Asiakasmaksujen korotuksen rinnalla varmistettava kohtuullisuus ja toimivat käytännöt

SOSTElausunto.

Etusivu / Lausunnot / Asiakasmaksujen korotuksen rinnalla varmistettava kohtuullisuus ja toimivat käytännöt

SOSTE pitää perusteltuna, että hyvinvointialueet voivat aiempaa paremmin kattaa käyttämättä ja peruuttamatta jääneistä palveluista aiheutuneita kustannuksia. Ehdotettu maksun korotus 56,70 eurosta 73,70 euroon on kuitenkin huomattava ja kohdistuu usein haavoittuvassa asemassa oleviin asiakkaisiin, joilla on vaikeuksia toimintakyvyssä, elämänhallinnassa tai taloudellisessa tilanteessa.

Tämän vuoksi maksujen soveltamisessa on varmistettava kohtuullisuus ja yhdenvertaisuus. Hyvinvointialueiden tulee huolehtia, ettei maksua peritä tilanteissa, joissa se olisi asiakkaan kokonaistilanteen kannalta kohtuutonta.

SOSTE painottaa lausunnossaan toimivien ajanvaraus-, muistutus- ja peruutuskäytäntöjen kehittämistä sekä mahdollisuutta perua varattu aika helposti myös muilla tavoilla kuin sähköisesti.

Lopuksi SOSTE muistuttaa, että pienituloisten maksutaakka on viime vuosina kasvanut asiakas- ja lääkemaksujen nousun vuoksi. SOSTE ehdottaa terveydenhuollon tasasuuruisten asiakasmaksujen alentamisvelvollisuuden kirjaamista lakiin, maksukattojen yhdistämistä ja maksukaton seurannan siirtämistä hyvinvointialueiden vastuulle, jotta sairastamisen kustannuksia voitaisiin kohtuullistaa.