Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE selvitti, miten järjestöt kokevat yhteistyön sujuvan julkisen hallinnon kanssa. Järjestöt olivat melko tyytyväisiä mahdollisuuteensa vaikuttaa ja osallistua. Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan arvostus on myös korkealla. Sen sijaan julkisten avustamiskäytäntöjen koetaan tiukentuneen eikä toiminnan arvostus näy resursseissa. Vastaajat kokevat, että yhteiskunta odottaa heiltä yhä enemmän palveluita, mutta ne pitäisi tuottaa vapaaehtoisvoimin.
Tärkein vaikutuskanava ovat työryhmät
Vaikuttavin tapa vaikuttaa valtionhallinnon päätöksentekoon on kyselyn vastaajien mukaan jäsenyys valtiohallinnon työryhmässä. Työryhmien työskentelyssä toteutuvatkin varmasti parhaiten ne keskeiset periaatteet, joita kyselyn vastaajat toivoivat järjestökentän ja valtionhallinnon vuorovaikutukselta.
Vuorovaikutuksen pitää olla:
- aitoa
- säännöllistä
- alkaa mahdollisimman varhain
- kaikissa prosessin vaiheissa
Parhaiten valtionhallinnon valmisteluun pääsivät kyselyn tulosten mukaan vaikuttamaan valtakunnalliset järjestöt, joilla on palkattuja työntekijöitä. Isoimmilla järjestöillä on resursseja seurata ja osallistua julkiseen keskusteluun aktiivisesti ja järjestää henkilökohtaisia tapaamisia.
Huomiota tuleekin kiinnittää siihen, että valtionhallinnon kuuleminen tavoittaa myös pienemmät, vapaaehtoisvoimin toimivat järjestöt.
Työpajoilla ei voi korvata työryhmätyöskentelyä
Hallitusohjelma lupaa kansalaisyhteiskunnan kuulemista entistä varhemmin ja laajemmin. Samaan aikaan näyttää kuitenkin vaikeutuvan pääsy kaikkein vaikuttavimpaan osallistumisen muotoon, työryhmätyöskentelyyn.
Virallisen työryhmä- ja komiteatyöskentelyn rinnalla ja sijaan valtionhallinto on alkanut toteuttaa erilaisia työpajoja ja vapaamuotoisia pyöreän pöydän keskusteluja. Ne ovat kertaluontoisia ja osallistujan voi olla vaikea hahmottaa, mihin niillä pyritään ja mikä on kyseisen keskustelun todellinen vaikuttavuus.
Työpajoissa istutaan mukavasti pienissä ryhmissä, ilmapiiri on rento ja puhetta riittää. Työpajan vaikein vaihe alkaa, kun ryhmien keskusteluista pitäisi tehdä yhteenveto ja johtopäätöksiä. Vaihtoehtoja on ainakin kaksi: Yhteenveto laaditaan niin yleisellä tasolla ja vetäjän omasta näkökulmasta, että kukaan ryhmän osallistujista ei tunnista sen vastaavan käytyä keskustelua. Tai sitten yhteenvetoa ei tehdä ollenkaan, vaan ryhmän raportoija toistaa kaiken kuullun sellaisenaan. Analyysi ja johtopäätökset jäävät puuttumaan, eikä yksityiskohtien tulvasta lopulta erota, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.
Osallistavat menetelmät, kuten erilaiset työpajat, elävöittävät vuorovaikutusta ja keskustelua, mutta niistä syntyvä aineisto tulee altistaa edelleen yhteiseen puntarointiin. Muuten valta on liiaksi prosessin vetäjällä.