Artikkelisarjasta Koronan jälkeen
2.6.2020
Vertti Kiukas
pääsihteeri, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Ihmiset, järjestöt, Suomi ja koko maailma on elänyt poikkeuksellisen kevään. Jos isäni olisi viime jouluna sanonut, että harmi, kun emme voi tulevana pääsiäisenä tavata, koska armeija ja poliisi estävät kulkemisen, olisin joko auttanut isääni hakemaan apua mielenterveyspalveluista tai ainakin pitänyt todennäköisempänä, että matkustuskiellon valvojat tulevat idästä kuin omilta kasarmeilta.
Toimintaa siirretty, keskeytetty ja sopeutettu
Yhteiskuntaa on suljettu koronapandemian aikana poikkeuksellisella tavalla. Työtä ja toimintaa on myös järjestöissä jouduttu erittäin nopealla aikataululla siirtämään, peruuttamaan tai toteuttamaan poikkeuksellisesti. Muutos on ollut suurin niillä järjestöillä, joiden toiminta keskeytyi kokonaan viranomaislinjausten takia. Esimerkiksi työttömien ja kehitysvammaisten toiminnasta pysähtyi iso osa, kuntoutus keskeytyi suurelta osin, ja erilaiset kohtaamispaikat ja kurssikeskukset sulkeutuivat. Sulkua kesti koko kevään. Nyt kesäkuun alussa on aloitettu toiminnan hallittu avaaminen.
Koronan sosiaalinen velka heijastuu auttaviin palveluihin
Sulkujen seurauksena monen elämänpiiri rajoittui merkittävästi. Terveyden suojelemisen keskeinen keino oli rajoittaa sosiaalisia kontakteja. Monelle tämä merkitsi yksinäisyyttä, eristäytyneisyyttä, virikkeiden menetystä. Alkoi muodostua sosiaalista velkaa, joka heijastui nopeasti lisääntyneinä yhteydenottoina erilaisiin auttaviin puhelimiin ja nettipalveluihin. Suurinta huolta lienee silti syytä kantaa heistä, jotka eivät edes hakeutuneet näiden palveluiden piiriin. Esimerkiksi aisti- ja kehitysvammaisille sähköisten kanavien käyttäminen voi olla vaikeaa ja siksi avun saaminen näissä oloissa entistäkin rajoitetumpaa.
Monet järjestöt kykenivät reagoimaan koronatilanteeseen nopeasti. Järjestöt siirsivät työntekijöitä uusiin tehtäviin, sinne missä tarvetta havaitsivat. Rahoittaja mahdollisti siirrokset madaltamalla tähän liittyvää byrokratiaa. Toivottavasti sitä ei oteta koskaan takaisin käyttöön, ketteryyden tarve ei tulevina vuosina ole poistumassa, päinvastoin.
Tilannekuvia koronan varjosta viranomaisten käyttöön
SOSTEn ja viranomaisten yhteydenpito on kriisin aikana ollut tavanomaistakin tiiviimpää. SOSTE on muodostanut jäsenistönsä avustuksella koronasta tilannekuvaa, jolle on ollut kysyntää. Erityisen arvokasta on järjestöihin koronakeväänä kertynyt tieto siitä, mitä tapahtuu koronan varjossa, kun julkinen valta on supistanut ei-kiireellisiä palvelujaan. Tätä tietoa olemme toimittaneet eri viranomaisten käyttöön.
Tämän tilannekuvan kerääminen merkitsi meillä SOSTEssa työn uudelleenorganisointia, mikä onnistui hyvin – henkilökuntamme ansaitsee isot kiitokset venymisestä. Suurelta osin koronaan liittyvä työ tuli normaalin työn päälle, kun alun hämmennyksen jälkeen kävi selväksi, että maan hallinto jatkaa suurelta osin esimerkiksi isojen kansallisten uudistusten valmistelua poikkeusoloista huolimatta. Ja hyvä, että jatkaa. Monien isojen yhteiskunnallisten reformien, kuten sote- ja sotu-uudistusten, tarpeellisuus on tullut entistäkin ilmeisemmäksi tämän kevään aikana.
Tietämättömyyttä, juridiikkaa ja poliittisen tahdon puutetta
Sulut merkitsivät monelle järjestölle suuria taloudellisia tappioita. Monelle poliitikolle ja virkamiehelle oli koronaan liittyvistä tuista päätettäessä vaikea hahmottaa, että on olemassa voittoa tavoittelemattomia toimijoita, jotka kuitenkin harjoittavat elinkeinotoimintaa. Kun tällaista toimintaa on kuitenkin harjoitettu jo kolmella vuosisadalla, on myös järjestöjen syytä katsoa peiliin, miksi tuntemus on näin vähäistä.
Maan noin tuhannesta palveluja tuottavasta järjestöstä vain alle joka kymmenes on yhtiöittänyt elinkeinotoimintansa, suurin osa pyörittää sitä samassa organisaatiossa ja tuloslaskelmassa kuin ei-taloudellista toimintaansa. Tällaisten toimijoiden kohtelu oli koronakeväänä äärimmäisen tylyä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta ei ole säädetty samanlaisia poikkeamia valtiontukisäännöksiin kuin vaikkapa kulttuuri- ja liikuntapuolella on. Vaikka sosiaali- ja terveysministeriössä olisi ollut vahvaa poliittista tahtoa auttaa vaikeuksiin joutuneita palveluntuottajia, esteeksi tuli juridiikka.
Työ- ja elinkeinoministeriössä juridisia esteitä ei ollut, tuettiinhan yrityksiäkin, mutta poliittista tahtotilaa siihen, että esimerkiksi Business Finlandin kehittämistuet avattaisiin järjestöille, ei ollut. Vastausta siihen, miksi näin oli, järjestöt eivät saaneet. Jopa järjestöomisteisille yhtiöille ilmoitettiin, ettei tukea tule, koska teillä on väärä omistaja – eli yhdistys tai säätiö. Lain kirjaimen mukaista tämä ei ole, siksi SOSTE pyysi oikeuskansleria selvittämään asiaa. Kaavaillun yleistuen ehdot ovat tätä kirjoitettaessa vielä auki, ja siksi sen hyödyllisyydestä järjestöille on vielä mahdotonta sanoa.
Tulevaisuuteen ei näe suurennuslasilla vaan kiikareilla
Suuren muutoksen keskellä on aina vaarana jäädä jumiin senhetkiseen, vaikka juuri silloin pitäisi kyetä katsomaan pidemmälle – käytetään suurennuslasia, kun tarvittaisiin kiikaria. Käynnistimme keväällä SOSTEssa strategiatyömme osana skenaariotyön, jossa pyrimme hahmottamaan sitä, miltä osin tapahtunut muutos järjestökentällä on pysyvää ja miltä osin odotamme palattavan entiseen. Miten järjestöt olivat varautuneita poikkeusoloihin ja miten asiaan kannattaa jatkossa paneutua?
Pohdimme skenaariotyössä erityisesti digitalisoitumista. Järjestötoiminnan ytimessä on usein kohtaaminen, sen muotona voi olla esimerkiksi vertaistukiryhmä, kokous, kohtaamispaikka, kesäleiri, neuvonta tai ystävätoiminta. Suurin osa kohtaamisista on ollut fyysisiä, nyt poikkeusaikana osa on muutettu sähköisiksi. Kokemus tältä keväältä antaa vahvasti osviittaa siitä, että kaipaamme muita kuin sähköisiä kohtaamisia jatkossakin. Mutta missä määrin toiminta muuttuu pysyvästi, on iso kysymys, joka vaikuttaa niin tietojärjestelmiin, tilaratkaisuihin kuin moneen muuhunkin käytännön ja talouden kysymykseen.
Monet järjestötoiminnan kohokohdat liittyvät tilanteisiin, jossa suuri joukko on koolla kerralla. Tuhansien osanottajien liittokokous, leiri tai talvipäivät jäävät mieliin. Niissä vedetään linjat, kohdataan vanhoja tuttuja ja muodostetaan uusia kontakteja. Mikä on tällaisten suurtapahtumien tulevaisuus? Nyt ne on kielletty kokonaan, joskus ne taas sallitaan. Mutta jääkö ihmisten mieliin epäilyksiä siitä, onko niihin osallistuminen kuitenkaan turvallista? Jos epäilys jää, paikalle tuskin tullaan. Onko käsillä pysyvämpi muutos? Mitä säännöt sanovat ja miten lait raamittavat?
Matkustaminen maan rajojen yli on ollut tänä keväänä kiellettyä ja kotimaassakin pudonnut murto-osaan. Vedet ja ilma ovat puhdistuneet ja sitä ihastellaan. Kun matkustaminen vapautuu, mitä tapahtuu. Suuri osa kannattaa päästöjen kompensointia teoriassa, harvempi laittaa siihen latiakaan omista varoistaan. Onko käsillä suurempi vapaa-ajankäytön muutos, ja jos on, miten järjestöjen kannattaa se huomioida?
Tinkiikö Suomi hyvinvoinnista vai rakentaako sitä?
Yhteiskunnallisesti tilanne on ollut hyvin poikkeuksellinen. Valtio ottaa jättimäärän velkaa ja yrittää siten pitää ihmiset ja talouden kunnossa, jotta hyvinvointivaltiolle olisi maksajia jatkossakin. Velan korko on pääosin mitätön, vaikka kriisi on päällä. On selvää, että nyt jo käynnistynyt keskustelu siitä, kuinka julkinen talous saadaan parempaan tasapainoon, on kuluvan vaalikauden ja seuraavienkin suuri kysymys. Hyvinvointivaltion alasajajat ovat liikkeellä. SOSTEn viitoittama tie on vahvan hyvinvointitalouden tie.
Tarvitsemme vahvoja panostuksia terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, kuntoutukseen ja toimiviin peruspalveluihin, koulutukseen ja tutkimukseen. Vain näin voimme huolehtia siitä, että työllisyysaste saadaan uudelleen kasvuun ja entistä useampi takaisin töihin. Vain korkeammalla työllisyysasteella voimme turvata hyvinvointivaltion myös tulevaisuudessa.
Jos poliittiset päättäjämme käynnistävät synkeän leikkauspolitiikan ja tinkivät tulevasta hyvinvoinnista ja kasvusta, he tuomitsevat kasvavan joukon ihmisiä työttömyyteen ja näköalattomuuteen. Inhimillinen hinta olisi kova ja samalla vietäisiin tulevaisuuden rakentamisen eväitä koko yhteiskunnalta. Tässä keskustelussa ei saa rajautua vahvojen näkökulmiin. Järjestöjen tehtävä on antaa ääni heille, joiden on sitä vaikea itse käyttää tai saada kuuluviin.
Vastauksia ihmisten arjen asiantuntijoilta
SOSTE haluaa nyt alkavalla kirjoitussarjalla tarjota ajattelun eväitä jäsenilleen niiden oman toiminnan kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen. Esitin tässä avauskirjoituksessa paljon kysymyksiä, vastauksia vähemmän, koska minulla ei niitä ole. Sostelaiset pyrkivät omalta osaltaan tarjoamaan vastauksia, mutta ennen kaikkea vastaukset löytyvät järjestöiltä kautta maan, ihmisten arjen asiantuntijoilta, yhdessä ihmisten kanssa.
©SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, 2020
Tämä artikkeli on osa SOSTEn artikkelisarjaa Koronan jälkeen.