutta erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vaikuttaa myös Suomeen elinkustannusten, kuten energian, ruuan ja liikkumisen kallistumisella, sekä henkisen kuormituksen kasvulla ja kriisinsietokyvyn koettelemuksilla.

Viime vuoden leikkauspäätösten ja 370 miljoonan euron julkisen talouden leikkauksien lisäksi julkista taloutta elvytetään niin, että talouspolitiikan yleisviritys on aiheellisesti ja tarkoituksenmukaisesti elvyttävä vuonna 2023.
“On hyvä, että hallitus onnistui tasapainottamaan julkista taloutta kriisin keskellä, ja rohkeasti myöskin päätti suurista menopäätöksistä, jotka varmistavat suomalaisten terveyden ja turvallisuuden”, korostaa SOSTEn pääekonomisti Anni Marttinen.

SOSTE on erittäin tyytyväinen hallituksen päätökseen tehdä sosiaaliturvaetuuksiin aikaistettu indeksikorotus. Päätöksellä helpotetaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten talouskurimusta.

”SOSTEn keskeiset viestit riiheen olivat, että nyt tarvitaan nopeita toimia auttaa pienituloisia ihmisiä, joiden arjesta selviytymistä hintojen nousu erityisesti uhkaa. Asumisen ja ruuan kallistuminen osuu raskaasti esimerkiksi pienituloisiin lapsiperheisiin, joilla on ollut vaikeuksia tulla toimeen jo kahden pandemiavuoden aikana. Kun elinkustannukset ovat nyt nousseet nopeasti ja paljon, pitää indeksikorotus toteuttaa mahdollisimman pian”, korostaa SOSTEn erityisasiantuntija Anna Järvinen.

Vahva kansalaisyhteiskunta tukee kansalaisten jaksamista

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminta tukee ihmisten sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä, jotka puolestaan vahvistavat epävarmuuden ja kriisien sietokykyä. Tätä resilienssiä tarvitsemme koronakriisistä selviytymiseen, Venäjän sotatoimien aiheuttaman psyykkisen kuormituksen lieventämiseen sekä valmistautuessamme uusiin uhkiin.

”Parlamentaarisesti aiemmin linjattu määräraha Veikkauksen edunsaajille on vuodelle 2023 julkisen talouden suunnitelmassa. Määrärahalla turvataan myös sote-järjestöjen rahoitus ensi vuonna. On selvää, että ensi vuonna ja sitä seuraavina vuosina tarve sosiaali- ja terveysjärjestöjen auttamistoiminnalle ei häviä mihinkään, vaan päinvastoin kasvaa”, painottaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Laaja järjestökenttä vahvistaa toiminnallaan ihmisten keskinäistä luottamusta ja on siten keskeinen osa kokonaisturvallisuutta.

 

Lisätietoja antavat SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas, pääekonomisti Anni Marttinen ja erityisasiantuntija Anna Järvinen.