Skip to content

Kuinka kauan äänestyskopissa saa olla ja muita digiloikasta sivuun jääneiden kysymyksiä

18.6.2019 16.00

Sosiaali- ja terveyspalvelut
Hyvinvoivat ihmisetdigitalisaatioJärjestöilleKansalaisyhteiskuntaSosiaali- ja terveyspalvelut

”Soitin pankkiin palveluneuvojalleni, mutta ei hän vastaa. On varmaan taas vaihtunut”, läheinen vanha ihminen sanoi minulle alistuneesti. Kysyin, mihin numeroon soitit. Hän kertoi numerosarjan ja kertoi jättäneensä alusta plussan pois. Eihän puhelinnumeroihin plussat kuulu.

Hän oli soittanut myös asiakaspalvelunumeroon, jossa oli nopeaan tahtiin vaadittu jotain tunnusta – henkilötunnusta hän arveli. Eihän se se ollut, vaan ne vanhaa ihmistä ahdistavat verkkopankkitunnukset, jotka pitäisi kaikilla olla.

Taksia ei enää uskalla käyttää

”Taksia en enää käytä, koska kuka vaan voi ryhtyä taksikuskiksi, ja sen tilaamiseksi pitää olla kännykässä ohjelmia. Ja ne voivat laskuttaa ties mitä, koska en osaa vertailla hintoja. Seurakunnan ´mummoringissä´ kerrotaan hurjia kokemuksia takseista”, hän jatkoi.

”Kuinka kauan äänestyskopissa saa olla?” oli seuraava yllättävä kysymys. Omaiseni kyseli asiaa, koska joutui perehtymään kevään vaalien ehdokasnumeroihin vasta äänestyspaikalla. Eduskunta- ja eurovaaliehdokkaiden esittelyjä ja numeroita ei löytynyt paikallisista ilmaisjakelulehdistä, ei näkynyt tv:ssä eikä rollaattorimatkan etäisyydellä kotoa ollut kadunvarsien vaalimainoksia.

Monelle vanhalle ihmiselle tutut tiedonsaannin väylät ovat puhelin – puhumisen ja korkeintaan tekstiviestien lähettämisen välineenä – tv ja painettu lehti.

Läheiseni on järkevä, koulutettu vanha ihminen mutta yhä enemmän ulkona asioista, koska aina vaan useampi palvelu siirtyy fyysisesti kauemmaksi tai verkkoon tai muuttuu kummalliseksi, kuten taksipalvelut.

Miltä tuntuu ”Asiasta lisää nettisivuillamme”?

Vanhoja ihmisiä on yhä enemmän. Heitä ei voi niputtaa yhteen iän perusteella, mutta yhä useammalla on vaikeuksia pysyä mukana nopeasti muuttuvassa ja digitalisoituvassa maailmassa. Ei tarvitse olla montakaan vuotta työelämästä pois, kun jo jää helposti sivuun uusista alustoista ja sovelluksista.

Toimitin sosiaalipolitiikan emerita professori Briitta Koskiahon kanssa Ihan pihalla -kirjan, joka perustuu vanhojen ihmisten kokemuksiin erilaisista palveluista. Vaikka hankkeessa kansalaistutkijoina toimivat ihmiset ovat korkeasti koulutettuja, heille on haastavaa asioida pankin, Kelan, verottajan ja sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa.

Jos nettiä ei käytä, tarvitsemaansa tietoa vaikkapa aukioloajoista tai teatteriesityksistä on vaikea löytää. Mietin usein, kuinka pahalta tuntuu lause ”Asiasta lisää nettisivuillamme”. Se on verkkoon houkutteleva tiiseri, koukutin verkossa sujuvasti liikkuville, mutta sivuun jäämistä korostava kiusa digimaailmasta syrjässä oleville.

Kun tietoa ei saa, yhä useampi jää neljän seinän sisään

Vielä pahempaa on, etteivät kaikki siihen periaatteessa kykenevät ihmiset pysty ajamaan asioitaan, hoitamaan velvollisuuksiaan ja käyttämään oikeuksiaan. Sydämestä otti, kun läheiseni puuhasi äänestämisen kanssa – hän kun on aina äänestänyt ja kokee sen kansalaisvelvollisuudekseen. Toki häntä autoin, mutta sitä ennen hän oli ehtinyt yksin ahdistua.

Ja onko vieläkin pahempaa se, että digitaalinen syrjäytyminen voi pahentaa yksin jäämistä, työntää yhteiskunnan reunalle kodin seinien sisäpuolelle. Professori Koskiahon tutkimushankkeessa mukanaolo konkretisoi minulle, mitä osallisuutta vaille jääminen voi olla.

Koskiaho päätyy siihen, että neuvonnan, opastuksen ja avustetun asioiden ajamisen järjestäminen toimivasti kaikkialla maassa on uusi sosiaalipoliittinen tehtävä.

Yle uutiset kertoi 2018 alussa, että jopa miljoona suomalaista katsoo digiloikkaa sivusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi Suomalaisten hyvinvointi 2018 -tutkimuksessa, että puolella kansalaisista on vaikeuksia digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä. Valtavia syrjäytyviä ryhmiä – eikä suinkaan vain vanhoja ihmisiä – jos heitä ei tueta pysymään mukana.

Vanhenemista vailla pelkoa

Eniten minua riipaisee vanhojen, voimiaan pikkuhiljaa menettävien ihmisten turvattomuuden tunne, jota kasvattaa digisyrjäytymisen lisäksi keskustelu ala-arvoisista hoitopaikoista ja siitä, millainen taakka he ovat yhteiskunnalle. Pystyn ehkä laimeasti kuvittelemaan, kuinka pelokasta ja turvatonta elämä on etenkin, jos ei ole omaisia, ystäviä tai naapureita auttamassa. Kuitenkin kaikkien ihmisten pitäisi saada tarvitsemansa apu ja pystyä luottamaan tulevaisuuteen, saada vanheta ilman pelkoa.

Katselin keväällä hyvin vanhaa miestä koululaisten ja työmatkalaisten joukossa täpötäydessä, räikeävaloisessa ja meluisassa metrossa. Mietin surullisena, että myös tällaisten hauraiden ihmisten odotetaan pyristelevän mukana monimutkaistuvassa digitalisoituvassa maailmassa – ottavan onkeensa myös digineuvonnasta. Olisin halunnut laulaa miehelle metrossa Ultra Bra -yhtyeen sanoin ”Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä”.

Joskus tulee vastaan se raja, jolloin henkilökohtainen kohtaaminen ja tuki on ainoa oikea. Joskus mukanapysymisvaatimuksista pitää luopua ja antaa ihmisen vanheta rauhassa, luottavaisin mielin.

Kommentit

  1. B Koskiaho sanoo:

    Japanilainen ystäväni ilmoitti Etelä-Japanista, että minulle on tullut Tampereelle pikkupaketti,joka on noudettavissa Vellamonkadun K-Marketista. Mikä on tämä teidän palvelunne taso, Posti, kun minulle ei ole tullut minkäänlaista ilmoitusta Tampereelle? Japanissa tiedetään, että paketti on palvelupisteessä mutta vastaanottajaa ei informoida. Pitääkö siis lähettäjän palvella postia tässä infossakin – ja vielä maapallon toiselta puolelta?
    -Japanista lähetetyssä lomakkeessa lukee 12.6.: retention Finland
    -Lähetys jätettiin 6.6. toimetettavaksi
    -Toisessa Japanista tulleessa lomakkeessa kerrotaan suomeksi, että lähetys on noudettavissa Vellamonkadun K-Marketista.
    Onko tämä nyt sitä kuuluisaa itsepalvelua? Vanhat ihmiset joutuvat vähitellen pää pyörälle tässä yhteiskunnassa. Se tulee vähitellen aika kalliiksi kaikille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hyvinvoivat ihmiset -blogi

Kaikki blogin artikkelit
Blogi
tutkija

23.1.2020 13:15

Ihmisyys punnitaan arjen kohtaamisissa

Äidin mukaan Reino vain ilmestyi eräänä päivänä. Laiha nuori mies, tuskin kuuttatoista. Oli kysynyt kortteeria, ja oli valmis tekemään töitä sen eteen. Pian kalisivat äitiyspakkauksen peruja olevat emalivadit tottumattoman kovakouraisesta tiskaamisesta. Elettiin 1960-luvun loppua, eikä Reino ollut ainoa nälkäinen kulkija. Seuraavina vuosina tämä nuori mies ilmestyi säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä vanhalle viinalle haisten, remupäivistä arkeen palaten. […]

Blogi

21.1.2020 10:00

Sosiaalialan työ – ihmisoikeustyötä parhaimmillaan

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa sosiaalinen hyvinvointi nähdään yhteiskuntapolitiikan keskeisenä tavoitteena. Tämän perusteella voisi olettaa, että sosiaalialan asiantuntijoiden ja tutkijoiden viesti alkaa vihdoin mennä perille: Hyvinvointi ei ole vain terveyttä. Se on myös osallisuutta, itsekunnioitusta ja toimintamahdollisuuksia. Se on elämänhallintaa, arvokasta elämää ja luottamusta tulevaan. Ihmisten hyvinvoinnin tukeminen on sosiaalihuollon keskeinen tehtävä. Siksi palvelujärjestelmää pitää uudistaa […]

Blogi
erityisasiantuntija

16.1.2020 10:00

Sote-järjestöt & Agenda 2030: Järjestöt kestävän kehityksen vahtikoirina – ja tekijöinä

Pohdin toisena vuonna peräkkäin vuoden aluksi YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelman tavoitteita, kuten eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentämistä. Pari vuotta sitten en osannut ajatella, kuinka monin tavoin ne voisivat työhöni linkittyä, kun työnkuvaani kuuluvat eriarvoisuuskysymykset. Tavoitteet koskevat kaikkia maailman maita ja kaikkien, myös yksittäisten kansalaisten ja järjestöjen on ponnisteltava niiden eteen, vaikka valtioilla on niiden […]