SOSTE kannattaa ehdotettua joustomallia

SOSTElausunto.

Etusivu / Lausunnot / SOSTE kannattaa ehdotettua joustomallia

SOSTE lausui 12.3. sosiaali- ja terveysministeriölle työkyvyttömyyseläkkeiden ja työtulojen yhteensovitusta koskevasta joustomallista.

Ehdotetussa mallissa sovellettaisiin nykyisen ansaintarajan kaltaista suojaosaa. Se olisi vähintään takuueläkkeen suuruinen, eli 990,90 €/kk. Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeen saajalle laskettaisiin vuosittainen joustosumma, jonka puitteissa yksittäiset ansiorajan ylitykset olisivat sallittuja. Joustosumma olisi suojaosa kerrottuna kahdella. Joustosumman tultua täyteen työtulojen ylitys vähennettäisiin eläkkeestä. Jos suojaosa ylittyisi yhtäjaksoisesti yli vuoden, eläkeoikeus lakkaisi tai muuttuisi osatyökyvyttömyyseläkkeeksi työeläkejärjestelmässä. 

SOSTE näkee, että esitetty joustomalli tukisi joustavampaan järjestelmään siirtymistä. Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden joustavampi yhteensovittaminen vähentäisi kannustinloukkuja, tukisi osatyökykyisten työhön kiinnittymistä ja työtuntien kasvattamista sekä mahdollistaisi ihmisille oman toimeentulonsa parantamisen.

Myönteistä on, että ammatillisessa kuntoutuksessa olevan eläkkeensaajan työskentely olisi jatkossa mahdollista ilman työansioita koskevia rajoituksia, jos kuntoutuksen ajalta olisi myönnetty laissa tarkoitettu kuntoutusetuus. SOSTE pitää erittäin kannatettavana myös sitä, että omaishoidon tukea ei otettaisiin huomioon työansiona.

Joustosumman tulisi kuitenkin olla korkeampi. Ehdotetussa mallissa eläkeoikeus myös katkeaa verraten nopeasti. Ehdotettu 12 kuukauden raja on epäoikeudenmukainen kansan- ja takuueläkkeen saajille, koska niissä ei ole osaeläkettä, ja siten heidän tilanteensa olisi epäedullisempi kuin työeläkettä saavilla.

Meritaustalla järjestöristeilylogo sekä tekstiä, jolla kannustetaan ilmoittautumaan risteilylle