SOSTE järjesti Miina Sillanpään, kansalaisvaikuttamisen ja järjestöjen päivänä 1.10. keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin, miten kansalaisyhteiskunnan toimintatilan kaventuminen näkyy Suomessa ja EU:ssa ja miten kehitystä voitaisiin kääntää.
Keskustelussa tarkasteltiin myös median roolia, osallistumisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallisen keskustelun muutoksia kansalaisyhteiskuntaa koskevassa keskustelussa.
Kansalaisyhteiskuntakehitys on osa jatkumoa
Helsingin yliopiston Jean Monnet -professori ja ohjelmajohtaja Hanna Tuominen tarkasteli avauspuheenvuorossaan kansalaisyhteiskunnan nykytilaa Euroopan unionissa. Kehityskulut ovat ylirajaisia ja kansalaisyhteiskunnan toimintatilan heikentymistä on nähtävissä eri puolilla EU:ta, vaikka maiden välillä on suuria eroja.
Kansalaisyhteiskunnan toimintaa vaikeuttavat muun muassa aktivistien ja toimittajien työn hankaloittaminen tai estäminen, kansalaisjärjestöjen pelottelu ja mustamaalaaminen sekä siitä seuraava itsesensuuri.
Olennaista on pohtia, mitä EU tulevaisuudessa voi tehdä tukeakseen kansalaisjärjestöjen toimintaa. Tuominen nosti esiin EU:n kansalaisyhteiskuntastrategian, jonka tavoitteena on vahvistaa kansalaisyhteiskunnan osallistumista, turvata järjestöjen toimintatilaa sekä varmistaa järjestöille kestävä, riittävä ja pitkäjänteinen rahoitus.
Osana strategian jalkauttamista ollaan myös kokoamassa kansalaisjärjestöfoorumia. Tuomisen mukaan olennaista tässäkin on se, ketkä foorumiin pääsevät osallistumaan ja kenen ääni siellä kuuluu: suurten Brysselissä toimivien järjestöjen vai paikallisten ja pienempien toimijoiden.
Ratkaisut eivät löydy digitaalisilta alustoilta
Ihmisoikeusliiton puheenjohtaja, Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen professori ja mediatutkija Anu Koivunen toi puheenvuorossaan esiin median varaan rakentuneen demokratian ja kansalaisyhteiskunnan riskejä.
2000-luvulla demokratiaa ja kansalaisuutta koskevassa keskustelussa erilaisia mediasuhteita ja ennen kaikkea digitaalisia alustoja on tarjottu ratkaisuksi osallistumisen vahvistamiseen. Koivusen mukaan tähän liittyy kuitenkin merkittäviä riskejä.
”Mediakeskeisyys ja viestinnällisyys eivät ole olleet kansalaisyhteiskuntaa yksinomaan elävöittäviä ja energisoivia asioita, vaan ne ovat tuottaneet uudenlaista logiikkaa, joka liittyy näiden alustojen erilaisiin ominaisuuksiin”, Koivunen nosti esiin.
Koivusen mukaan historiallinen valtion ja kansalaisyhteiskunnan keskinäisriippuvuussuhde on murroksessa, ellei jo murtunut. Samalla suomalaisessa politiikassa ei ole hänen mukaansa näkymää siitä, millaiseksi tämä suhde tulevaisuudessa muodostuu.
”Uuden sopimuksen neuvotteleminen edellyttää aktiivisia osallistujia ja poliittista kamppailua ja tätä ei siellä somessa voida tehdä.”
Kansalaisyhteiskuntaa ei voi olla ilman osallistuvia kansalaisia
Itä-Suomen yliopiston tutkimusjohtaja, dosentti Kimmo Elo tarkasteli puheenvuorossaan poliittisen yhteisön rakentumista. Hän nosti esiin myös kansalaisyhteiskunnan sidoksellisen roolin puoluejärjestelmän ja demokratian välillä.
Elon mukaan demokratian eri rakenteet muodostavat kokonaisuuden, jossa perustuslailliset valtaoikeudet luovat raamit puoluejärjestelmälle, puoluejärjestelmä kansalaisyhteiskunnalle, poliittiselle kulttuurille ja julkiselle keskustelulle ja nämä puolestaan poliittiselle yhteisölle.
Kansalaisyhteiskunta muodostaa puoluejärjestelmän ja demokratian välille sidoksen, jossa kansalaiset tulevat järjestäytyneesti mukaan poliittiseen prosessiin ja jossa poliittinen yhteisö rakentuu.
Elo muistutti kuitenkin, että kansalaisyhteiskunta ei ole itsessään demokratian puolella, vaan myös autoritääriset voimat voivat toimia kansalaisyhteiskunnan puitteissa ja samalla pyrkiä nakertamaan demokraattisen yhteisön perustaa.
Kansalaisyhteiskunta on vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuva tila, eikä sitä voi olla olemassa ilman aktiivisesti osallistuvia kansalaisia, Elo painotti.
Uhkina toimintatilan kaventuminen, kielen muutos ja voimattomuus
Paneelikeskustelussa mukana olivat Elon ja Koivusen lisäksi Fingon kansalaisyhteiskuntatyöryhmän puheenjohtaja ja Lähetysseuran ihmisoikeuksien ja vaikuttamistyön asiantuntija Roosa Rantala sekä THL:n tutkimuspäällikkö ja demokraattisia innovaatioita tutkivan STRONG-konsortion tutkija Laura Kihlström.
Paneelin alussa keskusteltiin siitä, mitkä ovat kansalaisyhteiskunnan ja demokratian suurimpia uhkia tällä hetkellä.
Rantala nosti esiin kansalaisjärjestöjen toimintatilan kapenemisen ja sen myötä muidenkin asioiden, kuten tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja ilmastokriisiin vastaamisen edistämisen vaikeutumisen.
Kansalaisyhteiskunnan murentaminen ei tapahdu yhtäkkiä vaan pala palalta rahoituksen, osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien murentamisen kautta, Rantala muistutti.
Kihlström nosti esiin terveydenhuollon yhteyden demokratiaan ja kansalaisyhteiskuntakehitykseen. ”Sillä, miten ihmiset pääsevät palveluihin, onko heillä tyytymättömyyttä ja täyttyvätkö heidän perustarpeensa, on yhteyksiä esimerkiksi poliittiseen osallistumiseen”, Kihlström muistutti.
Lisäksi Kihlströmin näkökulmasta yksi suurimmista uhista kansalaisyhteiskunnalle ja demokratialle on yleinen kielenkäytön ja retoriikan muutos kansalaisyhteiskuntatoiminnan ympärillä sekä tämän muutoksen nopeus.
Anu Koivunen peräänkuulutti huomion kääntämistä kotimaahan. Autoritaarisuuden kehityskulkuja on seurattu huolestuneena muualla, esimerkiksi Puolassa ja Unkarissa, mutta Suomessa ei hänen mukaansa olla yhtä valppaana.
”Pitää uskaltaa nimetä kehityskulkuja, jotka liittyvät autoritaarisuuteen ja tendenssejä, jotka ovat ilmeisiä.”
Elo nosti esille kaksi huolestuttavaa kehityskulkua. Ensinnäkin vahvistetaan ajattelutapaa, jossa tuloksellisuutta mitataan tuotoksilla, jolloin kaikki tehottomaksi miellettävä näyttäytyy huonona ja siitä karsitaan. Toiseksi ihmiset kokevat voimattomuutta, eivätkä usko voivansa vaikuttaa.
”Nämä kaksi tekijää yhdessä ovat erittäin huolestuttava kehityskulku: tapetaan se motivaatio edes lähteä yrittämään mitään paremman huomisen toivossa”, Elo totesi.
Kansalaisyhteiskunnan ja demokratian vahvistaminen on yhteinen tehtävä
Paneelin loppupuolella käännettiin katse siihen, kuinka kehityssuuntia saadaan käännettyä ja kenelle vastuu muutoksesta kuuluu.
Elon mukaan yksi kysymys on rahoituksen uudistaminen. Myös yrityksiä voisi pyrkiä saamaan nykyistä enemmän mukaan kansalaisyhteiskunnan rahoittamiseen.
Kihlström muistutti, että kansalaistoiminnan arvoa voi tarkastella muunkin kuin tuotoksen kautta. Jo se, että ihmiset tulevat yhteen, kohtaavat toisiaan ja oppivat luottamaan hieman enemmän toisiinsa, on demokratian kannalta merkityksellistä.
Rantala korosti, että vastuu kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta ei kuulu vain yhdelle toimijalle vaan vastuu on sekä valtiolla, järjestöillä, yrityksillä että yksittäisillä kansalaisilla – kuitenkin eri tavoin.
Lisäksi tarvitaan aktivistien ja ihmisoikeuspuolustajien suojelua sekä ymmärryksen lisäämistä siitä, että kansalaisyhteiskunnan tehtäviin kuuluu kritiikki, ei vain palvelujen tuottaminen.
Tarvitaan myös enemmän kansainvälistä solidaarisuutta sekä järjestö- että sektorirajojen yli. Valtiolla on tässä erityinen rooli, sillä se voi vaikuttaa kansainvälisillä areenoilla tavalla, johon yksittäiset järjestöt eivät yksin pysty.
Koivusen mukaan järjestöjen on puolestaan katsottava nykyhetkeä pidemmälle ja pohdittava omaa olemassaoloaan, tehtäväänsä ja oikeutustaan. Järjestöjen pitäisi pystyä tuomaan näkyväksi kansalaisyhteiskunnan voima, osaaminen ja moniäänisyys.
Tarvitaan tilaa, jossa ammattilaiset ja vapaaehtoiset voivat yhdessä keskustella ja luoda osallistumisen mahdollisuuksia.
Koivunen nosti lisäksi esiin tarpeen tarjota kansalaisille väyliä pois poliittisesta toivottomuudesta. Toivottomuus voi johtaa siihen, että ihmiset käpertyvät ja kääntyvät pois yhteiskunnasta ja ympäröivästä maailmasta.
Keskustelu jatkuu – tutustu SOSTEn kirjoitussarjaan
Tilaisuus oli osa laajempaa keskustelua, jota jatketaan muun muassa SOSTEn kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa käsittelevässä kirjoitussarjassa.
SOSTEn kirjoitussarja: https://www.soste.fi/vaikuttaminen/kansalaisyhteiskunta-ja-demokratia/