Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ei päättynyt hyvinvointialueiden perustamiseen. Suomalainen sote muotoutuu parhaillaan uudelleen ja nopeasti.
Hyvinvointialueet uudistavat palveluitaan ja kunnat kirkastavat rooliaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia leikataan rajusti ja niiden mahdollisuudet toteuttaa auttamistyötään vähenevät dramaattisesti. Samalla kuitenkin muuttunut turvallisuusympäristö korostaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä järjestöjen merkitystä yhteiskunnan kriisinkestävyydelle. Mikä on sote-järjestöjen rooli ja merkitys tulevaisuudessa osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, sosiaali- ja terveydenhuoltoa tai kokonaisturvallisuutta? Järjestöjen paikka tässä kokonaisuudessa määritellään juuri nyt.
Hyvinvointialueiden rahoituksella muokataan järjestökumppanuutta
Yksi konkreettinen esimerkki järjestöjen roolin uudelleenmäärittelystä on jo vuonna 2027 käynnistyvä 25 miljoonan euron alueellinen järjestörahoitus. Hyvinvointialueet ja Helsinki valmistelevat parhaillaan omia painotuksiaan sen suhteen, minkälaiseen toimintaan ja hankkeisiin sote-järjestöt voivat hakea tätä avustusta.
Etelä-Pohjanmaa on lähtenyt liikkeelle alueellisista hyvinvointitavoitteista. Pohjois-Savossa mukaan on nostettu myös turvallisuus, varautuminen ja väestönsuojelu.
Tämä on kiinnostava avaus. Järjestöt tavoittavat ihmisiä, ylläpitävät yhteisöjä ja vapaaehtoistoimintaa sekä tuntevat monien haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten arkea. Tämä osaaminen on tärkeää niin hyvinvoinnin edistämisessä kuin häiriö- ja kriisitilanteissa.
Samalla on syytä kysyä, syntyykö 21 hyvinvointialueelle ja Helsinkiin kullekin oma tapansa määritellä sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli ja ne periaatteet, joilla järjestöjen toimintaa rahoitetaan? Alueellisuutta tarvitaan ilman muuta, mutta rinnalle tarvitaan myös yhteistä näkemystä ja suuntaviivoja.
Järjestökumppanuus rakennetaan yhdessä
Tässä kokonaisuudessa kyse ei ole vain 25 miljoonan euron jakamisesta. Samalla rakennetaan uudenlaista suhdetta hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen välille.
Tarvitsemme jaettua hyvinvointijohtamista, jossa sote-järjestöt nähdään osana hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kokonaisuutta – ei vain avustusten saajina.
Kriisin hetkellä on liian myöhäistä ryhtyä rakentamaan kestävää kumppanuutta. Se tehdään nyt.