Onko hyvä kuolema mahdollinen?


Etusivu / Blogi / Onko hyvä kuolema mahdollinen?

”Maaritin elämän loppu oli aivan turhan pitkä ja tuskainen. Viimeisten viikkojen ja päivien muisteleminen on minulle yhä hyvin vaikeaa. Vaikka Maarit sai vahvat lääkkeet ja lopulta hänet nukutettiin, näin hänen kärsimyksensä. Se oli väärin. Maarit olisi ansainnut paremman lähdön.” Näin kertoo toimittaja Vesa Kallionpää puolisonsa kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan kuolemasta juuri ilmestyneessä Anneli Juutilaisen kirjoittamassa kirjassa Lähtösi jälkeen – Kertomuksia surusta ja selviytymisestä (Docendo).

Meillä jokaisella on kokemusta läheisen ihmisen kuolemasta. Joillakin läheisillämme kuolemaa edeltäviä päiviä, viikkoja tai kuukausia on hallinnut kärsimys. Kärsimykseen voi liittyä kipua, pelkoa, elämänhallinnan menetyksen aiheuttamaa ahdistusta ja luopumisen tuskaa. Kärsimys voi olla sietämätöntä.

Työryhmä luovutti raporttinsa ministeri Kiurulle

Tänään tiistaina, elokuun viimeisenä päivänä, sosiaali- ja terveysministeriön elämän loppuvaihetta käsitellyt työryhmä luovutti loppuraporttinsa peruspalveluministeri Krista Kiurulle. Elämän loppuvaiheen hoitoa, itsemääräämisoikeutta, saattohoitoa ja eutanasiaa koskevan lainsäädäntötarpeen asiantuntijatyöryhmä perustettiin eduskunnan lausuman perusteella.

Eduskunta hylkäsi toukokuussa 2018 kansalaisaloitteen eutanasian sallimisesta. Kansalaisaloitteessa esitettiin eutanasian sallimista tilanteissa, joissa parantumattomasti kuolemansairaan potilaan hoito ei riitä lieventämään hänen sietämättömiä kärsimyksiään ja oikeustoimikelpoinen aikuinen potilas esittää harkitun ja vapaaehtoisen pyynnön eutanasiasta. Eduskunta edellytti lausumassaan, että valtioneuvosto asettaa laajapohjaisen asiantuntijaryhmän selvittämään asiaan liittyviä lainsäädäntötarpeita ja tekemään tarvittaessa ehdotuksen lainsäädäntömuutoksiksi.

Lähes kolmen vuoden työ on nyt valmis, vaikka työ on ollut vaivalloista eikä lainsäädäntöehdotusten osalta tavoitteita saavutettu kokonaisuudessaan. Sosiaali- ja terveysministeriö ei kyennyt osoittamaan eutanasiaa koskevien lainsäädäntöehdotusten valmisteluun juristia, vaan säädösesitykset jouduttiin valmistelemaan työryhmän juristi- ja lääkärijäsenten voimin. Hallituksen esityksen muotoon ehdotusta ei pystytty eikä ehditty valmistella.

Esityksen valmistumista haittasivat myös työryhmän jäsenten erilaisten näkemysten yhteensovittamisen mahdottomuus. Monen jäsenen kannat perusteluineen olivat jo olemassa ennen asian käsittelyn alkamista. Niitä toistettiin keskusteluissa riippumatta siitä, mikä yksityiskohta oli käsiteltävänä. Lopputulosta voidaan kuitenkin pitää tyydyttävänä, koska nyt meillä on olemassa kaksi vaihtoehtoista säädösehdotusta siitä, mitä sietämättömän kärsimyksen lievittäminen elämän loppuvaiheessa itsemurhaa avustamalla voisi tarkoittaa käytännössä.

Ensisijaista kehittää palliatiivista ja saattohoitoa

Asiantuntijaryhmä oli yksimielinen sen suhteen, että ensisijaista on kehittää palliatiivista ja saattohoitoa niin, että elämän loppuvaiheen kärsimyksiä voidaan tehokkaasti ja ihmisen arvokkuutta kunnioittaen lievittää. Tältä osin työryhmän työtä voi pitää hyvinkin onnistuneena ja ehdotuksissa näkyy työryhmän jäsenten vahva ja monipuolinen asiantuntemus. Me tarvitsemme kiireellisiä uudistuksia ja lisäpanostuksia, jotta laadukas palliatiivinen ja saattohoito voidaan turvata jokaiselle iästä, asuinpaikasta, äidinkielestä ja sosiaalisesta taustasta riippumatta.

Eettinen dilemma

Lääkäriavusteinen itsemurha (tai eutanasia) on tyypillinen eettinen dilemma. Kärsimyksen lievittämisen välttämättömyydestä lienemme yksimielisiä. Joillekin terveydenhuollon ammattilaisille on kuitenkin täysin mahdoton ajatus auttaa kärsivää ihmistä kuolemaan ja käyttää siihen lääketieteellistä tietämystä. Toiset painottavat ihmisen itsemääräämisoikeutta. Molemmille näkökannoille on tärkeätä ihmisen arvokkuus (dignity), mutta sen tulkinta on erilainen. Mielestäni sietämätön kärsimys voi viedä ihmiseltä kokemuksen oman elämän arvokkuudesta.

Oma kantani muuttui työn aikana

Ennen työryhmätyön alkua oma kantani oli kriittinen lääkäriavusteisen itsemurhan suhteen. Minun kantani muuttui työn aikana. Kun meiltä työryhmässä kysyttiin kantaamme, vastasin näin: ”Olen päätynyt siihen, että tarkoin määritellyissä olosuhteissa täysivaltaisella kuolemansairaalla henkilöllä olisi oltava mahdollisuus omasta toistetusta ja vakaasta pyynnöstään avustettuun itsemurhaan, jos hänen kärsimyksensä on täysin kohtuuton eikä siihen ole löydettävissä muuta apua. Kellään terveydenhuollon ammattilaisella ei kuitenkaan tulisi olla velvollisuutta avustaa itsemurhassa.”

 

Sakari Karjalainen
sakari.karjalainen@cancer.fi
pääsihteeri, dosentti, LT
Suomen Syöpäyhdistys ry
www.kaikkisyovasta.fi