Mitä voimme tehdä rahapelihaittojen ehkäisemiseksi?


Etusivu / Blogi / Mitä voimme tehdä rahapelihaittojen ehkäisemiseksi?

SOSTE on julkaissut Rahapelihaittojen ehkäisy ja sote-järjestöt – tietoa, ohjeita ja toimintamalleja (pdf) -ohjeistuksen pelihaittojen ehkäisystä SOSTEn jäsenjärjestöille. Siinä ydinajatus on, että se koskee kaikkia järjestöjä ja kaikki voivat toimia.

Rahapelien tuottamat haitat ovat nousseet julkiseen keskusteluun viimeisen vuoden aikana aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Kun aiemmin rahapelit nähtiin yleensä yhteiskunnalle hyvää tuottavana viihteenä, nyt niiden aiheuttamat haitat on nostettu esiin tuottojen rinnalle. Ja haittoja pyritään nyt entistä tarmokkaammin vähentämään esimerkiksi rajoittamalla pelien saatavuutta ja pakollisen tunnistautumisen kautta tuottamalla pelaajille rahapelien hallinnan välineitä.

Samaan aikaan rahapelien tuotot vähenevät monesta eri syystä. Ja se vaikuttaa nykyjärjestelmässä huomattavasti järjestöjen toimintaan. Veikkaus vähentää mainostusta ja pelien tarjontaa. Raha-automaatteja vähennetään pelipaikoista. Koronavirus pakotti sulkemaan automaatit ja käytännössä keskeytti vedonlyöntipelit urheilukilpailujen jäädessä tauolle.

Varhainen puuttuminen tehokkainta

Rahapelaamisen määrä on THL:n tutkimuksen mukaan vähentynyt erityisesti nuoremmissa ikäluokissa. Kuitenkin rahapeliongelman taso on säilynyt ennallaan. Tämä viittaisi siihen, että entistä pienempi pelaajien määrä pelaa yhä enemmän. Määrällisesti eniten haittoja kohtaavat riskialttiisti pelaavat. Heitä on moninkertainen määrä ongelmapelaajiin verrattuna. Se haastaa meidät ponnistelemaan kaikkien rahapelihaittojen vähentämiseksi, ei vain rahapeliongelman. Myös rahapelihaittojen kohdalla pätee ehkäisevän työn periaate, varhainen puutuminen ehkäisee tehokkaimmin vakavien haittojen syntymistä

Ohjeistus lisää tietoisuutta pelihaitoista

SOSTE on tuottanut ohjeistuksen jäsenyhteisöjen tietoisuuden lisäämiseksi pelihaitoista. Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveysjärjestöt tunnistavat rahapelihaitat ja toimivat omien mahdollisuuksiensa mukaan pelihaittojen ehkäisemiseksi. Ohjeistus sisältää tietoa ja toimintamalleja sosiaali- ja terveysjärjestöjen tueksi rahapelihaittojen ehkäisyssä.

On tärkeää, että kaikki sote-järjestöt tiedostavat rahapelihaittojen olemassaolon. Ja myös tiedostavat niiden yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle aiheuttamat ongelmat, kuten velka- tai mielenterveyden ongelmat.

Eri järjestöjen toiminnassa rahapelihaitat näkyvät eri tavoin. Osalle ne ovat arkisen toiminnan kohteena, toisille enemmänkin yhteiskunnassa yleisesti vaikuttava tekijä. On kuitenkin tarpeen, että kaikki huomioivat rahapelihaitat omassa toiminnassaan ja ovat mukana rahapelihaittojen ehkäisyssä mahdollisuuksiensa mukaan.

Onko omassa jäsenkunnassa tai toiminnan kohderyhmässä esimerkiksi henkilöitä, jotka ovat alttiita rahapeliongelmalle? Miten voimme tunnistaa heidät ja tukea sekä ohjata avun piiriin? Rahapelaamisesta pitää kysyä. Lisäksi jos on mahdollista, että omassa toiminnassa kohdataan ongelmapelaajia, työntekijät ja vapaaehtoiset kannattaa kouluttaa siihen.

Kaikki järjestöt voivat osallistua ehkäisevään työhön

Julkinen keskustelu rahapelihaitoista ja -ongelmasta vähentää niihin liittyvää stigmaa, herättelee huomaamaan haitat ja laskee ongelmapelaajien hoitoon hakeutumisen kynnystä. Kaikki järjestöt voivat osallistua ehkäisevään työhön tiedottamalla rahapelihaitoista omissa kanavissaan.

Suomesta löytyy rahapeliongelmaan tukea ja apua. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että he, jotka apua tarvitsevat, sitä myös löytävät. Onkin tarpeen, että sote-järjestöt voivat opastaa tukea ja apua tarvitsevia laajasti niiden lähteille. Yksi keino on esimerkiksi pitää palveluissa esillä rahapeliongelmasta kertovaa materiaalia.

SOSTEn jäsenjärjestöissä on osaamista ehkäisevässä työssä. Ihmisten auttaminen ja tukeminen on järjestöjen toiminnan pääasia. Annetaan apua ja tukea myös rahapelihaittojen kohdalla. Toimitaan omilla vahvuuksilla, kaikkien ei tarvitse tehdä varsinaista rahapelihaittoja ehkäisevää työtä tai tuottaa palveluja siihen. Mutta kaikki voivat toimia.

 

Kirjoittaja Tapio Jaakkola on SOSTEn toimeksiannosta laatinut Rahapelihaittojen ehkäisy ja sote-järjestöt (pdf) -ohjeistuksen. Hän on työskennellyt pitkään sote-järjestöissä ja on viimeiset 16 vuotta kehittänyt rahapelihaittojen ehkäisyä ja auttavia palveluja rahapeliongelmaan. Hän oli muun muassa perustamassa Peluuri-palvelua ja Peliklinikkaa.
tapio.jaakkola(at)kolumbus.fi