Asumisen hinta on todellinen ongelma. Huhtikuussa julkaistujen Sosiaalibarometri 2019:n ennakkotulosten mukaan erityisesti Uudellamaalla ja muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa asumisen kalleus vaikuttaa lähivuosina oman alueen eriarvoistumisen kasvuun. Näin totesi kaksi kolmesta Kelan paikallisjohtajista ja noin 60 prosenttia sekä sosiaalityöntekijöistä että työ- ja elinkeinotoimistojen (TE) johtajista.
Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjoajien, KOVAn piirissä, tilanne näkyy erityisesti asuntohakemusten voimakkaana kasvuna viimeisten parin vuoden aikana. Hakijamäärät ovat ennätyssuuria etenkin pääkaupunkiseudulla. Asumisen kalleus ei kurjista vain pienituloisimpia, vaan myös keskiluokka kärsii asumisen kalleudesta. Keskiluokan kurjistumiseen kiinni vast’ikään huomiota myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD). Keskiluokan kurjistuminen johtuu OECD:n mukaan keskeisesti asumisen merkittävästä kallistumisesta suhteessa ansiotason kehitykseen. OECD peräänkuuluttaa jäsenmailtaan muun muassa merkittävää kohtuuhintaisten asuntojen lisärakentamista, jotta ihmiset selviäisivät tulevaisuudessa nykyistä paremmin kasvavien asumiskustannusten keskellä.
Toimia tarvitaan – näillä kolmella pointilla päästään alkuun
Tuoreimpaan Sosiaalibarometriin vastanneista selvä enemmistö piti tärkeänä, että kohtuuhintaisen asumisen turvaamiseksi on käynnistettävä erilaisia lisätoimia. Yli 80 prosenttia Kelan paikallisjohtajista ja sosiaalityöntekijöistä oli tätä mieltä. Lisäksi lähes kolme neljästä TE-toimistojen johtajista oli tätä mieltä.
Kohtuuhintaisia asuntoja tarvitaan siis enemmän. Miten tähän päästään? Esittelen kuuluisat kolme pointtia.
1. Lisätään asuntopolitiikan pitkäjänteisyyttä.
Kun kiinteistöjen rakennuttaminen ja omistaminen on pitkäjänteistä toimintaa, olisi ensiarvoisen tärkeää, että myös harjoitettavan asuntopolitiikan suunta olisi mahdollisimman pitkälle ajanjaksolle tiedossa. Asuntopolitiikan pitkäjänteisyyden lisäämistä on peräänkuuluttanut muun muassa eduskunta syksyllä 2018 hyväksyessään tarkastusvaliokunnan mietinnön asuntopolitiikan kehittämiskohteista.
2. Kohtuuhintaisen asuntotuotannon edellytys on toimiva tuotantotukijärjestelmä
Nykyinen korkotukijärjestelmämme toteuttaa tätä. Järjestelmä kaipaa edelleen kuitenkin kehittämistä ja nykyisellään sen keskeinen ongelma on valtion tuen vähyys. Nykyisen, matalan korkotason aikana valtion ainoa tuki on täytetakaus korkotukilainalle. Se ei ole merkityksetön tuki, mutta ongelma on se, että tuen määrä ei ole tasapainossa 40 vuoden rajoitusaikojen kanssa. Rajoitusaika ei niinkään ole ongelma kohtuuhintaisia asuntoja rakennuttaville ja omakustannusperiaatteella toimiville vuokrataloyhtiöille, vaan valtion tuen vähyys. Korkotukijärjestelmää tulisikin kehittää ehdoiltaan kannustavaksi.
3. Kohtuuhintaisia asuntoja tarvitaan lisää
Sen edellytyksenä on, että esimerkiksi maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksissa kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon osuus nostetaan nykyisestä 20-25 prosentista merkittävästi suuremmaksi, esimerkiksi 40 prosenttiin. Lisäksi oleellista on, että kasvukunnissa kaavoitus toimii ja kunnissa on riittävä rakentamiskelpoisten tonttien varanto. Kuntien tulee ottaa kunnianhimoiset tavoitteet kaavoitukseen. Myös tonttien hinnoittelu vaikuttaa asumisen hintaan.
Neljäs, ja ylimääräinen pointti on se, että markkinaehtoinen, siis vapaarahoitteinen, asuntotuotanto ei yksin ratkaise asumisen saatavuuteen ja hintaan liittyviä ongelmia. Asuntopolitiikassakin markkinaehtoisuus on hyvä renki, mutta huono isäntä. Perustelen tätä väitettä sillä, että asunto- ja kiinteistöalalla puhkikulunut hokema siitä, että asuntojen yleisen tarjonnan lisääminen itsessään ja pelkästään ratkaisisi asumisen saatavuuteen ja hintaan liittyvät ongelmat, ei noin mustavalkoisesti pidä paikkaansa.
Tietääkseni missään maassa asuntokysymystä olisi ratkaistu puhtaasti vapaarahoitteisella asuntotuotannolla. Lisäksi on hyvä muistaa, että markkinaehtoinen asuntotuotanto ei pysty tarjoamaan kaikille ihmisille heille soveltuvaa asuntoratkaisua. Myös alueilla, joilla asuntomarkkinat ovat epätäydelliset ja asuntotuotanto on pääosin vapaarahoitteista, vapaarahoitteisen asuntuotannon rakennuttajat vähentävät uusien asuntojen tarjontaa, jos niiden hinnat tai vuokrat eivät nouse. En tällä kommentilla ole väittämässä, etteikö vapaarahoitteistakin asuntotarjontaa tarvittaisi – silläkin on kyllä oma paikkansa ja tehtävänsä asuntokysymyksen ratkaisussa. Tätä oleellisempaa on kuitenkin muistuttaa, että Suomessa tarvitaan vahvaa julkisen vallan omistuksessa ja rajoituksenalaisina olevaa asuntokantaa, joka haastaa paitsi markkinaehtoista asuntotuotantoa, edistää kilpailua asuntomarkkinoilla, mutta myös tarjoaa kohtuuhintaisia koteja ihmisille.
Jouni Parkkonen
Kirjoittaja on Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät – KOVA ry:n toiminnanjohtaja
ja SOSTEn valtuuston jäsen