Järjestöt, Suomen unohdettu kansallis­varallisuus

Järjestöt, Suomen unohdettu kansallis­varallisuus

Etusivu / Blogi / Järjestöt, Suomen unohdettu kansallis­varallisuus

”Kansallisin varoin tuetun hanketoiminnan edellytyksinä ovat täsmälliset tavoitteet, pitkäjänteisyys, monitoimijaisuus, kansalaislähtöisyys, vaikuttavuus, koordinaatio, seuranta ja arviointi. Hallitusohjelman politiikkaohjelmia / kärkihankkeita sekä kansalaisjärjestöjen hankerahoituksen (STM/STEA, OKM) hankkeita tulee tarkastella kokonaisuutena”

– Eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän loppuraportti, VNK julkaisusarja 1/2018

Järjestöt ja niiden tuhannet aktiiviset toimijat ovat yksi Suomen kansallisvarallisuus. Ruohonjuurella, kansalaislähtöisesti, syntyy uusia ideoita juuri nytkin ja ideoista syntyy toimintaa suomalaisten avuksi. Hädän hetkellä löytyy vapaaehtoisia auttamaan ja lahjoittamaan. Järjestöjen tempaukset, vertaisryhmät ja moni muu toiminta ja palvelut yhdistävät ihmisiä ja kasvattavat luottamusta yhteisöön ja yhteiskuntaan.

Kansallisvarallisuutta pitää käyttää viisaasti. Siksi eriarvoisuustyöryhmän raporttia lukiessa yhtä aikaa ilahtuu ja huolestuu.

Ilahtuu siksi, että järjestöjen osaaminen ja mahdollisuudet on tunnistettu niin monessa kohtaa. Totta kai järjestöt haluavat olla omalta osaltaan ehkäisemässä eriarvoisuutta. Osallistavat yhteisöt, hyvän arjen turvaaminen ja haavoittuvassa asemassa olevien tavoittaminen ovat tavoitteita, jotka sisältyvät järjestöjen hankkeisiin jo nyt.

Huolestuu siksi, että samalla kun raportissa puhutaan järjestöjen työstä, puhutaan ylhäältä ohjatuista hankekokonaisuuksista ja avustusten jaosta ohi virallisten avustuksenjakoprosessien.

Järjestötoiminnan voima on vapaudessa. Tarvitaan joustavia rahoitusmahdollisuuksia, jotta järjestöt voivat ohjata toimintaa sujuvasti ajankohtaisen tarpeen mukaan. Silloin järjestöt ovat parhaimmillaan, ruohonjuurella, yhteiskunnallisen kehityksen pulssilla. Silloin kansallisvarallisuus on parhaassa käytössä.

Alleviivaan siis raportista erityisesti tämän lauseen:

”Oikeudellinen ja hallinnollinen raja järjestölähtöisen auttamistyön ja sosiaaliturvan välillä on pidettävä täysin selvänä”

Tämä on hyvä muistaa myös silloin, kun tehdään päätöksiä järjestötoimintaan myönnettävistä avustuksista. Järjestöille myönnettävät avustukset eivät ole julkisen budjetin täytettä eivätkä julkisen sektorin ostopalvelua.