Skip to content

Yli 420 000 asiakasmaksua päätyi ulosottoon vuonna 2018 – kasvua edellisvuodesta lähes viidennes

17.4.2019 10.56

Asiakasmaksut
AsiakasmaksutToimeentulo

Vuonna 2018 julkisista palveluista määrätyistä asiakasmaksuista 420 961 kappaletta päätyi ulosottoon. Tämä on viidenneksen enemmän kuin vuonna 2017. Mukana on esimerkiksi noin 69 000 terveyskeskusmaksua sekä reilu 34 000kappaletta lasten varhaiskasvatusmaksuja. Sosiaali- ja terveyspalveluista vireille tulleita ulosottotapauksia oli yhteensä 386 471 kappaletta. Luvut pohjautuvat Valtakunnanvoudinvirastolta saatuihin tietoihin.

Koska suurimpia maksuja maksavat väestöryhmät, joilla on vähiten rahaa, on perusteltua kysyä, onko ihmisillä Suomessa varaa sairastaa ja onko heillä varaa perusoikeuteen eli riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, kysyy SOSTEn edunvalvontapäällikkö Anne Perälahti.

Kahdeksan vuoden tarkastelujaksolla ulosottoja oli vuonna 2018 niin ikään ennätyksellinen määrä. Alhaisimmillaan määrä oli tarkastelujaksossa vuonna 2012, jolloin ulosottoon päätyi runsas 180 000 maksua. Vuoteen 2012 verrattuna vireille tulleiden ulosottojen määrä on siis nyt yli kaksinkertaistunut.

Asiakasmaksuihin tehtyjen korotusten lisäksi pienituloisten ja paljon sairastavien tilannetta ovat entisestäänkin kurjistaneet tällä vuosikymmenellä tehdyt korotukset lääkkeiden ja terveydenhuollon matkojen omavastuuosuuksiin sekä leikkaukset perusturvaetuuksiin. Nämä toimet ovat heikentäneet pienituloisten ja paljon sairastavien palvelujen saatavuutta. Suomi sai jo vuonna 2017 huomautuksen OECD:ltä, että pienituloiset jäävät usein ilman tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja, muistuttaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Ulosotossa olevat julkisista palveluista määrätyt asiakasmaksut vuodesta 2011 vuoteen 2018. Lähde: Valtakunnanvoudinvirasto

Pienetkin maksut päätyvät ulosottoon – asiakasmaksulaki on pakko uudistaa ensi tilassa

Käynti terveyskeskuslääkärillä maksaa korkeintaan 20 euroa 60 senttiä. Terveyskeskusmaksujen suuri määrä ulosotossa kertoo, että pienikin maksu on johtanut monella perintään. Korkeimmat perintään joutuneet maksut ovat kotipalveluista, joista yksittäinen maksu voi nousta useisiin satoihin euroihin. Kotipalveluista ulosottoon joutui noin 5 600 maksua.

– On sietämätöntä, jos asiakasmaksut aiheuttavat velkaantumista ja johtavat ulosottoon. Pienituloisten maksukykyä pitäisi arvioida ja jättää maksut perimättä tai kohtuullistaa niitä, koska maksuvaikeudet syventävät entisestään sosiaalisia ongelmia ja suorastaan estävät palveluihin pääsyä, vaatii Perälahti.

Monet tutkimukset osoittavat, että ihmiset jättävät talousvaikeuksissa tarpeenmukaiset palvelut ja lääkkeet hankkimatta. Potilasjärjestöjen tekemän jäsenkyselyn mukaan noin viidesosa pitkäaikaissairaista tinkii välttämättömistä menoista, kuten ruuasta, selvitäkseen asiakasmaksuista.

Ministeriöiden pöydille tai eduskunnan valiokuntiin jäi edellisellä hallituskaudella paljon ihmisten hyvinvoinnin kannalta tärkeää lainsäädäntöä. Yksi näistä on asiakasmaksulakiesitys. Uusi asiakasmaksulaki olisi paikannut monia nykyongelmia.

– Ulosottojen vähentämiseksi olisi tärkeää, että asiakasmaksulain uudistaminen saatettaisiin ripeästi loppuun tulevalla hallituskaudella. Lisäksi terveyskeskuspalveluista on tehtävä maksuttomia, kuten Helsingissä jo toimitaan, sanoo Kiukas.

Ulosotossa olevien sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen määrä vuosina 2017 ja 2018. Lähde: Valtakunnanvoudinvirasto

 

Lisätiedot,

Vertti Kiukas, pääsihteeri

Anne Perälahti, edunvalvontapäällikkö

 

Muut teeman artikkelit

Artikkeli

Miten hallitusohjelma vastaa joustavan perusturvan periaatteisiin

SOSTE julkaisi alkuvuonna Joustava perusturva -julkaisun, joka kokoaa yhteen sosiaali- ja terveysjärjestöjen tärkeinä pitämiä periaatteita perusturvan uudistamiseksi. Hallitusohjelmassa on kirjauksia useista julkaisussa esiin nostetuista tavoitteista. Järjestöjen tavoite: perusturvan uudistaminen aloitetaan välittömästi ja se tehdään vaiheittain Hallitus käynnistää sosiaaliturvauudistuksen. Kannatettavaa on, että se tehdään tutkimusperusteisesti parlamentaarisessa komiteassa ja siinä luvataan hyödyntää laaja-alaisesti eri alojen asiantuntemusta.  Olemme […]

Uutinen

6.6.2019 08:26

Komission suositukset Suomelle eivät huomioi kasvanutta köyhyys- tai syrjäytymisriskiä

Euroopan komissio julkaisi eilen 5.6. eurooppalaisen ohjausjakson maakohtaiset suositukset Suomelle. Köyhyyden vähentämistä ei niissä huomioitu. Sen sijaan suositukset keskittyvät valtion menojen pitämiseen kohtuullisina suhteessa bruttokansantuotteeseen, sote-palvelujen kustannustehokkuuteen ja saavutettavuuteen, työllistymisen kannustimiin, investointeihin tutkimukseen ja innovaatioihin, siirtymiseen hiilineutraaleihin ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin sekä kotitalouksien velkaantumisen seuraamiseen. ”Maakohtaisissa suosituksissa painottuu menokuri ja työllistymisen kannustimet. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin hyväksymisen […]

Uutinen

4.6.2019 13:41

SOSTE glädjer sig: Det nya regeringsprogrammet tror på människan och betonar framtidens välmående

Regeringen Rinnes regeringsprogram siktar på att stävja ojämlikheten genom olika metoder och strävar efter att stärka allas delaktighet i arbetslivet. Genomförandet av dessa mål kräver till många delar konkretisering, vilket medborgarorganisationerna med sin erfarenhet kan hjälpa till med. Politikens tyngdpunkt har skiftats till långsiktiga mål och därför syns investeringstänkandet starkare i detta regeringsprogram jämför med […]