Järjestökentällä esiintyy usein epätietoisuutta rahankeräyslain soveltamisalaan liittyen.
Useimmiten väärinymmärrykset liittyvät siihen, että lain soveltamisala kuvitellaan tavattoman laajaksi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa järjestön yritysyhteistyökumppani haluaisi tehdä järjestölle rahalahjoituksen, saatetaan kuvitella, että tämän vastaan ottaminen edellyttäisi rahankeräysluvan.
Toisinaan taas ajatellaan, että rahankeräyslaki tulee sovellettavaksi ainoastaan toimintoihin, jotka Suomessa kansan keskuudessa yleisesti ymmärretään rahankeräyksiksi, esimerkiksi vuosittaiset tempaukset, joissa suuri joukko kerääjiä siirtyy kaduille keräyslippaiden kanssa: esimerkiksi Nenäpäivän, Nälkäpäivän tai Joulupata-keräyksen kaltaisiin valtakunnallisiin kampanjoihin.
Näiden esimerkkien välimaastoon jää monia sellaisia järjestöjen arjessa vastaan tulevia tilanteita, joissa rahankeräyksen ja rahankeräyslain ulkopuolelle sijoittuvan varainhankinnan välinen rajanveto on tulkinnanvaraisempi. Silloin on tärkeää pysähtyä miettimään, onko kyse rahankeräyksestä.
Useimmiten vastauksen kysymykseensä löytää Poliisihallituksen erittäin selkeältä ja informatiiviselta rahankeräyslupia käsittelevältä nettisivustolta. Sivuilta löytyy mm. kattava kysymys/vastaus -osio.
Tässä kirjoituksessa haluan tuoda esiin joitain rajanvetotilanteita, mitä minulle on vastaan tullut, ja joihin en Poliisihallituksen sivuilta äkkiseltään löytänyt suoraa vastausta. Vaikka otsikosta lähtien kirjoitan ainoastaan rahankeräysluvista ja luvanvaraisista keräyksistä, on huomionarvoista, että nykyinen rahankeräyslaki mahdollistaa myös ilmoituksenvaraiset pienkeräykset, jotka kuuluvat yhtä lailla lain sääntelyn piiriin. Tässä kirjoituksessa luvanvaraisista rahankeräyksistä kirjoittamani pätee myös ilmoituksenvaraisiin pienkeräyksiin, jollen toisin mainitse.
Mitä on rahankeräys?
Rahankeräyslain vastaus otsikon kysymykseen on yksinkertainen: vastikkeettoman rahan pyytäminen yleisöön kohdistuvalla vetoomuksella on rahankeräystä.
Rahankeräyslupa ei siis ole lupa rahan vastaan ottamiseen, vaan rahan pyytämiseen. Siten esimerkiksi alussa mainitsemani yritysyhteistyökumppanin tarjoaman lahjan kohdalla on selvää, että mitään lupia sen vastaan ottamiseksi ei tarvita.
Mitä tarkoitetaan ”yleisöllä”?
Käytännössä tulkintaongelmat useimmiten liittyvät siihen, kohdistuuko vetoomus yleisöön. Ainoastaan yleisöön vetoaminen voi olla rahankeräyslain mukaista luvan- tai ilmoituksenvaraista rahankeräystä.
Yleisöllä tarkoitetaan rahankeräyslain 2 §:n mukaan ennalta rajoittamatonta ja määrittelemätöntä joukkoa henkilöitä. Siten esimerkiksi suljetussa yhdistyksen jäsenten kokouksessa suoritettu keräys ei ole luvanvaraista toimintaa, kyse on rajatusta ja yhdistyksen jäsenluettelossa määritellystä joukosta ihmisiä. Samoin esimerkiksi työpaikan henkilöstö saa työyhteisön koosta riippumatta keskuudessaan suorittaa keräyksen vaikkapa työkaverin eläköitymisen tai muun merkkipäivän muistamiseksi.
Tämä saattaa houkutella rahankerääjiä tulkitsemaan asiaa siten, että vetoaminen mihin tahansa joukkoon rahan pyytämiseksi jää lain ulkopuolelle, kunhan tuo joukko on jollain tavoin ennalta määritelty, vaikkapa ”kaikki maailman ihmiset ja organisaatiot”. Tämä tietysti vesittäisi koko rahankeräyslain idean, joten lainsäätäjä, rahankeräyksiä valvova Poliisihallitus sekä tuomioistuimet ovat tulkintakäytännössään pyrkineet rajaamaan sitä, mitä voidaan pitää laissa tarkoitettuna ”määrittelemättömänä joukkona”.
Rahankeräyslakia koskevassa hallituksen esityksessä HE 214/2018 todetaan seuraavasti:
Yhdistyksillä voi olla lisäksi laajoja henkilörekistereitä, joihin on jäsenten lisäksi merkitty muun muassa säännölliset lahjoittajat, kuukausilahjoittajat ja yrityslahjoittajat. Edellä mainitut lahjoittajat eivät ole yhdistyksen jäseniä ja näin ollen vetoaminen tällaisiin tahoihin olisi rahankeräyslain soveltamisalaan kuuluvaa yleisöön vetoamista ja edellyttäisi rahankeräysluvan hakemista tai pienkeräysilmoituksen tekemistä.
Poliisihallituksen ohjeistusten perusteella puolestaan yksittäistäkin yhdistyksen jäsenistön ulkopuoliseen ihmiseen tai organisaatioon kohdistuvaa lahjoituspyyntöä voidaan pitää rahankeräyksenä.
Rahankeräyslakiin kirjatut soveltamisalan poikkeukset
Esimerkiksi jäsenten tai työyhteisön keskuudessa suoritetut rahankeräykset rajautuvat rahankeräyslain soveltamisalan ulkopuolelle laissa esitetyn rahankeräyksen määritelmän johdosta. Tämän lisäksi lain 1 §:ssä on mainittu suoraan 8-kohtainen lista toiminnoista, jotka eivät kuulu lain soveltamisalaan.
Näistä poikkeuksista järjestökentälle olennaisimpiin kuuluu se, että vetoomukset testamenttien saamiseksi eivät ole rahankeräyksiä. Järjestöt voivat siis vedota rajoittamattomiin henkilöpiireihin testamenttilahjoitusten saamiseksi.
Listan 6. kohdan mukaan rekisteröidyt säätiöt ja yhdistykset sekä Suomen Punainen Risti sekä niiden paikalliset tai alueelliset toimintayksiköt saavat ilman lupaa kerätä toimintansa tukemiseen rahalahjoituksia myös omissa tilaisuuksissaan. Edellytykset tällaisille tilaisuuksille ovat:
- Tilaisuuden on oltava maksuton ja avoin kaikille halukkaille.
- Tilaisuus tulee järjestää sisätiloissa tai ulkona tilaisuutta varten rajatulla alueella
- Tilaisuudella on oltava ohjelmallinen sisältö
Entä muistamispyynnöt?
Yksi yleinen väärinymmärrys järjestökentällä liittyy rahankeräyslain 1 §:n listan kolmanteen kohtaan. Sen mukaan lain soveltamisalan ulkopuolelle jää yksityishenkilöiden merkkipäiväkutsujen ja -haastattelujen sekä kuolinilmoitusten ja muistokirjoitusten yhteydessä esitetyt muistamispyynnöt.
On tärkeää huomata, että yksityishenkilöllä kohdassa tarkoitetaan nimenomaisesti luonnollista henkilöä. Esimerkiksi yhdistyksellä tai säätiöllä ei voi olla sellaista merkkipäivää, jonka yhteydessä rahalahjoitusten pyytäminen vaikkapa sanomalehdessä olisi sallittua ilman rahankeräyslupaa.
Sen sijaan yksityishenkilöiden julkisissa merkkipäiväkutsuissa tai kuolinilmoituksissa, voivat henkilön läheiset vedota yleisöön sen puolesta, että nämä lähettäisivät muistamisensa tietylle yhdistykselle. Myös yhdistyksen tilinumero voidaan liittää muistamispyyntöön.
Sen sijaan yhdistys ei voi ilman rahankeräyslupaa yleisesti esimerkiksi avoimilla verkkosivuillaan ohjeistaa ihmisiä tekemään edellä mainitun kaltaisia muistamispyyntöjä. Siinähän olisi kyse toiminnasta, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Tällaisen ohjeistamisenkin osalta siis pätee vaatimus siitä, että ohjeistuksen pitää rajoittua määrättyyn henkilöpiiriin, kuten yhdistyksen jäsenistöön.
Lopuksi
Edellä kuvatut esimerkit havainnollistavat rahankeräyslain keskeistä periaatetta. Lupavelvollisuus ei liity siihen, että yhdistys saa rahaa, vaan siihen, miten ja keneltä sitä pyydetään. Sama lopputulos, lahjoitus yhdistykselle, voi syntyä joko lain soveltamisalan ulkopuolella tai sen piirissä riippuen siitä, kuka vetoomuksen esittää ja kohdistuuko vetoomus rajattuun joukkoon vai yleisöön.
Järjestöjen on varainhankinnassaan syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, milloin ne viestivät lahjoitusmahdollisuuksista informatiivisesti ja milloin viestintä muuttuu yleisöön kohdistuvaksi lahjoituspyynnöksi. Rajanveto voi tuntua muodolliselta, mutta se heijastaa rahankeräyslain keskeistä tarkoitusta: yleisöön kohdistuvan varainhankinnan valvontaa ja lahjoittajansuojan turvaamista.
SOSTEn lakimiehet vastaavat verkkosivujemme Kuukauden kysymys -palstalla kerran kuukaudessa ajankohtaisiin järjestökentän kysymyksiin.