Poikkeusolojen hiljaisuudessa, jossa aika on verkkaista, ajattelen järjestöjen arkea sekä monia yhteiskunnan toimijoita ja päätöksentekijöitä. Teitä, joista niin paljon riippuu.
#
Ajattelen teitä, jotka puette yllenne kasvomaskit ja suojavaatteet voidaksenne turvallisesti hoitaa toisia.
Ajattelen teitä, jotka palvelette meitä etäisyyttä pitäen, puhelimessa, netissä tai suojaavan pleksilasin takana.
Ajattelen teitä, joitten päivät kuluvat Teams-palavereissa.
Ajattelen teitä, jotka olette ottaneet itsellenne uusia tehtäviä työssänne tai vapaaehtoisina.
Tarvitsette paljon voimia ja tarmoa tehtäviinne.
Kiitos, että jaksatte.
#
Ajattelen teitä, jotka kannatte vastuuta päätöksenteosta koko valtakunnassa, järjestöissä, kunnissa ja seurakunnissa.
Toiset teistä ovat paikallaan poliittisen toiminnan, toiset muun kansalaisvastuun ohjaamana. Monilla nämä yhdistyvät. Niin on hyvä. Vastuunkanto on yhteinen tehtävä.
Tarvitsette kukin paikallanne paljon viisautta ja rohkeutta.
Kiitos, että jaksatte.
#
Epävarmoissa oloissa kysytään toivoa.
Kokenut syöpälääkäri kertoi nähneensä, miten vakavan syöpädiagnoosin saaneilla ihmisillä toivo hakeutui mitä erilaisimpiin uomiin. Toisella tieteen kykyyn löytää uusia hoitokeinoja, toisella läheisten tukeen, toisilla rukoukseen ja toisilla ihmeiden odottamiseen.
Tärkeintä, mitä hän sanoi oppineensa, oli, että toivo voi joskus olla katteetonta. Mutta turhaa toivoa ei ole. Kaikki toivo pitää elämää yllä.
Niin nytkin. Tämän yhteisen epävarmuuden keskellä toivo hakeutuu mitä erilaisimpiin uomiin.
Voi olla katteetonta toivoa. Mutta turhaa toivoa ei ole. Kaikki toivo pitää elämää yllä.
Vahvin toivo tämän hetken tilanteessa, niin ajattelen, ei ole siellä, missä tähytään tulevaisuuteen. Vahvin toivo asuu arkisessa työssä ja vastuunkannossa. Järjestöissä, kunnissa, valtionhallinnossa, seurakunnissa, työpaikoilla, ihmisten verkostoissa. Vahvin toivo asuu siinä, että ihmisistä huolehditaan ja elämää ylläpidetään tässä ja nyt.
Jos arkinen työ ja vastuunkanto herpaantuvat, herpaantuu toivo.
#
Vielä ja erityisesti ajattelen teitä, jotka nyt olette erityisen huolen kohteena, koska kuulutte riskiryhmään tai olette syrjäytymisvaarassa.
Teille poikkeusolot voivat tarkoittaa yksinäisyyden käymistä yhä yksinäisemmäksi, ahdistuksen yhä raskaammaksi, ulkopuolisuuden yhä kylmemmäksi tai toimeentulohuolten yhä vaikeammiksi.
Teitä ajattelen erityisellä myötätunnolla. En vain siksi, että tarvitsette kaiken myötätunnon, tuen ja avun, mitä voidaan antaa.
Vaan myös siksi, että kun koko yhteiskunta ponnistelee terveyden suojelemiseksi sekä vahvan ja aktiivisen toimeliaisuuden palauttamiseksi, teidän osanne on muistuttaa, että elämään kuuluvat myös heikkous, hauraus, murtuminen, luopuminen ja tarvitsevuus.
Teidän osanne on yhtä tärkeä kuin niiden, jotka nyt työllään ja vastuunkannollaan ylläpitävät yhteiskuntaa. Teidän osanne on estää yhteiskunnan kapeutuminen vahvojen, osaavien ja aktiivisten yhteiskunnaksi, jossa heikkous ja hauraus ovat riski.
Kiitos, että jaksatte.
Kari Mäkinen
SOSTEn valtuuston puheenjohtaja ja arkkipiispa emeritus