Seuraava hallitus on työllisyyspoliittisesti historiallisen vaikean tehtävän edessä. Pitkäaikaistyöttömyys on 1990-luvun laman lukemissa, ja julkista taloutta pyritään sopeuttamaan rajummin kuin koskaan ennen ja mitä todennäköisimmin menoleikkauksia painottaen.
Työttömyys on ilkeä ilmiö paitsi työttömälle ja hänen perheelleen myös koko yhteiskunnalle. Työttömyys on helppo saada nousuun, mutta huomattavasti vaikeampi saada laskuun.
Kun työttömyysjaksot päästetään pitkittymään, seuraukset eivät katoa suhdanteen kääntyessä – lama jättää aina arven työmarkkinoihin. Työtä vaille jääneen osaaminen vanhenee, yhteys työelämään heikkenee ja työnantajien kokema riski palkkaamiseen kasvaa. Pitkä työttömyysjakso alkaa itsessään toimia työllistymisen esteenä. Suhdannetyöttömyys muuttuu rakenteelliseksi työttömyydeksi.
Kaavan pitäisi olla tuttu kaikille viime vuosituhannen puolella syntyneille suomalaisille.1990-luvun laman jäljet jäivät työmarkkinoihin vuosikymmeniksi – itse asiassa Suomen työttömyysaste ei ole koskaan laskenut lamaa edeltäneelle tasolle. Näin ei tapahtunut edes kuumimman Nokia-buumin aikaan. Vuoden 2008 finanssikriisiä edeltänyt työttömyysaste alitettiin aivan lyhyen hetken verran vuonna 2021.
Siksi SOSTEn työllisyyspoliittisen tavoiteohjelman pääviesti on yksinkertainen: seuraavan hallituksen tärkeimmäksi työllisyyspoliittiseksi tehtäväksi on asetettava työttömyyskierteiden katkaiseminen. Aikaa ei ole hukattavaksi.
”Kannustavasta” kehittävään työllisyyspolitiikkaan – välityömarkkinat kuntoon
Suomalaista työllisyyspolitiikkaa on luonnehtinut ajattelutapa, jota voisi kutsua vaikkapa ekonomismiksi. Työllisyyspolitiikan taustalle on joko tietoisesti tai tiedostamatta omaksuttu mikrotaloustieteen kurssilta taustaolettama, että työttömyydessä on ”pitkällä aikavälillä” kyse työttömän yksilöllisestä taipumuksesta arvostaa vapaa-aikaa tarjolla olevien työtulojen sijasta.
Näillä oletuksilla syntyivät esimerkiksi Petteri Orpon hallituksen surullisen kuuluisat ”100 000 laskennallista työpaikkaa” – työttömän preferenssejä muutetaan työtä suosivaksi kasvattamalla potentiaalisten työtulojen ja saatujen sosiaalietuuksien erotusta jälkimmäisiä leikkaamalla.
Jokainen työllisyystilastoihin tutustunut, työttömänä ollut tai vain työttömän joskus tavannut ymmärtää, ettei työttömyydessä ole lähes koskaan kyse omasta valinnasta.
Työttömyyskierteitä ei katkaista kiristämällä velvoitteita ja heikentämällä etuuksia. Ne katkaistaan rakentamalla todellisia väyliä takaisin työelämään.
Välityömarkkinat ovat tila työttömyyden ja avoimien työmarkkinoiden välissä. Niiden tehtävä on pitää ihmiset kiinni työelämässä ja rakentaa siltoja kohti avoimia työmarkkinoita. Ne rakennetaan hyvin suunnitelluilla työllisyyspalveluilla ja sosiaalietuuksilla sekä niiden riittävällä ja tavoitetta edistävillä rahoitusmalleilla.
Välityömarkkinapalveluihin kuuluvat muun muassa palkkatuki, työhönvalmennus, työkokeilu, kuntoutuspalvelut ja starttiraha. Tärkein, tehokkain ja eräällä tavalla välityömarkkinoiden ytimen muodostava palvelu on palkkatuki. Sen tarkoitus on kompensoida työantajan kokemaa vaikeassa työmarkkinassa olevan palkkaamisen rekrytointiriskiä.
Työmarkkinasyrjäytyminen on yhteinen haitta ja sille on asetettava hintalappu saastumisen tapaan
SOSTEn tavoiteohjelman keskeisin uusi avaus on rahastoiva, joustava ja tulosperusteinen työllisyysvastuumalli.
Mallissa työmarkkinajärjestöjen yhdessä hallinnoimalle Työllisyysrahastolle annettaisiin uusi tehtävä. Rahaston rahoitusvastuulle siirrettäisiin työnantajille suunnatut työllistämistuet, joista tärkein on juuri palkkatuki. Rahastoa rahoitettaisiin pääosin työnantajien tekemillä kompensaatiosijoituksilla.
Työllisyysvastuu koskisi yli 50 työntekijän työnantajia julkisella ja yksityisellä sektorilla. Työnantaja voisi täyttää vastuunsa kolmella tavalla:
- työllistämällä pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia ja osatyökykyisiä sovittujen työntekijämäärään suhteutettujen raja-arvojen verran
- tekemällä kompensaatiosijoitus Työllisyysrahastoon
- alihankkimalla työpanoksia järjestöiltä, säätiöiltä tai sosiaalisilta yrityksiltä.
Vastuumallin toteutus toisi Suomen työllisyyspolitiikan yleiseurooppalaiseen linjaan: Euroopan unionin jäsenmaista 24:ssä on jokin työnantajavelvoite erityisryhmien työllistämiseen.
Mallin logiikka muistuttaa päästökauppaa. Työmarkkinasyrjäytyminen on saastumisen kaltainen ilmiö: yhteiskunnallinen haitta, jonka markkinat hinnoittelevat väärin ja jolle pitää siksi asettaa poliittisin toimin hinta.
Kun työnantaja voi valita työllistää joko itse, kompensoida muiden tekemää työllistämistä tai ostaa työpanoksen järjestöltä, ohjautuu työllistäminen sinne, missä se tapahtuu luontevimmin.
Palkkatuki on saatava suojaan alueelliselta säästöpaineelta
Rahastomallin etuna on myös se, että palkkatuki ja muut työnantajille suunnatut työllistämistuet siirtyisivät pois työllisyysalueiden yleiskatteisen valtionosuusrahoituksen piiristä.
Nykyisessä rahoitusmallissa monella työllisyysalueella on kasvavia vaikeuksia selvitä lakisääteisistä tehtävistään. Tämä on johtanut sinänsä ymmärrettäviin vaatimuksiin järjestämislain riisumisesta velvoitteista. Myös palkkatuen muuttamisesta harkinnanvaraiseksi palveluksi kuulee puhuttavan.
Tätä kehitystä ei pidä hyväksyä. Palkkatuesta ei saa tehdä hyvässä työllisyystilanteessa olevien työllisyysalueiden luksuspalvelua. On todennäköistä, että julkisen talouden sopeutuspaineessa joitakin välityömarkkinapalveluita joudutaan poistamaan järjestämislaista. Palkkatuen poisto kuitenkin tarkoittaisi mitä todennäköisimmin alueellisen eriarvoisuuden repeämistä työllisyyspolitiikassa.
Rahastoiminen loisi palkkatuelle vakaamman, alueellisesti tasavertaisemman ja suhdanteita tasoittavan rahoitusperustan. Korkeasuhdanteessa rahasto voisi kerryttää puskuria. Matalasuhdanteessa sitä voitaisiin käyttää työttömyyskierteiden katkaisemiseen juuri silloin, kun tarve on suurin. Yleiskatteisen valtionosuusrahoituksen oloissa käytäntö on osoittautunut juuri päinvastaiseksi – rahoituksen yli vedetään punakynällä juuri silloin, kun työttömyystilanne on kiperin.
Voi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta SOSTEn malli tuottaisi todennäköisesti myös merkittävät julkisen talouden säästöt. Mallissa valtio sijoittaisi rahastoon alkupääoman ja osallistuisi tämän jälkeen sen rahoitukseen tulosperusteisesti sen mukaan, miten rahastolla rahoitetut palvelut vähentävät työttömyysetuusmenoja, kasvattavat verotettavia ansioita ja tuottavat julkisen talouden nettosäästöjä. Kun nettosäästöjä syntyy, valtion sijoitus kasvaa ja samalla työnantajien kompensaatiosijoitusten määrä laskee.
Työllisyysvastuumalli on osa SOSTEn kattavaa työllisyyspoliittista tavoiteohjelmaa. Tulen myös kirjoittamaan SOSTEblogiin sen muista avauksista myöhemmin, joten pysy kuulolla!