Sosiaalibarometri on ajankohtainen arvio palvelujärjestelmän ja toimeentuloturvan muutoksista. Tämä kuvaa erinomaisesti kevään aikana tehtävää barometria: luvassa on ensiarvioita muun muassa kiivaasti valmisteltavasta sote-uudistuksesta ja turbulenssia aiheuttaneesta toimeentulotuen Kela-siirrosta.
Barometrin ennakkotuloksia julkistetaan Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivillä 25.–26.4.2018 ja Kela:n seminaarissa toukokuun alussa. Tutkimus julkaistaan virallisesti 12.6.2018. Sosiaalibarometri.fi– sivusto välittää tietoa ensimmäisistä tulosjulkistuksista lähtien. Barometrin valmistumista voi seurata twitterissä tunnisteella #sosiaalibaro.
Lomake lähti vastaajille tämän viikon alussa. Barometrin tämän vuoden vastaajaryhmät ovat kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveysjohtajat, sosiaalityöntekijät, Kelan johtajat sekä Kelan toimeentulotuen etuuskäsittelijät ja asiakaspalvelun työntekijät. Sosiaalityöntekijöiden vastausten keräämisessä tehdään ensikertaa yhteistyötä sosiaalialan ammattijärjestö Talentian kanssa.
Tutkimuksen muita aihepiirejä sote-uudistuksen ja toimeentulotuen Kela-siirron lisäksi ovat muun muassa eriarvoisuuskehitys, toimeentuloturvajärjestelmän uudistaminen sekä hyvinvoinnin ja terveyden (hyte) edistäminen.
Sosiaalibarometria on valmisteltu yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, Kelan, Vantaan kaupungin, Stean ja Sitran kanssa. Lisäksi SOSTEn omat asiantuntijat osallistuivat kyselylomakkeen valmisteluun
Sosiaalibarometri on tehty vuosittain 1991 alkaen. Tänä vuonna ilmestyy 28. barometri. Se noudattaa vuonna 2017 lanseerattua uutta ulkoasua panostan tulosten visualisointiin. Tutkimusta käytetään hyväksi mm. SOSTEn asiantuntijatyössä.
Lisätietoja:
Ari-Matti Näätänen
tutkija
p. 044 505 5974, ari-matti.naatanen(a)soste.fi